Gazassa kuolee kaksi äitiä joka tunti – taistelut ovat jatkuneet yli sata päivää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Gazassa kuolee kaksi äitiä joka tunti – taistelut ovat jatkuneet yli sata päivää

UN Womenin julkaisema Gender Alert: The Gendered Impact of the Crisis in Gaza -raportti maalaa synkän kuvan Gazan tilanteesta: Gazan kriisi vaikuttaa naisiin ja tyttöihin ennennäkemättömällä tavalla, aiheuttaen ihmishenkien menetyksiä ja katastrofaalisen suuria humanitaarisia tarpeita.

Julkaistu 19. tammikuuta 2024 UN Womenin sivuilla, lue alkuperäinen tiedote tästä.

Gazassa on kuollut yli 24 620 palestiinalaista, joista noin 16 000 on naisia tai lapsia. Kuolleiden määrä on kolminkertainen verrattuna edellisten 15 vuoden aikana kuolleiden yhteenlaskettuun määrään. Menehtyneiden väestörakenteellinen jakauma on myös muuttunut: noin 70 prosenttia kuolonuhreista Gazassa on tämän hetken arvioiden mukaan naisia ja lapsia. Kriisin alusta lähtien kaksi äitiä tunnissa on menettänyt henkensä.

“Olemme jälleen nähneet, että naiset ja lapset ovat konfliktin ensimmäisiä uhreja ja että velvollisuutemme pyrkiä rauhaan on myös velvollisuus heitä kohtaan. Tämä epäonnistuminen ja näiden sadan päivän sekä tulevien päivien aikana palestiinalaisille aiheutettu sukupolvien trauma tulee seuraamaan meitä kaikkia sukupolvesta toiseen”, korosti UN Womenin pääjohtaja Sima Bahous 19.1.24 julkaistussa lausunnossaan.

Gaza on pohjimmiltaan naisten suojelun kriisi. Arviolta 1,9 miljoonasta kodeistaan lähteneestä henkilöstä lähes miljoona on naisia ja tyttöjä, jotka etsivät turvaa epävakaissa olosuhteissa. Mutta kukaan ei ole turvassa, missään Gazassa. Ihmiset Gazassa ovat mahdottomien päätösten äärellä joutuessaan miettimään pitäisikö heidän lähteä siirtymään, miten, milloin, ja minne he edes voisivat mennä. Nämä tilanteet ovat myös täynnä sukupuolittuneita uhkia ja kokemuksia. Sukupuolittuneet riskit, kuten erilaiset hyökkäykset ja häirintä, lisääntyvät ihmisten lähtiessä pakoon kodeistaan.

UN Women arvioi, että ainakin 3 000 naisesta on saattanut tulla leskiä ja kotitalouksien elättäjiä, jotka tarvitsevat kiireellisesti suojelua ja ruoka-apua. Ainakin 10 000 lasta on saattanut menettää isänsä. Tässä tilanteessa yhä useammat naiset pelkäävät, että perheet turvautuvat epätoivoisiin selviytymiskeinoihin, kuten varhaisiin avioliittoihin.

Naisjohtoiset ja naisten oikeuksia ajavat organisaatiot jatkavat toimintaansa huolimatta kriisin eskaloitumisesta. Gazan kaistalla tehdyssä kyselyssä 83 prosenttia naisjärjestöistä ilmoitti olevansa ainakin osittain toiminnassa, keskittyen pääasiassa hätäapuun. Kuitenkin UN Womenin vuonna 2023 toteuttama analyysi rahoituksesta YK:n kiireelliseen hätäkeräykseen osoitti, että vain 0,09 prosenttia rahoituksesta on suoraan ohjattu kansallisille tai paikallisille naisjärjestöille.

Kuuden kuukauden toimintasuunnitelman avulla UN Womenin Palestiinan toimisto on vastannut kriisiin tarjoamalla elintärkeää apua, kuten hätäapua elintarvikkeisiin yli 14 000 naisjohtoista kotitaloutta varten. Tämä vastaa kolmasosaa kaikista Gazan naisjohtoisista kotitalouksista. UN Women on tukenut myös vaatteiden, hygieniatuotteiden ja äidinmaidonkorvikkeiden jakelua. UN Women toimii yhteistyössä naisjohtoisten järjestöjen kanssa tarjotakseen  palveluita sukupuolittuneen väkivallan uhreille. UN Women on myös perustanut naisjohtoisia työryhmiä turvakoteihin jotka palvelevat kodeistaan lähteneitä naisia, sekä kutsunut koolle säännöllisiä neuvotteluja palestiinalaisten naisjärjestöjen kanssa keskustellakseen niiden kohtaamista haasteista.

UN Women vaatii edelleen välitöntä humanitaarista tulitaukoa, naisten ja tyttöjen suojelua ja nopean, esteettömän ja sukupuolinäkökulmaan perustuvan humanitaarisen avun perille pääsyä. UN Women toistaa olevansa syvästi huolissaan 7. lokakuuta tehtyjen iskujen aikana tapahtuneeseen äärimmäiseen seksuaaliseen väkivaltaan sekä muuhun sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan liittyvistä raporteista ja vaatii, että syylliset saatetaan vastuuseen, ja että kaikki asianomaiset saavat tarvitsemaansa tukea ja oikeutta.  UN Women vaatii myös kaikkien panttivankien välitöntä ja ehdotonta vapauttamista.

Kommentit

Lähettänyt Vesa Sainio (ei varmistettu) 24.1.2024 - 11:42

Gazassa kuolee ihmisiä, kertoo raportti. Ihan tuosta vaan kuolevat. Tämä on juuri sitä pahimman laatuista valkopesua USAn, EUn ja Israelin tekemälle kansanmurhalle. YKn hampaattomuus ja pelkuruus tulevat esiin kun ei uskalleta sanoa niinkuin asia on. Gazassa murhataan ihmisiä, eivät he kuole itsestään.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia