33 000 tyttöä menee päivittäin alaikäisenä naimisiin – Tuoreen raportin mukaan haitallisista perinteistä voitaisiin silti päästä eroon nopeastikin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

33 000 tyttöä menee päivittäin alaikäisenä naimisiin – Tuoreen raportin mukaan haitallisista perinteistä voitaisiin silti päästä eroon nopeastikin

Lapsiavioliittojen ja tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettaminen olisi mahdollista lopettaa kymmenen vuoden sisällä keskittämällä ehkäisytoimet etenkin ruohonjuuritasoon, sanoo YK:n väestörahasto tuoreessa raportissaan.

Tyttöjä rivissä istumassa mikrofonien takana.

Osallistujia tyttöjen päivän tapahtumassa YK:ssa vuonna 2017. Kuva: Kim Haughton / UN Photo.

Miljoonat tytöt joutuvat vuosittain erilaisten haitallisten toimenpiteiden kohteeksi vastoin tahtoaan, kertoo YK:n väestörahasto (Unfpa) tänään ilmestyneessä raportissaan.

Vuosittain julkaistava Maailman väestön tila -raportti keskittyy tänä vuonna listaamaan erityisesti tyttöihin kohdistuvia haitallisia perinteitä ja käytäntöjä.

Raportissa listataan 19 haitallista käytäntöä, jotka voidaan luokitella ihmisoikeusloukkauksiksi. Niitä ovat esimerkiksi syytökset noituudesta, myötäjäisiin liittyvä väkivalta, kunniaväkivalta, ruuan epääminen erityisesti tytöiltä sekä tyttöjen oman hedelmällisyyden kontrolloinnin estäminen. Tyttöihin kohdistuviin ihmisoikeusloukkauksiin kuuluu myös rintojen litistäminen, jota tehdään etenkin murrosiän alussa oleville tytöille.

Raportissa keskitytään yleisimpiin ongelmiin: tyttöjen sukuelinten silpomiseen, lapsiavioliittoihin sekä poikien suosimiseen tyttöjen kustannuksella.

Sukuelinten silpomisen kokee tänä vuonna 4,1 miljoonaa tyttöä. Päivittäin 33 000 alle 18-vuotiasta tyttöä menee naimisiin, yleensä paljon vanhemman miehen kanssa. Poikien suosiminen on taas johtanut siihen, että tyttöjen abortoinnin ja heidän laiminlyömisensä takia maailmasta puuttuu 140 miljoonaa naista.

Joissakin maissa aiemmin yleiset haitalliset käytännöt ovat vähenemässä. Väestönkasvun takia niiden kohteeksi joutuu kuitenkin yhä suurempi määrä tyttöjä, ellei niihin puututa, raportissa muistutetaan. Lisäksi koronavirus uhkaa pahentaa tilannetta.

Raportin mukaan paras tapa puuttua ongelmiin on aloittaa ruohonjuuritasolta.

”Meidän on puututtava taustalla oleviin syihin, etenkin sukupuolittuneisiin normeihin. Meidän on tuettava paremmin yhteisöjen omia ponnisteluja ymmärtää näiden käytäntöjen vaikutuksia tyttöihin ja hyötyjä, joita koko yhteiskunta saa, jos ne lopetetaan”, sanoo järjestön pääjohtaja Natalia Kanem tiedotteessa.

Raportin mukaan lapsiavioliittojen ja silpomisen lopettaminen olisi mahdollista kymmenessä vuodessa. Se vaatisi tyttöjen pitämistä koulussa pidempään, elämäntaitojen opettamista heille sekä poikien ja miesten sitouttamista mukaan muutokseen. Vuosittain tarvittaisiin noin 3,4 miljardia dollaria eli noin kolme miljardia euroa, raportissa lasketaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia