Ilmasto lämpenee – ruoka kallistuu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmasto lämpenee – ruoka kallistuu

Ruoka kallistuu ja ruuan tuotanto vaikeutuu. Kumpaakin ilmiöön löytyy yhteinen selittäjä: ilmaston lämpeneminen.

Ruoka kallistuu ja ruuan tuotanto vaikeutuu. Kumpaakin ilmiöön löytyy yhteinen selittäjä: ilmaston lämpeneminen.

Ilmaston lämpeneminen on nostanut ruuan hintaa viidenneksellä viimeisten vuosikymmenten aikana, kirjoittaa Damian Carrington Guardian-lehdessä. Ilmaston lämpeneminen lisää kuivuutta, heikentää pölytystä ja hidastaa kasvien yhteyttämistä. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta sadot pienevät.

Carrington viittaa artikkelissaan Science-tiedelehdessä julkaistuun tutkimukseen, jossa selvitettiin tietokonemallin avulla ilmaston lämpenemisen vaikutusta viljasatoihin vuosien 1980–2008 välisenä aikana.

Tutkimuksen mukaan maailmanlaajuisesti vehnän sato jäi 33 miljoonaa tonnia (5,5%) ja maissin sato 23 miljoonaa tonnia (3,8%) pienemmäksi kuin mitä sadot olisivat olleet ellei ilmasto olisi lämmennyt.

Muutamissa maissa satojen pienentyminen oli keskimääräistä suurempaa. Esimerkiksi Venäjällä vehnäsato pieneni 15 prosenttia. Brasiliassa, Meksikossa ja Italiassa satojen pieneneminen oli samaa luokkaa.

EU:n maatalouspolitiikkaa muutettava

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös eurooppalaisten ruokaturvaan ja alleviivaa tarvetta Euroopan unionin maatalouspolitiikan uudelleenarviointiin, International Institute for Environment and Development (IIED) sanoo viime viikolla julkistetussa raportissaan.

IIED esittää, että viljelijöillä tulisi olla suurempi vapaus viljelemiensä siementen valintaan, minkä EU:n nykyinen lainsäädäntö estää. Lisäksi viljelijät joutuvat maksamaan oikeudesta käyttää suuryritysten patentoimia tuotteita.

Euroopan maatalouspolitiikka on IIED:n mukaan tuhoisaa luonnon monimuotoisuudelle, minkä lisäksi se pakottaa viljelijät käyttämään enenevässä määrin samankalaisia siemeniä sekä eläinrotuja.

”Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta viljelijöiden on yhä vaikeampaa mukautua ilmastonmuutoksen johdosta muuttuviin olosuhteisiin. Eurooppalaisen mallin vieminen köyhiin maihin vain lisää maailmanlaajuista epävakautta”, toteaa tohtori Michel Pimbert, yksi IIED:n raportin kirjoittajista.

Liha ja öljy nostavat ruuan hintaa

Ilmaston lämpenemisen ohella ravintotottumusten muutokset nostavat ruuan hintaa.  Erityisesti lihan kulutuksen kasvu on olennainen. ”Tuotamme itse asiassa riittävästi kaloreita ruokkiaksemme koko maailman melko hyvin, mutta ongelmana on se, että lihan tuottaminen on todella tehotonta”, selittää Columbian yliopiston apulaisprofessori Wolfram Schlenker.

Lihantuotannon tehottomuus johtuu siitä, että yhden lihakilon tuottamiseen kuluu kilokaupalla viljaa. Vaurastuvissa maissa lihan kulutus kasvaa, samoin sen hinta nousee.

Eikä pidä unohtaa öljyn hinnan kallistumisen vaikutusta. Viime vuoden lopulla raakaöljyn hinta kohosi nopeasti noin sataan dollariin tynnyriltä, eikä nousu ole pysähtynyt. Tunisian, Egyptin ja Libyan kansannousujen seurauksena tynnyrihinta on kohonnut jo 120 dollariin.

Talouselämä arvioi energiaraaka-aineiden hintojen nousevan tänä vuonna 23 prosenttia, kun viime vuonna kallistuminen oli 36 prosenttia. Ensi vuonna hintojen odotetaan laskevan uusi prosenttia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia