YK pyytää ennätyssummaa humanitaariseen apuun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK pyytää ennätyssummaa humanitaariseen apuun

Muun muassa Syyrian ja Jemenin konfliktien vuoksi apua tarvitaan viisi kertaa enemmän kuin vuosikymmen sitten.

YK ja sen kumppanit ovat lanseeranneet historian suurimman humanitaarisen avun vetoomuksensa (pdf). YK kertoo tarvitsevansa ensi vuonna yhteensä 20,1 miljardia dollaria eli lähes 18,5 miljardia euroa yli 87,6 miljoonan ihmisen auttamiseen. Summa on viisi kertaa suurempi kuin kymmenen vuotta sitten.

Hätäavun tarvetta lisäävät erityisesti Syyrian, Jemenin, Etelä-Sudanin ja Irakin konfliktit. Myös useimmat muut niistä 37 maasta, joihin apua on tarkoitus jakaa, ovat konfliktimaita, maanantaina julkaistussa vetoomuksessa kerrotaan.

Samaan aikaan myös rahoitusvaje on suurempi kuin koskaan. Tälle vuodelle YK pyysi 19,9:ää miljardia dollaria eli noin 18,3:a miljardia euroa, mutta maailman maat ovat saaneet kokoon vain 49 prosenttia pyydetystä summassa.

"On selvää, että nykyisellä resurssitasolla emme pysty toimittamaan edes minimitason suojelua ja elintärkeää apua", toteaa YK:n pakolaiskomissaari António Guterres YK:n hätäavun koordinaatiotoimiston OCHA:n tiedotteessa (pdf).

OCHA:n johtajan Stephen O'Brienin mukaan humanitaarisen avun tarve todennäköisesti kasvaa tulevaisuudessa muun muassa käynnissä olevan El Niño -sääilmiön takia. Sen on kurittanut etenkin Itä-Afrikan sekä Keski-Amerikan maita, joissa miljoonat ihmiset tarvitsevat ruoka-apua.

Yhteensä maailmalla humanitaarista apua tarvitsee yli 125 miljoonaa ihmistä, vetoomuksessa kerrotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia