YK:n pääsihteeriehdokkaat ensimmäistä kertaa tv-tenteissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK:n pääsihteeriehdokkaat ensimmäistä kertaa tv-tenteissä

Jäsenvaltiot saavat mahdollisuuden tentata ehdokkaita siitä, miten nämä saavuttaisivat maailmanrauhan.

YK:ssa on tehty tällä viikolla historiaa, kun maailmanjärjestön uudeksi pääsihteeriksi pyrkivät ovat vastailleet jäsenvaltioiden esittämiin kysymyksiin televisioitavissa tenteissä.

Tiistaina alkaneissa tv-tenteissä kukin ehdokas on saanut kaksi tuntia aikaa vastata kysymyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi kestävään kehitykseen, rauhaan, ihmisoikeuksiin ja humanitaarisiin kriiseihin.

Menettely on poikkeuksellisen avoin, sillä aiemmin YK:n pääsihteerin valinta oli pääosin turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenmaan, Ison-Britannian, Yhdysvaltain, Ranskan, Kiinan ja Venäjän, käsissä, ja asiasta on sovittu pääsoin suljettujen ovien takana. Prosessilta onkin vaadittu avoimuutta.

Mikäli aikaa jää yli, myös kansalaisyhteiskunta pääsee esittämään kysymyksiä ehdokkaille jäsenvaltioiden lisäksi, YK kertoo sivuillaan. Ihmiset ovat myös itse voineet jättää kysymyksiä ehdokkaille.

Tällä hetkellä ehdolle pääsihteeri Ban Ki-moonin seuraajaksi on yhdeksän ihmistä, joista neljä naisia. Viime aikoina on spekuloitu erityisen paljon sitä, olisiko seuraavaksi naisen vuoro olla pääsihteeri.

Tänään tentattavina ovat Serbian entinen ulkominisetri Vuk Jeremić, vastikään Suomessa vieraillut YK:n kehitysohjelman johtaja Helen Clark sekä Makedonian entinen ulkoministeri Srgjan Kerim.

Uusi pääsihteeri aiotaan valita lokakuussa. Lopullisen valinnan tekee YK:n yleiskokous turvallisuusneuvoston suosituksesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia