Ympäristöaktivistien surmat lisääntyneet maailmalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ympäristöaktivistien surmat lisääntyneet maailmalla

Viime vuosikymmenen aikana yli 900 aktivistia on menettänyt henkensä työnsä vuoksi, käy ilmi Global Witness -järjestön raportista.

Maaoikeuksien ja ympäristön puolustajien surmat ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosien aikana, käy ilmi kansalaisjärjestö Global Witnessin raportista.

Kyseessä on ensimmäinen ympäristöaktivistien surmia maailmanlaajuisella mittakaavalla kartoittava selvitys.

Surmien viimeaikaisen lisääntymisen taustalla Global Witness katsoo olevan kiihtyneen kilpailun luonnonvaroista. Viime vuosikymmenen aikana 35 maassa on surmattu kaikkiaan yli 900 aktivistia, jotka olivat osallistuneet kiistoihin hakkuista, kaivostoiminnasta ja maaoikeuksista.

Vuosina 2010 - 2013 surmattiin lähes kaksi aktivistia viikossa. Vuonna 2012 aktivisteja surmattiin yhteensä 147, kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2002 ja enemmän kuin koskaan edellisen kymmenen vuoden aikana.

Aktivistit olivat suurimmassa vaarassa Latinalaisessa Amerikassa sekä Kaakkois-Aasiassa. Kaikkein vaarallisin maa oli Brasilia, jonne sijoittui lähes puolet kaikista viime vuosikymmenen aikana tapahtuneista surmista.

Erityisen ongelmallisena Global Witness pitää sitä, että kaikista viime vuosikymmenen aikana tapahtuneista surmista on saanut tuomion yhteensä vain kymmenen henkilöä. Ongelmaan tarttumista vaikeuttaa järjestön mukaan myös järjestelmällisen seurannan ja tiedon keräämisen puute.

"Mikään ei kerro maailmanlaajuisesta ympäristökriisistä yhtä selvästi, kuin ympäristöään tai maataan puolustavien ihmisten surmien dramaattinen lisääntyminen. Silti tämä nopeasti paheneva ongelma jää laajalta osin ilman huomiota ja syylliset selviävät lähes aina ilman rangaistusta", Oliver Courtney Global Witnessistä toteaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia