Moni konfliktimaiden lapsi ei saa edes perusrokotuksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Moni konfliktimaiden lapsi ei saa edes perusrokotuksia

Konfliktit ovat johtaneet perusterveydenhuollon romahdukseen monissa maissa. Ilman rokotuksia erilaiset tartuntataudit leviävät nopeasti. 

Lähes kaksi kolmasosaa rokottamattomista lapsista elää konfliktimaissa. YK:n lastenrahaston tänään julkaisemien tietojen mukaan esimerkiksi Etelä-Sudanissa 61 prosenttia, Somaliassa 58 prosenttia ja Syyriassa 57 prosenttia lapsista on rokottamatta.

Etenkin Syyriassa tilanne on heikentynyt nopeasti vuonna 2011 alkaneen sisällissodan jälkeen. Ennen sotaa 80 prosenttia syyrialaislapsista oli rokotettu. Sisällissodan vuoksi polion kaltaiset sairaudet ovat palanneet maahan.

Kongon demokraattisessa tasavallassa puolestaan on raportoitu tänä vuonna yli 2 000 epäiltyä tuhkarokkotapausta ja 17 tuhkarokkokuolemaa. Suurin osa tuhkarokkoon kuolleista on ollut alle 5-vuotiaita lapsia.

"Konfliktit luovat tartuntatautien leviämiselle loistavan ympäristön. Lapset eivät saa perusrokotuksia, koska välttämättömät terveydenhuoltopalvelut ovat tuhoutuneet – tai tuhottu tahallaan. Jopa silloin kun terveydenhuoltopalvelut ovat toiminnassa, turvattomat olosuhteet estävät usein lasten pääsyn terveydenhuoltoon", sanoo Unicefin rokotusohjelmien päällikkö Robin Nandy.

Eniten lasten kuolemia aiheuttavia sairauksia ovat tuhkarokko, ripuli, hengitystieinfektiot ja aliravitsemus. Näiden vaikutukset pahenevat kriisiolosuhteissa. Normaaleissa olosuhteissa esimerkiksi tuhkarokkoon sairastuneista lapsista alle prosentti kuolee, mutta pakolaisleireillä kuolleisuus on jopa 30 prosenttia.

Sunnuntaista alkaen vietetään maailman rokotusviikkoa. Sen aikana on tarkoitus muun muassa rokottaa Syyriassa niitä lapsia, joiden rokotukset ovat jääneet väliin sisällissodan vuoksi. Aiemmin tänä vuonna Unicef on rokottanut muun muassa sisällissodasta kärsivässä Jemenissä 2,4 miljoonaa lasta tuhkarokkoa ja vihurirokkoa vastaan ja 4,6 miljoona poliota vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia