Nigerian polarisoituminen näkyy kiihtyvänä väkivaltana – Tabitha Siman menetti neljä perheenjäsentä hyökkäyksessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nigerian polarisoituminen näkyy kiihtyvänä väkivaltana – Tabitha Siman menetti neljä perheenjäsentä hyökkäyksessä

Lukuisat väkivaltaan turvautuvat ryhmittymät uhkaavat ovat merkki Nigerian syvään juurtuneista jakolinjoista. Väkivallan keskukseksi on nousemassa Pohjois-Nigerian Kaduna, jossa yli 1 800 ihmistä menetti henkensä viime vuonna.

Nainen auton takana.

Tabitha Siman muistaa hyvin hyökkäyksen, jonka aikana hänen kaksostyttärensä, miehensä ja miehen toinen vaimo tapettiin. Lähiperheestä jäivät henkiin vain yksi tytär ja appivanhemmat. Kuva: Oluwatobi Enitan / IPS.

(IPS) -- ”Elämä ei ole enää elämisen arvoista”, nigerialainen Tabitha Siman sanoo.

Hän selvisi hengissä hyökkäyksestä, jossa hänen kaksostyttärensä, aviomiehensä ja miehen toinen vaimo surmattiin.

Siman elää eteläisessä Kadunassa Pohjois-Nigeriassa, jossa turvattomuus rehottaa. Seudusta tuli valtakunnallisesti kuuluisa keväällä 2022, kun rosvot hyökkäsivät Abujaan matkalla olleeseen junaan ja tappoivat kahdeksan ja kaappasivat 188 ihmistä. Kuukausia myöhemmin kaapatut vapautettiin yli 10 miljoonan euron lunnaita vastaan.

Junakaappaus ei ollut irrallinen tapaus. Viime vuonna Kadunassa yli 1 800 ihmistä menetti henkensä huonon turvallisuustilanteen vuoksi. Uusista hyökkäyksistä kerrotaan lähes viikoittain.

Siman kertoo, että hänen perheensä oli kotona heinäkuussa 2021, kun he saivat tietää fulanien hyökänneen läheiseen kylään.

Fulanit ovat Sahelin alueella ja Länsi-Afrikassa elävä etninen ryhmä, joista monet ovat paimentolaisia ja lähes kaikki muslimeja.

Simanin aviomies ja muuan ystävä ryntäsivät varoittamaan naapureita.

”Aloimme kuulla jaksoittaisia laukauksia. Huusin kaikin voimin, että kaikkien täytyisi sännätä karkuun, fulanit hyökkäävät”, Siman muistelee. Hänen lisäkseen vain appivanhemmat ja yksi tytär pystyivät juoksemaan turvaan.

”Ketkään muut tuntemamme ihmiset eivät päässeet pois ajoissa. He makaavat täällä joukkohaudoissaan.”

Apokalyptinen turvallisuustilanne

Politiikan tutkija Al Chukwuma Okoli on kirjoittanut, että Nigeria on jakautuneempi ja polarisoituneempi kuin koskaan. Nurkkakuntaisuuden, lahkolaisuuden, ahdasmielisyyden ja uskonnollisen ääriajattelun aiheuttamat repeämät työntävät maata kuilun reunalle. Okoli kuvaa kansallisen turvallisuuden tilaa apokalyptiseksi.

Monesti hyökkäyksistä syytetään fulani-paimentolaisia, joiden uudet vaellusreitit tuovat heidät konflikteihin maanviljelysyhteisöjen kanssa. Vaellusreittien muuttumisesta syytetään ilmastonmuutosta.

Fulanit eivät kuitenkaan ole kuin yksi lukuisista väkivaltaan turvautuvista ryhmistä. Järjestäytyneen rikollisuuden buumi on kiihdyttänyt turvattomuuden lisääntymistä. International Crisis Groupin mukaan ääri-islamistiset ryhmät ovat alkaneet hyödyntää turvallisuuskriisiä.

Kaduna on maaseutualueilla lisääntyvien veden ja maan käyttöön liittyvien konfliktien vuoksi muuttumassa Nigerian väkivaltakeskukseksi. Siellä on ollut pitkäkestoista poliittista, etnistä ja uskonnollista väkivaltaa jo siirtomaa-ajoista lähtien, jolloin Nigerian kenraalikuvernööri lordi Frederick Lugard rakennetti Kadunan kaupungin ja rohkaisi muslimeja asuttamaan maan pohjoisosia ja kristittyjä etelää.

Eteläisen Kadunan maanviljelijöillä on jo vuosia ollut vaikeuksia pysytellä hengissä. Koska lähes kaikki alueen kylät ovat jatkuvasti hyökkäysten kohteina, viljely ja sadon korjaaminen on usein mahdotonta.

Seppä ja maanviljelijä Bala Musan kaltaiset kyläläiset ovat menettäneet toivonsa siitä, että hallituksen joukot pystyisivät palauttamaan rauhan. Kylien asukkaat jäävät kahden tulen väliin – ensin heidät ryöstetään ja sen jälkeen poliisi ja sotilaat syyttävät heitä yhteistyöstä bandiittien kanssa. Musa kertoo epäluuloisen poliisin kerran ampuneen häntä, kun luuli paikallisten piilottelevan aseita ja fulani-miehiä.

Maan yleisen turvattomuuden pelätään vaikuttavan myös tänä vuonna järjestettäviin vaaleihin. Kaikki presidenttiehdokkaat ovat luvanneet puuttua turvattomuuteen, mutta monelta puuttuvat syvällisemmät strategiat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia