Öljyn hinnan lasku kurittaa Afrikkaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Öljyn hinnan lasku kurittaa Afrikkaa

Valopilkkuna on, että halpeneva öljy vetää myös ruuan hintaa alas.

(IPS) -- Öljyn hinnan lasku kurittaa kovimmin Afrikkaa, joka kärsii entuudestaan köyhyydestä, ruokapulasta ja sairauksista. Valopilkkuna on, että halpeneva öljy vetää myös ruuan hintaa alas.

Suuria öljy- ja kaasuvarantoja omistavien Afrikan maiden, kuten Algerian, Päiväntasaajan Guinean ja Gabonin talouksilla on mennyt suhteellisen hyvin, mutta öljyn hinnan lasku vaikuttaa niihin kielteisesti, ennakoi amerikkalaisen Seton Hallin yliopiston apulaisprofessori Kwame Akonor.

Vaaravyöhykkeessä ovat muutkin Afrikan öljyntuottajat, kuten Nigeria, Angola ja Sudan sekä Libya ja Egypti.

Pahin isku uhkaa Afrikan suurinta taloutta, Nigeriaa, joka saa noin 80 prosenttia tuloistaan raakaöljystä. Maan valuutan nairan arvo on putosi 15 prosenttia vuonna 2014 öljyn hinnan mukana.

Raaka-aineriippuvuus heikentää

Vaikka Afrikan taloudelle on ennustettu vinhaa kasvua, monen talouden pohja on hutera, varoittaa Akonor. Hän toimii myös Afrikan kehitysinstituutti -ajatushautomon johtajana New Yorkissa.

"Suuri valtionvelka ja vahva riippuvuus raaka-aineiden ja kaivannaisten viennistä tekee afrikkalaisista talouksista haavoittuvia yllättäville muutoksille ja rakenteellisille riskeille", hän sanoo.

Laaja nuorisotyöttömyys jarruttaa Afrikassa henkisen pääoman kasautumista, mikä puolestaan estää aidosti kestävää kasvua.

Hyötyä köyhille

"Öljyn hinnan lasku on hyvä uutinen maailman ruokaturvalle", uskoo kansainvälisen maatalousalan tutkimuskeskus Ifprin johtaja Shenggen Fan.

Öljyn korkea hinta tekee maataloustuotannosta kalliimpaa, jolloin ruuan hinta nousee. Kehitysmaiden köyhien ruuantuottajien ja -kuluttajien pitäisi siis hyötyä halvoista hinnoista ainakin niin kauan kun heidän ostovoimansa kasvaa.

Toisaalta öljynviejämaiden tulojen väheneminen saattaa johtaa siihen, että valtiot vähentävät ruokatukiaan, jolloin köyhät taas kärsivät, Fan pohtii.

Silloin kun öljyn hinta on korkealla, öljynviejämaiden hallitusten tulisi Fanin mielestä sijoittaa ruuantuottajien tukemiseen, työpaikkojen luomiseen sekä vararahastoihin, joista tuettaisiin köyhiä huonoina aikoina.

Lääkkeitä Afrikan taloudelle

"Suurin este Afrikan kestävälle talouskasvulle on hallitusten poliittisen tahdon puute", toteaa apulaisprofessori Kwame Akonor amerikkalaisesta Seton Hallin yliopistosta.

Muutos vaatii Akonorin mukaan entistä monipuolisempia ja jalostetumpia vientituotteita ja vankan teollisuuden. Avuksi olisi alueellisen yhteistyön lisääminen maiden välillä, sillä kotimaiset markkinat ovat usein pienet.

Myös mantereen infrastruktuuri pitäisi saada kuntoon. Muiden kehitysmaiden asukkaista puolet asuu lähellä teitä, mutta afrikkalaisista vain kolmannes, kertoo Afrikan kehityspankki. Sähköä saa 30 prosenttia afrikkalaisista, kun osuus on muissa kehitysmaissa 70–90 prosenttia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia