Uutiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uutiset

Tutkimus: Maailman väestö kasvaa luultua enemmän

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Tutkimus: Maailman väestö kasvaa luultua enemmän

Maailmassa saattaa vuonna 2100 olla kaksi miljardia ihmistä enemmän kuin tähän asti on uskottu.

Suomelta 150 000 euroa Ukrainan demokratian tukemiseen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomelta 150 000 euroa Ukrainan demokratian tukemiseen

Euroopan neuvoston kautta kanavoitavalla avulla selvitetään ihmisoikeusloukkauksia ja vahvistetaan muun muassa vähemmistöjen asemaa ja kansaisyhteiskuntaa.

Maltalla hukkuneet olivat Gazan pakolaisia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Maltalla hukkuneet olivat Gazan pakolaisia

Pelastuneet kertoivat, että suurin osa noin 500 hukkuneesta oli gazalaisia. Joukossa oli myös lapsia. 

Raportti: Talouskasvu ja ilmastonmuutostaistelu eivät sulje toisiaan pois

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Raportti: Talouskasvu ja ilmastonmuutostaistelu eivät sulje toisiaan pois

Jopa 90 prosenttia tarvittavista hiilidioksidipäästöistä on mahdollista toteuttaa talouden kasvaessa samaan aikaan, mutta se vaatii suuria muutoksia, lupaa maailman johtajista koostuva paneeli.

Lisää suomalais-uruguaylaista sellua?

Logo, jossa vihreä puukuvio käden muodossa sekä teksti Siemenpuu.

Lisää suomalais-uruguaylaista sellua?

"Jos olit Botniaa vastaan, olit isänmaata vastaan", muistelee paperitehdasta vastustanut Ayelen Borgogno.

Metsäkato etenee villeimmin Kanadassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Metsäkato etenee villeimmin Kanadassa

Maailman viimeiset luonnontilaiset eli aarniometsät hupenevat kovaa vauhtia.

Nälkä vähentynyt etenkin hyvän talouskehityksen maissa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Nälkä vähentynyt etenkin hyvän talouskehityksen maissa

Maailmassa on yli sata miljoonaa nälkäistä vähemmän kuin vuosikymmen sitten.

Suomen kehy-rahat jäävät ensi vuonna alle 0,5 prosenttiin BKTL:stä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomen kehy-rahat jäävät ensi vuonna alle 0,5 prosenttiin BKTL:stä

Osuus on aiemmin arvioitua alhaisempi. Kepan mukaan 0,7-tavoitteen saavuttamiselle ajoissa voidaan sanoa nyt hyvästit.