Israelilta pieniä kohennuksia pidätettyjen lasten asemaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israelilta pieniä kohennuksia pidätettyjen lasten asemaan

Nuoria lapsia voi pidättää syytteittä nyt vain 24 tuntia neljän päivän sijaan.

Israel on muuttanut alaikäisten pidätyskäytäntöjä miehitetyllä Länsirannalla. YK:n lastenrahaston UNICEFin mukaan maa on suostunut osaan niistä suosituksista, joita järjestö antoi alkuvuonna lasten pidättämistä käsittelevässä raportissaan.

UNICEFin uusimpien tietojen mukaan palestiinalaislasten pidätysaikoja on lyhennetty: esimerkiksi 12–13-vuotiasta voi pitää pidätettynä ennen tuomarin eteen joutumista 24 tuntia aiemman neljän vuorokauden sijasta. Lisäksi lapsia kuullaan nyt eri paikassa kuin aikuisia.

Länsirannalla on myös suostuttu kokeiluun, jossa kahdella alueella palestiinalaislapsia ei enää pidätetä yöllä, vaan heille viedään pidätysmääräys päiväsaikaan, mikä on lasten kannalta vähemmän traumaattista.

Ongelmia kuitenkin on yhä. Lapsia on pidätetty tänä vuonna yli 200 kuukaudessa, 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Järjestö kertoo myös 19 tuoreesta tänä vuonna tapahtuneesta kaltoinkohtelutapauksesta. Pidätetyt kertoivat esimerkiksi käsien sitomisesta kivuliaasti, silmien peittämisestä, potkimisesta ja lyömisestä.

Israel on UNICEFin mukaan ainoa maa, joka tuo lapsia sotilastuomioistuimeen. Järjestön aiemman, helmikuussa ilmestyneen raportin mukaan palestiinalaislasten kaltoinkohtelu on Israelin vankiloissa yleistä, ja väärinkäytökset jatkuvat läpi koko pidätys- ja rangaistusprosessin. Useimmiten lapset ovat kiviä heitelleitä poikia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia