Venäläisfirmojen asemyynti kasvoi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Venäläisfirmojen asemyynti kasvoi

Maailman suurimpien asefirmojen myynti laski viime vuonna kolmatta kertaa peräkkäin, mutta venäläisfirmojen myynti on kasvanut, kertoo SIPRI.

Maailman suurimpien asefirmojen myynti laski viime vuonna kolmatta vuotta peräkkäin. Poikkeuksena ovat venäläiset asetuottajat, joiden myynti kasvoi viime vuonna 20 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi Tukholman rauhantutkimusinstituutin SIPRIn tuoreista tilastoista, joka käsittelevät maailman sadan suurimman asefirman myyntejä. Yhteensä niiden myynnin arvo oli viime vuonna noin 323 miljardia euroa, kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012. Venäläisfirmojen myynnin kasvun takia globaali asemyynnin lasku on hidastunut.

SIPRIn asiantuntijan Siemon Wezemanin mukaan venäläisen asemyynnin kasvu johtuu etenkin siitä, että maa on modernisoimassa tuotantokapasiteettiaan ja yrittää saada sen samalle tasolle yhdysvaltalaisten ja länsieurooppalaisten tuottajien kanssa. Maan hallitus on investoinut aseteollisuuteen koko 2000-luvun.

Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, joka on vetäytymässä Afganistanista ja Irakista, myynti on laskenut.

SIPRIn mukaan yhä suurempi osa suurimmista asefirmoista sijaitsee Pohjois-Amerikan ja Länsi-Euroopan ulkopuolella. Niiden osuus sadan suurimman asefirman myynnistä on 15,5 prosenttia, enemmän kuin koskaan. Luku ei sisällä kiinalaisyrityksiä, koska niistä ei ole saatavilla luotettavia tietoja.

Maailman suurimman sadan asetuottajan listalle mahtuu myös suomalainen Patria, joka on tilaston mukaan maailman 73:nneksi suurin asetuottaja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia