Yllätyskäänne Taiwanin pitkässä maakiistassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yllätyskäänne Taiwanin pitkässä maakiistassa

Taiwanilaiset viljelijät voittivat vuosia kestäneen kiistan maidensa pakkoluovutuksesta.

(IPS) -- Taiwanilaiset viljelijät voittivat vuosia kestäneen kiistan maidensa pakkoluovutuksesta. Ratkaisu yllätti viranomaiset ja innostaa pakkolunastuksia vastustavaa kansanliikettä.

Taiwanin kiistelty maanluovutuslaki oikeuttaa viranomaiset pakkolunastamaan maa-alueita julkisia rakennushankkeita varten. Lunastettava alue on yleensä paljon tarvittavaa laajempi, ja valtio tai kunta myy loput paikatakseen kevyen verotuksen aiheuttamaa budjettivajetta.

Pakkolunastuksista on käynnissä 95 oikeustaistelua, ja niitä vastustamaan on syntynyt vahva kansalaisliike.

Miaolin piirikunnan Dapussa päätettiin 156 hehtaarin riisiviljelmien pakkolunastuksesta jo 1999. Maata tarvittiin 28 hehtaaria teknologiapuiston laajennukseen. Hanke raukesi, mutta pakkolunastusta jatkettiin silti.

Pakkoluovutusta vastustaviin mielenosoituksiin osallistui jopa 10 000 ihmistä. Alueen vastarinnan viimeiset linnakkeet, neljä taloa, tuhottiin viime vuonna ja yhden omistaja teki itsemurhan.

Tammikuun alussa korkein hallinto-oikeus julisti talojen tuhoamisen laittomaksi ja kumosi sisäministeriön pakkolunastusmääräyksen.

Kansalaisyhteiskunta voitti taistelun, ja hallituksen on vaikea estää maanluovutuslain uudistamista, arvioi kansanliikettä tukeva entinen kuvernööri Ku Chung-hwa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia