Kari Välimäki Suomen Rauhanliiton puheenjohtajaksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kari Välimäki Suomen Rauhanliiton puheenjohtajaksi

”Meidän kaikkien tulisi antaa tilaa väkivallattomille ratkaisuille ja arvioida kylmän viileästi sitä, kuka sodista oikein hyötyy ja miten.  Rauhantyö tarvitsee kaikkien tukea, sillä rauhanjärjestöjen toimintaa uhkaavat valtionapujen leikkaukset”, sanoo Rauhanliiton uusi puheenjohtaja Kari Välimäki.

Rauhanliitto valitsi syyskokouksessaan 25.11.2023 Kari Välimäen uudeksi puheenjohtajaksi. Välimäki seuraa puheenjohtajana Tarja Cronbergiä, joka toimi 14 vuotta Rauhanliiton puheenjohtaja.

FM Kari Välimäellä on takanaan pitkä ura sosiaaliturvan vaikuttajana ja hän toiminut mm. sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä, Merimieseläkekassan toimitusjohtajana sekä monissa hallituksissa puheenjohtajana ja jäsenenä.   Välimäki on ollut lähes viisi vuosikymmentä mukana rauhanliikkeessä.

”Nykyisessä militarisoituneessa maailmassa on kysyttävä, mitä ja kuka sotien avulla voittaa.  Sodat merkitsevät aina valtavia inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä sekä luovat sukupolvia kestäviä jännitteitä osapuolten välille. Molemmat osapuolet kärsivät.  Esimerkiksi Venäjä hyökkääjänä on inhimillisten ja taloudellisten tappioiden lisäksi menettänyt kansalaisvapautensa sekä ukrainalaisen veljeskansansa tuen vuosikymmeniksi.”

”Meidän kaikkien tulisi antaa tilaa väkivallattomille ratkaisuille ja arvioida kylmän viileästi sitä, kuka sodista oikein hyötyy ja miten.  Rauhantyö tarvitsee kaikkien tukea, sillä rauhanjärjestöjen toimintaa uhkaavat valtionapujen leikkaukset.”

”Rauhaan ei ole tietä, vaan rauha on tie, Välimäki päätti puheenvuoronsa Gandhia lainaten.”

Rauhanliiton vuosikokous valitsi liitolle ensi vuodelle 2023 hallituksen, hyväksyi toimintasuunnitelman ja budjetin.

Välimäki seurasi puheenjohtajana Tarja Cronbergiä joka johtanut liittoa yli 14 vuotta. Cronberg jolla taustaa myös politiikassa on toiminut pitkään rauhantutkijana niin Suomessa kun maailmallakin ja jatkaa kansainvälisen aseidenriisuntatutkimuksen parissa tutkimustyötään. 

Rauhanliitto on suomalaisen rauhantyön kattojärjestö, johon  kuuluu 18 valtakunnallista tai paikallista rauhanjärjestöjä ja -ryhmää. Rauhanliitto on perustettu vuonna 1907 ja se toimii mm rauhantyön toimintakeskus Rauhanaseman ylläpitäjänä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia