Uutiset Ilmastonmuutos

Lihansyöntiä vähennettävä etenkin rikkaissa maissa

Lihankulutuksen vähentäminen pienentäisi merkittävästi kasvihuonepäästöjä. Tutkimuksen mukaan pienilläkin teoilla voi olla merkitystä.
Kerroshampurilainen ja ranskalaiset.
Jos hampurilaispihvi koostuisi 30 prosenttisesti sienistä, päästöt vähenisivät jo merkittävästi. (Kuva: Chichacha / Flickr.com / CC BY 2.0)

Jopa 15 prosenttia kasvihuonepäästöistä aiheutuu lihakarjan kasvatuksesta, joten lihansyönnin vähentäminen olisi merkittävä askel kohti ilmastonmuutoksen torjumista tai hidastamista.

Lihankulutus on erityisen suurta rikkaissa maissa, joten muutoksen olisi lähdettävä sieltä.

Tutkijoiden mukaan jo pienilläkin teoilla voi olla merkitystä. Jos esimerkiksi Yhdysvalloissa hampurilaispihveihin sekotettaisiin 30 prosentin verran sieniä, päästöt vähenisivät 2,3 miljoonan auton tuottamien kasvihuonepäästöjen verran, todetaan World Resources Institute (WRI) tutkimusinstituutissa.

”Sienien lisääminen tekee pihvistä jopa lihapihviä maukkaampaa. Lisäksi pihvi on näin terveellisempi”, kommentoi WRI:n tutkija Daniel Vennard Reutersille.

Yhdysvalloissa lihankulutus on erityisen suurta. WRI arvioi, että maassa syödään noin 10 miljardia hampurilaista vuodessa. Lihasienipihvejä saa kuitenkin jo supermarketeista ja niitä on myös tarjolla joissain koulu- ja työpaikkaruokaloissa.

Parasta tietysti olisi, jos liha korvattaisiin kokonaan kasvipohjaisilla tuotteilla. Vaikka kasvissyönti on lisääntynyt ja nostamassa imagoaan, tutkijat muistuttavat, että joillekin kasvisruoka voi olla pelkän imagon vuoksi luotaantyöntävä ajatus ja jotkut kokevat lihansyönnistä luopumisen vaikeaksi makunautinnon tai tottumuksen vuoksi.

Jo kuitenkin pelkästään ruokalistojen suunnittelulla voi olla merkitystä kasvisyönnin lisäämiseksi. Käyttäytymistieteen tutkija Linda Baconin mukaan kasvisruokaa tilataan todennäköisemmin, jos se on ruokalistalla tasa-arvoisesti liharuokien seassa. Jos kasvisruoat on listattu ruokalistan perälle oman otsikon alle, asiakkaat tilaavat kasvisruokaa jopa 56 prosenttia epätodennäköisemmin.

Myös ruokien nimillä on merkitystä. Stanfordin yliopiston tutkijoiden mukaan esimerkiksi makunautintoa korostavat termit kuten ”rapeat sipulirenkaat” ja ”voissa paistettu täyteläinen maissi” myy paremmin, kuin jos samoja ruokia myytäisiin terveysvaikutuksia korostavilla käsitteillä.

Ilmastonmuutos ruokaterveysilmastonmuutos Yhdysvallat

Lue myös

Maanviljelijä maissipellolla

Afrikassa ratkotaan ilmasto-ongelmia uuden teknologian avulla

Suomalaisen Jukka Uosukaisen johtama YK:n teknologiakeskus auttaa kehitysmaita löytämään teknologisia ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Konsteihin kuuluvat esimerkiksi aurinkoenergia ja maalämpö.
Kivirakennuksen rauniot meren rannalla

Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä

Mikäli kasvihuonekaasupäästöt pysyvät nykytasolla, merenpinnan nousu ja tulvat tuhoavat useimpien atollisaarten makeanveden varannot, varoittavat tutkijat.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Koululaisia välitunnilla

Miljoonat lapset eivät opi koulussa, koska eivät ymmärrä, mitä opettaja sanoo – yhden kielen kansa on yhä monen maan ihanne

Yli kolmannes maailman koululaisista ei saa opetusta omalla äidinkielellään. Suomalainen Kimmo Kosonen ja etiopialainen Mesfin Derash Zeme ovat puhuneet vuosikymmenien ajan äidinkieleen pohjautuvan opetuksen puolesta. Etiopiassa sekä Aasian maissa viestin tärkeys on alettu ymmärtää, ja se näkyy myös oppimistuloksissa.
Bambuesineitä myyvä perhe

Bambu pelastaa maata ja elinkeinoja Intiassa ja Kiinassa

Bambunistutuksella on muun muassa elvytetty tiilitehtaan pilaamaa maata Intiassa. Kaupallisten hyötyjen ohella bambusta on apua ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä se on tehokas hiilinielu.
Kokoussali

Yhdysvallat on ensimmäinen YK:n ihmisoikeusneuvostosta lähtevä maa – ”osoittaa täydellistä piittaamattomuutta perusoikeuksista”

Yhdysvallat kääntää selkänsä kaikille ihmisoikeusloukkausten uhreille ympäri maailman, sanoo Human Rights Watchin johtaja Kenneth Roth.
Suljettujen kauppojen näyteikkunoita

Argentiinan talous uppoaa yhä syvemmälle – yhä useampi työssä käyvä on köyhä

Argentiinan talouskriisi koettelee etenkin pieni- ja keskituloisia. Sähkön, kaasun ja veden hintaa on nostettu presidentti Mauricio Macrin kaudella hurjimmillaan 500 prosenttia. ”Äänestin Macria ja hallitusta viime vaaleissa, mutta nyt se on loppu”, kolmen lapsen isä Miguel Silva, 48, sanoo.