”Emme olleet uskoa sitä todeksi” – Taliban kielsi naisilta kauneushoitolat, ja nyt naisyrittäjät ovat entistä pahemmassa pulassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

”Emme olleet uskoa sitä todeksi” – Taliban kielsi naisilta kauneushoitolat, ja nyt naisyrittäjät ovat entistä pahemmassa pulassa

Afganistanilaisen kauneussalongin johtaja Shabnam ei tiedä, mistä hankkia perheelleen tuloja, sillä Taliban kielsi heinäkuussa naisten hius- ja kauneushoitolat Afganistanissa. Naisilla on ollut Afganistanissa tärkeä rooli perheiden elättäjinä, mutta kaksi vuotta sitten tapahtuneen vallankaappauksen seurauksena heidät on käytännössä suljettu pois julkisesta elämästä.

Käsi naisen kasvojen edessä, taustalla kuvia naisista.

Kauneussalongit olivat niitä harvoja paikkoja, joissa naiset saattoivat vapaasti kohdata toisensa ja harrastaa sosiaalista kanssakäymistä ilman aviomiesten tai muiden moraalinvartijoiden kontrollia. Kuva: Learning Together -verkosto.

 (IPS/LT) -- Tunnelma kabulilaisessa kauneussalongissa on synkkä ja masentunut. Salongin johtaja Shabnam (nimi muutettu) pakkaa hiljaisena työntekijöittensä kanssa laatikoihin työvälineitään – harjoja, saksia ja meikkejä.

20 vuoden ajan Shabnam on tarjonnut kabulilaisnaisille kauneusalan palveluja: häämeikkejä, kampauksia, ihonhoitoa. Nyt se on loppu. Taliban ilmoitti heinäkuussa, että naisten hius- ja kauneushoitoloiden on suljettava ovensa koko maassa. Sen mielestä kauneudenhoito on islamin vastaista.

Meikkien kanssa samalla salongin pöydällä on kirje, jonka paikallisviranomaiset heinäkuussa kiinnittivät Shabnamin salongin porttiin. Siinä ilmoitetaan, että salonki on suljettava heinäkuun loppuun mennessä.

Shabnamin lisäksi työttömäksi ovat jäämässä hänen kolme työntekijäänsä.

Salongin asiakkailla ei puolestaan ole käytännössä enää paikkaa, missä tavata toisia naisia. Kaikki julkiset tilat – kylpylät, puistot, urheilutilat ja opiskelupaikat – ovat naisilta nyt kiellettyjä.

Uutinen tuli naisille shokkina. ”Emme olleet uskoa sitä todeksi, sillä naisten hius- ja kauneushoitoloissa työskentelee ainoastaan naisia. Myös kaikki asiakkaamme ovat naisia.”

Toiminnassa ei siis pitäisi olla mitään, mikä rikkoo talibanien käsitystä siveellisyydestä.

Shabnam kertoo, että asiasta kuultuaan hänen työtoverinsa itkivät.

”Yritin lohduttaa heitä, mutta kun perheen ainoa tulonhankkija ja elättäjä menettää tulonlähteensä, tilanne on epätoivoinen.”

Myös Shabnamin oma tilanne on pelottava. ”Jos nyt menetän toimeentuloni, minun on pakko lähteä kadulle kerjäämään, jotta perheeni pysyisi hengissä.”

Katuprotesteja

Kun tieto tulevasta kiellosta heinäkuun loppupuolella levisi, joukko naispuolisia kampaajia ja kauneusalan yrittäjiä lähti kaduille protestoimaan. Taliban tukahdutti mielenilmaukset väkivaltaisesti. Se muun muassa ruiskutti vettä naisten päälle ja ampui ilmaan.

Shabnam ei kadulle lähtenyt. ”En aio julkisesti protestoida päätöstä, se vain vaarantaisi koko perheeni ja oman turvallisuuteni. Tuskin sillä olisi edes mitään vaikutusta.”

Uusi määräys tarkoittaa, että Afganistanin 12 000:n naisten kampaamon ja kauneushoitolan on suljettava ovensa. Kussakin salongissa työskentelee vähintään kolme naista.  Suurin osa heistä on jäämässä työttömäksi – ja vaille toimeentuloa.

Jo viime joulukuussa naisilta kiellettiin työnteko hyväntekeväisyysjärjestöissä. Kiellon jälkeen suuri osa kansainvälisistä humanitaarisista avustusjärjestöistä lopetti toimintansa Afganistanissa. Köyhyys lisääntyi merkittävästi monissa perheissä.

Naispuoliset työntekijät ovat ratkaisevassa asemassa silloin, kun humanitaarista apua jaetaan etenkin naisille ja lapsille. Afgaaniyhteiskunnassa vain toinen nainen voi lähestyä omaan perheeseen kuulumattomia naisia, kuunnella heidän ongelmiaan ja auttaa heitä tehokkaasti. Myös avun valmistelu niin, että se kohtaa naisten tarpeet edellyttää naispuolista työntekijää.

Jos järjestössä ei ole naistyöntekijöitä, kaikkein hädänalaisimmat perheet – naisten elättämät kotitaloudet – jäävät ilman apua, varoitti YK:n tasa-arvojärjestö jo vuoden 2022 lopulla. Lähes neljännes Afganistanin kotitalouksista oli naisen yksin elättämä.

Betonirakennus, jonka katolla naista esittävä kyltti.

Kauneussalonki oli hienotunteisesti syrjäkujalla. Nyt sekin on suljettu. Kuva: Learning Together -verkosto.

Elättäjistä avun anelijoiksi

YK:n humanitaarisen avun jakelusta vastaava järjestö OCHA sanoo, että Afganistanin 43-miljoonaisesta väestöstä 28,8 miljoonaa tarvitsee humanitaarista apua selvitäkseen. Heistä 14,7 miljoonan avuntarve on äärimmäisen vakava. Avun tarvitsijoista yli puolet on lapsia.

Maria (nimi muutettu) työskenteli ennen puolustusasianajajana. Valtaan noustuaan talibanit irtisanoivat hänet. Enää hän ei pysty auttamaan perhettään eikä läheisiään. 35-vuotias Maria sanoo, että ilman tuloja eläminen on hyvin vaikeaa.

”Jonkin aikaa pärjäsin arjessa, kun myin omistamani korut. Joskus läheiset sukulaiset auttavat minua taloudellisesti. Se ei kuitenkaan riitä minun ja perheeni tarpeisiin.”

Nainen perheen elättäjänä on nyttemmin mahdottomuus.  50-vuotias Mina (nimi muutettu) menetti aviomiehensä vuosia sitten ja muuttui perheen elättäjäksi. Hän työskenteli naisten oikeuksia puolustavassa järjestössä, mutta menetti työnsä kymmenien kollegoidensa tavoin, kun talibanit olivat vallanneet Afganistanin.

”Työn menettäminen oli minulle rankka isku, sillä olen neljän alle 18-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja”, Mina sanoo.

”Palkkani ei ollut ennenkään suuri, mutta menetettyäni sen jouduin välittömästi pyytämään apua veljeltäni. Hänenkin perheensä kamppailee tullakseen toimeen, joten hän ei voi auttaa minua pysyvästi.”

”Päädyin ostamaan ruokaa lapsilleni velaksi ruokakauppiailta, mutta sekin loppui aika pian. Kerran pyysin naapuriani keittämään minulle vettä, että voisin ainakin valmistaa teetä lapsilleni.”

Mina kertoo tukahtuneella äänellä, miten hän ei pystynyt leipomaan tyttärelleen edes kakkua tämän syntymäpäivänä eikä hankkimaan uusia vaatteita suureen Eid-juhlaan.

Ennen talibanien valtaannousua monet naiset olivat vaikutusvaltaisissa asemissa maan hallinnossa ja virastoissa, sekä kansallisissa että kansainvälisissä järjestöissä. Naiset olivat myös keskeisesti mukana monilla eri aloilla kuten kaupankäynnissä, kahviloissa, käsitöissä, maataloudessa ja urheilussa.

Artikkelin on tuottanut Learning Together -verkosto. Verkoston suomalaiset naistoimittajat ovat kouluttaneet afgaaninaistoimittajia vapaaehtoistyönä vuodesta 2009. Blogien kirjoittajat ovat Afganistanissa asuvia, Suomen tuella koulutettuja naistoimittajia, joiden henkilöllisyys salataan turvallisuussyistä. Artikkeli on editoitu aiemmin Suomen Kuvalehden verkkosivuilla julkaistusta Afgaaninaisen katse -palstan kirjoituksesta. Tämä blogi on tuotettu Suomen tiedetoimittajain liiton Media fellows -apurahalla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia