Uutiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uutiset

Kiina sijoittaa ulkomaille - ihmisoikeusrikkomukset uhkaavat unohtua

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kiina sijoittaa ulkomaille - ihmisoikeusrikkomukset uhkaavat unohtua

Kiinan pohjaton raaka-aineiden tarve nostaa hintoja, mutta herättää maailmalla muunkinlaista huolta. Kiinalaisten yritystysostojen pelätään loiventavan kauppakumppanien suhtautumista maan ihmisoikeuspolitiikkaan. Esimerkiksi Australia vaikeni ihmisoikeuksista sen jälkeen, kun Kiinasta tuli sen rautamalmin ja maakaasun tärkein ostaja, raportoi IPS.

Tutkija: Israel harhauttaa Gazasta vetäytymisellään

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Tutkija: Israel harhauttaa Gazasta vetäytymisellään

Israelin pääministerin Ariel Sharonin aie vetäytyä Gazan palestiinalaisalueelta on herättänyt paljon keskustelua. Oman tiensä kulkijana tunnettu palestiinalainen kansanedustaja ja tutkija Hanan Ashrawi kertoo IPS:n haastattelussa, miksi hanke ei hänen mielestään edistä rauhaa Lähi-idässä.

Ihmisoikeusliitto vaatii uiguuripakolaisen käännytyksen keskeyttämistä

Ihmisoikeusliiton logo.

Ihmisoikeusliitto vaatii uiguuripakolaisen käännytyksen keskeyttämistä

Uiguuripakolainen Abdigani Imin on päätetty käännyttää Dublinin sopimuksen perusteella Saksaan, josta hänet voidaan palauttaa Kiinaan. Suomi on kuitenkin tunnustanut uiguurien oikeuden kansainväliseen suojeluun. Ihmisoikeusliiton mielestä asia tulisi ratkaista Suomessa ja perheelle tulisi turvata mahdollisuus yhteiseloon jossain heille turvallisessa maassa.

Teletietojen kohtalo muovaa tietoyhteiskunnan perustaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Teletietojen kohtalo muovaa tietoyhteiskunnan perustaa

Päätökset teletietojen tallennusvelvollisuudesta eivät ole teknisiä tai käytännöllisiä kysymyksiä, vaan tietoyhteiskuntaa syvästi muovaavaa politiikkaa. "Viimeksi yhtä kauaskantoisia, uusia linjauksia Suomessa tehtiin 50 vuotta sitten", arvioi kansanedustaja Jyrki Kasvi. Internetin merkityksen kasvaessa ei ole yhdentekevää, kuka säilöö ja mitä.

Monikulttuurisuus päiväkotien voimavarana

Logo, jossa tekstit "Suomen YK-liitto", "Finlands FN-förbund" ja "UNA Finland" sekä YK:n köynnöslogo.

Monikulttuurisuus päiväkotien voimavarana

Suomalainen yhteiskunta muuttuu monikulttuurisemmaksi, ja maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuristen perheiden lapset ovat päiväkotien arkea. YK-liiton uusi suvaitsevaisuuskampanja tarjoaa välineitä kulttuurien käsittelyyn lasten kanssa, kerrotaan Maailmanpyörä-lehden tuoreessa numerossa. Kampanja rakentuu etnisten nukkien, satujen ja nukketeatteriesityksen sekä ohjausmateriaalin varaan.

Emiraattien huoltoasemat joutuvat myymään bensiiniä tappiolla

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Emiraattien huoltoasemat joutuvat myymään bensiiniä tappiolla

Raakaöljyn ennätyskorkea maailmanmarkkinahinta aiheuttaa yllättäviä ongelmia myös öljyä tuottavassa Arabiemiirikuntien liitossa. Bensiinin hintakatto pakottaa huoltoasemat myymään polttoainetta alle jalostamohintojen. Emiraattien johtavat valtiolliset huoltoasemaketjut ovat uhanneet sulkea toimipisteensä, elleivät ne saa valtiolta tukea tai lupaa hinnankorotuksiin.

Malli-YK -kokoukset rantautumassa Suomeen

Logo, jossa tekstit "Suomen YK-liitto", "Finlands FN-förbund" ja "UNA Finland" sekä YK:n köynnöslogo.

Malli-YK -kokoukset rantautumassa Suomeen

Malli-YK -kokoukset kannustavat nuoria perehtymään globaaleihin kysymyksiin, osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja löytämään erilaisia vaikuttamisväyliä. Suomessa mallikokouksia valmistellaan ja toteutetaan yhteistyössä Koulun kerhokeskuksen, Lukiolaisten liiton ja pilottikoulujen kanssa, kerrotaan Maailmanpyörä-lehden tuoreessa numerossa, jonka teemana on 50-vuotias YK-liitto.

Nigerian öljyalueella kytee edelleen

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Nigerian öljyalueella kytee edelleen

Nigerjoen suiston kapinaliikkeen johtaja Alhaji Mujahid Dokubu-Asari on luvannut riisua joukkonsa aseista, mutta tilanne alueella on edelleen tulenarka. Arvostelijoiden mielestä Dokubu-Asari on pelkkä hallituksen kätyri. Kapinalliset vaativat suiston köyhille asukkaille suurempaa osaa öljytuloista. Vaatimukselle on viime kuukausina annettu pontta iskuilla öljyn tuotantolaitoksia ja putkia vastaan.

Vapaaehtoisesta aktivistiksi

Vapaaehtoisesta aktivistiksi

Median näkökulmasta kehitysyhteistyöjärjestöt vaikuttavat kesyiltä maailmanparantajilta, jotka huolehtivat kiltisti köyhistä lapsista ja puidenistutuksesta Afrikassa. Ehkä järjestöjen olisi toiminnan ja retoriikan tasolla aika ottaa suurempia riskejä, jotta oma uskottavuus ja hallituksen kehitysyhteistyörahat saataisiin nousuun, pohtii vuosituhatseminaaria seurannut vapaa toimittaja Heta Muurinen.