YK:n kestävän kehityksen komitealle johtaja Suomesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK:n kestävän kehityksen komitealle johtaja Suomesta

Suurlähettiläs Pertti Majanen aloittaa vetämään ryhmää, joka laatii pitkän tähtäimen esityksen kehitys- ja ilmastorahoituksesta.

Suomen Dublinin lähettiläs Pertti Majanen on valittu YK:n kestävän kehityksen rahoituskomitean johtoon. Komitean tehtävänä on tuottaa vuoteen 2030 ulottuva esitys siitä, kuinka kestävään kehitykseen pyrkivä työ, mukaan lukien ilmastorahoitus ja kehitysyhteistyö, rahoitetaan, kertoo ulkoasiainministeriö.

Majasen johtaman komitean toimikausi kestää vuoden 2014 loppuun. Nigerian entinen valtionvarainministeri Mansur Muhtari on 30-jäsenisen asiantuntijaelimen rinnakkaispuheenjohtaja.

Työssään komitea arvioi julkisen ja yksityisen kehitysrahoituksen mahdollisuuksia sekä pohtii uusia rahoituslähteitä muun muassa yksityiseltä sektorilta. Osa työtä on myös kehitysmaiden omien voimavarojen arviointi.

Kehitysministeri Heidi Hautala on ilahtunut nimityksestä.

"Suurlähettiläs Majasen asema YK:n rahoituskomitean puheenjohtajana antaa Suomelle ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana muovaamassa globaalia kehitystä", Hautala sanoo.

Myös Kepa ry:n toiminnanjohtaja Timo Lappalainen kiittää Majasen nimitystä.

"Majasen ollessa OECDssä hän seurasi keskustelua avun tehokkuudesta ja tämän kokemuksen hyödyntäminen rahoituskomitean työssä on tärkeää", arvioi Lappalainen.

Lappalainen olettaa, että valtiollisen rahoituksen ohella yksityisen sektorin roolia pohditaan laajasti. Komitean tulisi hänen mukaansa käsitellä myös sitä, kuinka esimerkiksi yritysten siirtohinnoitteluun ja veronkiertoon voitaisiin puuttua.

Majanen on ollut ulkoasiainministeriön palveluksessa vuodesta 1974 lähtien. Hän oli kehitysyhteistyöstä vastaava alivaltiosihteeri vuosina 2000-2005 ja sen jälkeen Suomen pysyvä edustaja OECDssä sekä UNESCOssa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia