Botswanan naiset saavat oikeuden periä omaisuutta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Botswanan naiset saavat oikeuden periä omaisuutta

Sukupuoleen perustuvalla syrjinnällä ei ole sijaa modernissa yhteiskunnassa, sanoo maan korkein oikeus.

Botswanan korkein oikeus on kumonnut maassa vallinneen tavanomaisen laintulkinnan, jonka mukaan naiset eivät saa periä omaisuutta. 

Korkein oikeus totesi perustuslainvastaiseksi sen, että miehet ohittaisivat perinnässä naispuoliset sisaruksensa. Sukupuoleen perustuvalla syrjinnällä ei ole sijaa modernissa yhteiskunnassa, oikeus totesi.

Samalla oikeus vaatii maata poistamaan kaikki muutkin sukupuoliseen syrjintään perustuvat lait.

"On tullut aika, että tämän tuomioistuimen tuomareista tulee lakien kätilöitä, jotka auttavat uutta maailmaa syntymään", päätöksen tehnyt tuomari Key Dingake sanoi.

Ratkaisu koskee neljää siskosta ja heidän oikeuttaan kotitaloonsa isänsä kuoltua. Toukokuussa 2007 tavanomainen oikeus oli määrännyt talon siskosten jo edesmenneen velipuolen pojalle, koska hän oli kuolleen isän ainoa elossa oleva miespuolinen sukulainen. Myös seuraava oikeusaste piti alkuperäisen tuomion voimassa ennen kuin korkein oikeus perui päätöksen lopullisesti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia