Otteet kovenevat Nepalissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Otteet kovenevat Nepalissa

Kun Nepalin kuningas Gyanendra viime vuoden lokakuussa hajotti vaaleilla valitun hallituksen, hän lupasi kansalle rauhaa ja uudet vaalit. Kumpikin lupaus on yhä täyttämättä. Monarkian suosio onkin laskussa myös poliitikkojen keskuudessa. Maassa jatkuva sissisota vaati lokakuun puolivälissä yhden viikon aikana vähintään sadan ihmisen hengen.

Katmandu, 20.10.03 (IPS) -

Hallitsijan itsevaltaiset otteet ärsyttävät puolueita siinä määrin, että yhä useampi poliitikko yhtyy maolaisten sissien kysymykseen kuningasvallan mielekkyydestä.

Nepalissa jatkuva sissisota vaati lokakuun puolivälissä yhden ainoan viikon aikana vähintään sadan ihmisen hengen. Valtaosa uhreista oli sissejä, jotka koettivat vallata vahvasti aseistettuja poliisiasemia yöllisissä iskussaan.

Kuningas Gyanendran nimittämä hallitus onnistui tammikuussa saamaan aikaan tulitauon sissien kanssa, mutta elokuussa maolaiset rikkoivat sen.

Sissit päättelivät, että armeijan tukema kuningasmielinen hallitus ei koskaan suostuisi keskustelemaan heidän keskeisestä vaatimuksestaan, joka koskee 250-vuotisen monarkian asemaa nyky-Nepalissa.

Sissit ovat tinkineet jossain määrin aiemmin vaatimastaan "kansantasavallasta", mutta perustuslain uudistaminen on yhä heidän listallaan.

Useimmat Nepalin puolueet kannattavat yhä nykyisen perustuslain kahta tukipylvästä, jotka ovat monipuoluedemokratia ja perustuslaillinen monarkia. Puolueiden välit kuninkaaseen kiristyvät kuitenkin päivä päivältä.

Puolueet vaativat hallitusvallan palauttamista itselleen, mutta kuninkaan mielestä vain hänen johtamansa vahva hallitus pystyy murskaamaan sissikapinan.

Pääministeri Surya Bahadur Thapa vakuutti lokakuun puolivälissä maansa turvallisuuspalvelujen päälliköille, ettei hallitus aio tehdä myönnytyksiä maolaisille. Hänen mukaansa aiemmasta keppi ja porkkana -politiikasta on jäljellä pelkkä keppi, koska sissit rikkoivat tulitauon.

Sissien kukistaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä heillä on hallinnassaan laajoja alueita maan syrjäseuduilla. He ovat perustaneet noille alueille "kansan hallituksen" ja keräävät muun muassa veroja.

Hallitus on viime viikkoina vakuuttanut, että se on sodassa niskan päällä. Kaksi sissien isoa operaatiota onkin nujerrettu heidän vahvalla alueellaan.

Ensi kertaa on saatu vihiä siitä, että salainen palvelu on onnistunut soluttautumaan sissien riveihin. Esimerkiksi Kusumin poliisiasemalla osattiin varautua sissien hyökkäykseen etukäteen.

"Maolaisten on aika tajuta, että kuilu heidän ja valtion asevoimien välillä syvenee päivä päivältä", Katmandu Post -lehden pääkirjoitus arvioi vastikään.

Lehden mukaan sissit voivat turvautua vain satunnaisiin ryöstöihin, taistelijoiden värväämiseen väkipakolla ja lapsisotilaisiin. Armeija sen sijaan on viime vuosina kartuttanut taistelukokemustaan ja saanut jatkuvasti lisärahoitusta. Uusinta asetekniikkaa on hankittu sekä Yhdysvalloista että Intiasta.

Tiedotusvälineet ja kansalaiset ovat kuitenkin varoitelleet hallitusta innostumasta liikaa sotilaallisista voitoista. Takaiskuja on tullut ennenkin.

Jotkut pelkäävät, että jos sissit ajetaan liian ahtaalle, he ryhtyvät iskuihin kaupungeissa ja valitsevat kohteiksi kallista huipputeknologiaa.

Nepalin suurimpiin kuuluva vesivoimalaitos Bhote Koshi jouduttiin vastikään sulkemaan turvallisuusongelmien vuoksi. Pääministeri Thapan mukaan voimalat, tietoliikenneyhteydet, juomavesivarat, suuret sillat ja tärkeät rakennukset ovat nyt erikoisvartioinnissa.

Kun sissit aloittivat toimintansa 1996, heidän kohteinaan olivat paikallistason johtajat, mutta sittemmin surmattaviksi on valittu yhä korkeampiarvoisia henkilöitä.

Viime viikkoina sissit ovat ampuneet armeijan everstin, ja entinen pääministeri Sher Bahadur Deuba oli vähällä päästä hengestään. Toinen ministeri on sissien vankina, ja kolmas toipuu saamistaan ampumahaavoista.

Valtion laitoksia vastaan tehdyt pommi-iskut alkavat olla arkipäivää kaupungeissa pääkaupunkia Katmandua myöten.

"Hallituksen onnistuneet hyökkäykset epäilemättä heikentävät sissejä, mutta loppujen lopuksi rauhanneuvottelut ovat ainoa ulospääsy", toimittaja Sushil Sharma muistuttaa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia