Ennakkomaksua vaativat vesimittarit yleistyvät Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ennakkomaksua vaativat vesimittarit yleistyvät Afrikassa

Pelkona on, että köyhimmillä ei ole enää varaa veteen.

(IPS) -- YK:n mukaan puhdas juomavesi on kaikille kuuluva ihmisoikeus. Oikeus karkaa yhä kauemmas monilta afrikkalaisilta, joiden asuinalueilla yleistyvät ennakkomaksua vaativat vesimittarit.

Ennakkomaksu toimii prepaid-puhelinliittymän tavoin: jos ei pysty maksamaan, ei saa vettä.

Ihmisoikeuspuolustajat vastustavat ajatusta. "Se jättää kaikkein kipeimmin puhdasta vettä tarvitsevat ilman, vaikka kyse on ihmisoikeudesta", sanoo zimbabwelainen Terry Mutsvanga.

Yli miljardin asukkaan Afrikassa puhdas vesi puuttuu 300 miljoonalta, arvioi YK:n ympäristöjärjestö Unep.

Mutsvangan mukaan Afrikan tilanne uhkaa paheta ennakkomaksun yleistymisen myötä.

Vesilaskut rästissä

Ennakkomaksu on ollut laajalti käytössä muun muassa Namibiassa, Nigeriassa, Swazimaassa ja Tansaniassa. Etelä-Afrikassa ennakosta luovuttiin 1999 koleraepidemian aikana, mutta sittemmin se on korvannut maksuttoman vesihuollon köyhien asuinalueilla.

Zimbabwessa on meneillään pilottihanke, jossa tutkitaan maksumittarien käyttöönottoa kaupungeissa. Hanke pelottaa vähävaraisia.

"Kaltaisillani työttömillä ei ole mahdollisuuksia maksaa ennakkomaksuja, koska meillä on muutenkin valtavasti vesilaskuja rästissä. Viranomaiset sanovat, ettei meillä ole toivoakaan vedestä ennen kuin velat on maksettu", valittaa viisikymppinen Tinago Chikasa.

Länsimaissa etukäteen maksettavista vesimittareista on paljolti luovuttu. Esimerkiksi Britannia julisti ne laittomiksi kansanterveydellisistä syistä vuonna 1998.

Säästöjä kriisien uhalla

Vaikka YK lukee veden ihmisoikeudeksi, sen alaiset rahoituslaitokset, kuten Maailmanpankki, haluavat soveltaa markkinatalouden sääntöjä vesikauppaan, sanoo eteläafrikkalainen kansalaisaktivisti Melusi Khumalo.

Zimbabwen pääkaupungin Hararen viranomaiset arvioivat, että ennakkomaksun käyttöönotto vähentää vesihuollon kuluja 20–30 prosenttia. Laitetta kaavaillaan 300 000 talouteen Hararessa, ja se tulee pakolliseksi uudisrakentamisessa.

"Meillä oli vuonna 2008 paha koleraepidemia ja pelkäämme, että mittarien myötä kotien vesihuolto kriisiytyy jälleen, koska monilla ei ole varaa maksuihin", sanoo Nathan Jamela Zimbabwen toiseksi suurimmasta kaupungista Bulawayosta.

Kommentit

Lähettänyt Mohammad Ali (ei varmistettu) 16.11.2021 - 09:57

Kestävä kehitys ei vältämättä toteudu jos kakki eivät saa puhdesta vettä ilmain että on raha maksa.
enaka maksun käyttön oto vähentä vesi huollon kuluja 20-30% joka tuke kestävä kehityst

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia