Elli Aaltonen valittu jatkamaan Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Elli Aaltonen valittu jatkamaan Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana

Punainen Risti on valinnut yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Elli Aaltosen jatkamaan puheenjohtajana seuraavan kolmivuotiskauden. Tänä viikonloppuna järjestetyssä yleiskokouksessa linjattiin, että tulevina vuosina järjestön toiminnassa korostuvat kokonaisvalmius ja sen kehittäminen.

Yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Elli Aaltonen on valittu Suomen Punaisen Ristin hallituksen puheenjohtajaksi. Aaltonen valittiin puheenjohtajaksi ensimmäisen kerran vuonna 2020.

”Suomen Punaisella Ristillä on ollut useaan otteeseen historian saatossa merkittävä rooli kansalaisten auttamisessa ja viranomaistoiminnan tukemisessa Suomessa. Olemme pystyneet toimimaan nopeasti ja kehittäneet aikaan sopivia auttamismuotoja. Näin olemme toimineet viimeisten vuosien aikana koronapandemiassa, Ukrainan konfliktissa ja maahan muuttaneiden kotoutumisessa sekä inflaatio- ja energiakriiseissä. Meillä on hyvät lähtökohdat vastata myös uusiin haasteisiin ja toimia kriisin sattuessa. Olemme vahva valmiuden ja varautumisen toimija Suomessa ja maailmalla”, toteaa Aaltonen.

Aaltonen on toiminut aiemmin Kelan pääjohtajana, Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana ja läänin sosiaali- ja terveysneuvoksena sekä Tampereen yliopiston työelämäprofessorina.

”Suomen Punaisen Ristin voima on sen vapaaehtoisissa, kannattajissa ja tukijoissa. Vapaaehtoisuutta tarvitaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi ja erityisesti nuoret on saatava mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan.”

Tavoitteena vahvistaa luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa

Yleiskokouksessa hyväksyttiin Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus tulevalle kolmelle vuodelle. Yleiskokous päätti, että vuosina 2024–2026 järjestö keskittyy kokonaisvalmiuden kehittämiseen.

Erityisen tärkeää on varmistaa ihmisten mahdollisuus saada apua läheltä ja toimia itse vapaaehtoisina auttajina. Jokainen Punaisen Ristin vapaaehtoinen, työntekijä ja luottamushenkilö on osa järjestön valmiutta toimia onnettomuus- ja häiriötilanteessa.

”Toimintamme tavoitteena on tuoda iloa, antaa toivoa ja vahvistaa ihmisten luottamusta toisiinsa ja Punaisen Ristin apuun. Nämä tavoitteet yhteiskunnassa korostuvat näinä poikkeuksellisen haastavina aikoina. On tärkeää, että toimintamme tukee turvallisen yhteiskunnan rakentumista, jossa ihmiset voivat luottaa siihen, että he saavat äkillisissä tilanteissa tarvitsemaansa apua ja suojelua riippumatta siitä, keitä he ovat”, sanoo Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.

Punainen Risti haluaa edistää sitä, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä, osallistua yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan sekä auttaa muita, myös kriisien keskellä.

”Haluamme vahvistaa luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa, joka puolustaa ihmisarvoa, toimii inhimillisyyden puolesta ja kannustaa vapaaehtoisuuteen ja kansalaistoimintaan. Meistä jokainen voi sekä antaa että saada apua.”

Yleiskokouksessa valittiin luottamushenkilöt

Joka kolmas vuosi järjestettävä Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestettiin tällä kertaa Joensuussa.

Kokouksessa valittiin järjestön korkeimmat luottamushenkilöt. Hallituksen uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Riitta Nieminen Kangasalta, Max Lindholm Helsingistä ja Dan Sundqvist Maarianhaminasta. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Otto Kari Helsingistä.

Hallituksen jäseninä paikkansa lunastivat Osmo Tolonen Keiteleeltä, Maiju Jolma-Taylor Rovaniemeltä, Ruut Rissanen Tampereelta, Pekka Piri Espoosta, Harri Jokiranta Seinäjoelta ja Marju Sjösten Porista. Lisäksi kokouksessa valittiin valtuuston puheenjohtajan lisäksi muut valtuuston jäsenet ja heidän varajäsenensä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia