YK: Uskonnollisille johtajille suurempi rooli rauhanvälityksessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK: Uskonnollisille johtajille suurempi rooli rauhanvälityksessä

Uskonnollisten johtajien erityisrooli paikallisissa yhteisöissä auttaa heitä saamaan konfliktin osapuolten luottamuksen.

Uskonnollisilla johtajilla ja organisaatioilla tulisi olla nykyistä suurempi rooli konfliktien ratkaisemisessa, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon toteaa rauhanvälitystä käsittelevässä raportissa. Raportti liittyy Suomen ja Turkin aloitteen pohjalta työstettyyn rauhanvälityksen ohjeistukseen, joka julkistettiin YK:n yleiskokouksessa syyskuun lopussa.

Tulevissa rauhanvälityshankkeissa uskonnollisten johtajien merkitys kasvaa, sillä paikallisissa yhteisöissä uskonnollisilla johtajilla on erityinen rooli sekä useissa tapauksissa mahdollisuus saavuttaa kaikkien konfliktin osapuolten luottamus, raportissa todetaan.

"Rauhanvälitys oli ennen lähinnä sotivien osapuolten neuvottelujen tukemista. Nyt asiaa katsotaan laajemmin kansallisen sovun rakentamisen näkökulmasta", Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen toteaa.

Kirkon Ulkomaanapu oli tiiviisti mukana raportin valmisteluissa ja järjestöä konsultoitiin erityisesti uskonnollisten johtajien roolista. KUA jatkaa tukeaan uskonnollisten johtajien rauhantyölle tiiviissä yhteistyössä YK:n kanssa.

Somalia on Pentikäisen mukaan hyvä esimerkki siitä, kuinka suuri rooli perinteisillä ja uskonnollisilla johtajilla voi valtion rakennuksessa olla.

"On selvää, että YK haluaa myös uskonnolliset johtajat paremmin mukaan jatkossa. Kirkon Ulkomaanapua on pyydetty rakentamaan sitä varten globaaleja tukirakenteita", Pentikäinen toteaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia