Kampanjat

EU:n kalastuspolitiikka aiheuttaa pakolaisuutta

Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkoston Tyhjenevätkö meret kalasta? -paneelissa 12.5.2016 keskustelemassa ollut kansanedustaja Emma Kari nosti paneelissa esille kalastussopimusten yhteyden paperittomiin siirtolaisiin.
(Kuva: Changemaker)
Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkoston Tyhjenevätkö meret kalasta? -paneelissa 12.5.2016 keskustelemassa ollut kansanedustaja Emma Kari nosti paneelissa esille kalastussopimusten yhteyden paperittomiin siirtolaisiin.

Kari kertoi tutkija Kukka Rannan haastatelleen paperittomia senegalilaisia Maltalla. Haastatellut paljastuivat usein entisiksi kalastajiksi, jotka olivat menettäneet kalakantojen romahtamisen seurauksena toimeentulonsa ja lähteneet etsimään elantoa Euroopasta.

"Ryöstökalastus vie ihmisiltä mahdollisuuden toimeentuloon", totesi Kari.

Myös muut panelistit, kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen, Greenpeacen luonnonsuojelubiologi Laura Meller ja Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija Ulla Sarasalmi, jakoivat tämän näkemyksen. Sarasalmi muistutti liikakalastuksen olevan yhteydessä sekä kalastavien miesten, että kalaa käsittelevien naisten elinkeinoon. Hän oli nähnyt liikakalastuksen vaikutuksia etenkin vierailuillaan Sierra Leonessa.

Senegal ja Sierra Leone ovat molemmat valtiota, joiden kanssa EU:lla on kahdenvälisiä kalastussopimuksia ja joiden lähivesillä EU-alukset kalastaa. EU:n kalastuspolitiikan voidaan näin ollen katsoa aiheuttavan pakolaisuutta.

"Kalakannat eivät kestä"

Toisena keskeisenä aiheena paneelissa nostettiin esille liikakalastuksen ekologiset vaikutukset. Tietyn kalalajin liikakalastus vaikuttaa myös muihin kalalajeihin. Kalastukseen käytettävät pohjatroolarit puolestaan tuhoavat pohjakasvillisuutta ja keräävät valtavasti ei-toivottua sivusaalista.

"Nykyiset troolarit ovat valtavia laitoksia. Kalakannat eivät enää kestä nykyistä kalastusta", Lehtonen sanoi.

"Kalastuskiintiöt ovat liian suuria", täydensi puolestaan Meller.

Paneelissa todettiin, että joillakin alueilla kalastuskiintiöitä on onneksi jo kiristetty ja menetelmiä rajoitettu. Myös Arktiksen merialueita pyritään suojelemaan. Silti sekä EU:lla että Suomella on vielä tehtävää kestävän kalastuksen edistämiseksi.

Kampanja liikakalastuksen lopettamiseksi

Tyhjenevätkö meret kalasta? -paneeli oli osa Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemakerin liikakalastusaiheista Kadonneet eväät -kampanjaa. Kampanjassa vaaditaan, että Suomen tulee puuttua liikakalastusongelmaan painostamalla Euroopan unionia kirjaamaan kahdenvälisiin kalastussopimuksiinsa sitovat enimmäispyyntimäärät. Vetoomus luovutetaan marraskuussa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle.

Kampanjan nimi viittaa sekä kadonneisiin eväkkäisiin että globaalisti liikakalastuksesta aiheutuvaan ruokaturvan heikkenemiseen, joka on yksi liikakalastuksen aiheuttamista yhteiskunnallisista ongelmista. Changemaker haluaakin nostaa kampanjalla esille etenkin kestämättömän kalastuksen sosiaalisia vaikutuksia.

Kampanjat Changemaker

Lue myös

Lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vakavasti alirahoitettu

Uusi raportti osoittaa, että vain pieni murto-osa virallisesta kehitysavusta ohjataan lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen.

Nuoret eivät enää epäile kykyjään

Sambialaiset nuoret oppivat vaikuttamiskeinoja ja esiintymistaitoja Taksvärkki ry:n hankkeessa, jossa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kasvaa roolimalleja.