Libyan nuorten toiveissa tavallinen elämä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Libyan nuorten toiveissa tavallinen elämä

Nuoret Tripolin yliopistossa ovat väsyneitä, mutta suhtautuvat luottavaisesti tulevaisuuteen.

Joukko nuoria miehiä ja naisia kuluttaa aikaa Tripolin yliopiston kampuksen parkkipaikalla loppukokeiden alkamista odotellessaan.

Moni asia 120 000 opiskelijan elämässä on muuttunut vuoden mittaan. Vihreä kirja ei enää kuulu opetussuunnitelmaan, luokassa kannustetaan keskustelemaan, eikä Muammar Gaddafin vakoojia tarvitse pelätä.

Vallankumoustaisteluihin osallistuneet opiskelijat partioivat nyt vapaaehtoisina turvamiehinä yliopiston rajoilla – opintojen kustannuksella, sanovat jotkut.

Keskeneräinen rakennuskompleksi, josta piti tulla uusi kampus, varjostaa murjottuja luokkahuoneita. Aiemmin niissä majailivat Gaddafin sotilaat.

Kampuksen rakennustyöt seisovat. Opiskelijayhdistyksen mukaan rakentajat unohtivat vetää putkistot ennen perustusten valamista.

"Kilpikonnan vauhtia"

Rähjäisestä ympäristöstä huolimatta opiskelijat – joista moni on pukeutunut muodikkaisiin tiukkoihin farkkuihin – suhtautuvat luottavaisesti tulevaisuuteen.

Opiskelijayhdistyksen puheenjohtaja Mohammed Al Harby, 27, istuu ystävineen talous- ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin toimiston sohvalla.

"Haluamme luoda yhteyksiä opiskelijoiden ja hallinnon välille", Al Harby sanoo.

"Kaikki etenee liian hitaasti. Ihmiset vertaavat hallitusta kilpikonnaan. Lupauksia on annettu, joitain niistä on täytetty, toisia ei", hän valittaa.

Puhti on vähissä opiskelijoillakin, Al Harby myöntää.

"Rehellisesti sanottuna ikäisemme ihmiset ovat todella väsyneitä. Heillä ei ole enää energiaa toimia yhdistyksissä tai puolueissa. He ovat saaneet kyllikseen odottamisesta ja haluavat vain hyvän palkan ja elämän." Al Harby iloitsee hallituksen lupauksesta maksaa kaikille opiskelijoille 45 euron kuukausistipendi.

Naisten asema mietityttää

Opiskelijat kaipaavat lisää tietoa kesäkuun vaaleista, kuten säännöistä, rekisteröinnistä, puolueista ja riippumattomista ehdokkaista sekä keskusteluista.

Vaalien voittajat muodostavat perustuslakia laativan komitean.

Lujeena, 19, ja Rula, 22, kuuluvat niihin harvoihin kampuksen naisiin, jotka eivät pukeudu hijab-kaapuun. He eivät kuitenkaan vastusta islamin sharia-lain sisällyttämistä perustuslakiin.

"Mutta jos islamin nimessä aletaan kieltää asioita, se on pelottavaa. Siis jos naiset eivät saa ajaa autoa, jos he vievät meidän vapautemme ja pakottavat käyttämään hijabia", Lujeena sanoo. Hänen mukaansa islamistiset ryhmät ovat aktiivisia niin kampuksella kuin muuallakin.

Englantia opiskelevat nuoret naiset, Haja Saber ja Rowaida Mokhtar, kannattavat järkkymättömästi perinteistä naiskäsitystä.

"Meillä on korkeat tavoitteet naisina, ja voimme tehdä joitain samoja töitä kuin miehetkin, mutta valta on miesten", Saber sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia