YK:n ihmisoikeusvaltuutettu kritisoi brittilehdistön rasismia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu kritisoi brittilehdistön rasismia

Sun-lehden kolumnistin teksti muistutti Ruandan kansanmurhan aikaista vihanlietsontaa, sanoo Zeid Ra'ad al Hussein.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra'ad al Hussein on ottanut voimakkaasti kantaa brittiläisen tabloidilehdistön rasistisiin kirjoituksiin. Hänen mukaansa Britanniassa on katseltu liian kauan sormien läpi lehtien vihanlietsontaa ulkomaalaisia kohtaan.

Kannanoton taustalla on brittiläisen tabloidilehden Sunin kolumnistin Katie Hopkinsin muutaman viikon takainen kolumni. Hopkins vertasi kirjoituksessaan siirtolaisia ruttoon, märkiviin haavoihin, virukseen ja torakoihin ja kehotti varustautumaan siirtolaisia vastaan aseistetuin venein.

"Näyttäkää minulle ruumisarkkujen kuvia, kuvia ruumiista kellumassa vedessä, soittakaa viulua ja näyttäkää minulle laihoja surullisia ihmisiä. En silti välitä", Hopkins kirjoitti.

Zeidin mukaan etenkin torakkavertaus on hyvin samantyyppistä kuin ruandalaismedia käytti kansanmurhan aikana vuonna 1994. Median edustajia tuomittiin myöhemmin kansainvälisessä tuomioistuimessa kansanmurhan lietsonnasta.

Lisäksi artikkeli on vain yksi esimerkki viime vuosikymmenten tuhansista ulkomaalaisvastaisista artikkeleista brittilehdissä, Zeid sanoo.

"Turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia on päivä toisensa jälkeen vuosien ajan linkitetty raiskauksiin, murhiin, hivin ja tuberkuloosin kaltaisiin tauteihin, varkauksiin ja lähes kaikkiin kuviteltavissa oleviin rikoksiin ja rikkomuksiin etusivuilla ja aukeamilla, sarjakuvissa, pääkirjoituksissa ja jopa urheilusivulla lähes kaikissa Britannian tabloidilehdissä. Monet tarinat ovat olleet karkeasti vääristeltyjä, ja jotkut ovat olleet täysiä valheita", hän kritisoi.

Hopkinsin kirjoituksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille. Zeidin mukaan tutkinta on otettava vakavasti. Hän muistuttaa, että YK:n kansainvälisen ja poliittisten oikeuksien sopimuksen mukaan sananvapaus ei ole absoluuttinen, vaan esimerkiksi rotuvihan lietsonta on kiellettyä. Pykälän taustalla ovat natsi-Saksan ajat.

"Maahanmuutto- ja pakolaiskysymykset ovat täysin päteviä julkisia keskustelunaiheita, mutta on välttämätöntä, että maahanmuuttopoliittiset päätökset --- perustuvat faktaan, ei fiktioon, liioitteluun tai räikeään ksenofobiaan", Zeid toteaa.

TÄSMENNYS 29.4. Zeid Ra'ad al Husseinin titteli on muutettu ihmisoikeusvaltuutetuksi. Aiemmassa versiossa titteli oli ihmisoikeuskomissaari.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia