Kuubassa vireillä laki homoliitoista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuubassa vireillä laki homoliitoista

Samaa sukupuolta olevien oikeudet ovat edenneet Kuubassa nopeaan tahtiin viimeisten vuosikymmenten aikana.

"Lainsäädäntö estää suurta joukkoa kuubalaisista elämästä niin kuin he haluaisivat", sanoo Alberto Rogue, joka johtaa Miehet monimuotoisuuden puolesta -ryhmää.

Ryhmä vaatii Raúl Castron johtamaa Kuuban hallitusta myöntämään samaa sukupuolta oleville pariskunnille oikeuden niin avioliittoon, adoptioon kuin avustettuun lisääntymiseenkin.

Tähän saakka vaatimukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Uusi perhelaki odottaa kuitenkin käsittelyä. Lakiesitykseen sisältyy ainakin samaa sukupuolta olevien liittojen laillistaminen.

Vielä 1970-luvulla homofobia oli Kuubassa tavallista ja syrjintä pesi syvällä rakenteissa. Homoilla ei esimerkiksi ollut asiaa opettajaksi tai valtion virkaan.

"Huomiota herättävästä homoseksuaalisesta esiintymisestä julkisesti" rangaistiin aina 1990-luvulle saakka. Suhtautumista seksuaalisiin vähemmistöihin leimaavat yhä väärinymmärrykset, ennakkoluulot ja pelot.

Raúl Castron tytär parlamentaarikko Mariela Castro johtaa Kuuban kansallista seksuaalikasvatuskeskusta ja on puhunut voimakkaasti homoliittojen laillistamisen puolesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia