Ihmiskunta elää taas luonnonvaravelalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmiskunta elää taas luonnonvaravelalla

Maapallon uusiutuvat luonnonvarat kulutettiin tältä vuodelta loppuun 20. elokuuta.

Ihmiskunta elää uusiutuvien luonnonvarojen suhteen taas kerran velaksi. Maapallon uusiutuvat luonnonvarat kulutettiin tältä vuodelta loppuun tämän viikon tiistaina 20. elokuuta, tiedottavat WWF ja ympäristöministeriö.

Tieto perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmaan, joka kertoo vuosittain, milloin ihmiset ovat kuluttaneet maapallon kyseisen vuoden uusiutuvien luonnonvarojen tuotannon ja fossiilisten polttoaineiden kasvihuonekaasupäästöjen käsittelykyvyn.

Ihmiset tarvitsevat nykykulutuksella 1,5 maapalloa tyydyttämään vuosittaiset tarpeensa. Kulutus ylitti ensimmäistä kertaa maapallon kestävän kantokyvyn 1970-luvulla.

"Ylikuluttamalla maapallon resursseja saatamme tavoittaa nopeita taloudellisia voittoja juuri nyt. Pitkällä aikavälillä tämä on kuitenkin kestämätöntä ja vaikuttaa negatiivisesti myös maailmantalouteen", sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Maapallon väestöstä noin 80 prosenttia elää maissa, jotka elävät luonnonvarojen suhteen velaksi. Nämä maat joko tuovat ulkomailta luonnonvaroja tai ylikuluttavat omia varantojaan.

Ympäristöneuvos Sauli Rouhinen muistuttaa, että seurauksista kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat maat ja ihmiset, joiden on vaikea taistella luonnonvaroista rikkaiden kanssa.

Ekologista jalanjälkeä onkin pikimmiten pystyttävä pienentämään maissa, joissa kulutus ylittää kestävän rajan, muistuttavat WWF ja ympäristöministeriö. Ratkaisut vaativat muutoksia kaikilla yhteiskunnan alueilla.

Kun maapallolla on keskimäärin 1,8 globaalia hehtaaria biokapasiteettia käytettävän yhtä henkilöä kohti, niin suomalaiset kuluttavat kolminkertaisesti tämän määrän.

"Suomalaisten kulutus on todella reilusti suurempaa kuin mikä on kestävää", sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia