YK haluaa erityistuomioistuimen selvittämään Sri Lankan sotarikoksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK haluaa erityistuomioistuimen selvittämään Sri Lankan sotarikoksia

Sodan molemmat osapuolet ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, sanoo ihmisoikeusvaltuutettu.

YK vaatii Sri Lankaan kansainvälistä ja paikallisista asiantuntijoista koostuvaa erityistuomioistuinta, joka tutkisi maan sisällissodan aikaiset julmuudet. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun eilen julkaiseman raportin mukaan todennäköisesti sekä hallitus että sitä vastan taistelleet tamilisissit syyllistyivät sodan aikana sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Sri Lankan 26-vuotinen sisällissota päättyi vuonna 2009. Etenkin sodan loppuvaiheessa tapahtui julmuuksia, joiden tutkimus on ollut hidasta. YK:n raportin mukaan sodassa syyllistyttiin muun muassa umpimähkäiseen tulitukseen, laittomiin tappoihin, kidutukseen ja seksuaaliseen väkivaltaan sekä lasten rekrytointiin aseellisiin joukkoihin.

Raportin mukaan rikkomuksia on myös peitelty vuosia, niitä ei ole tutkittu kunnolla ja oikeutta hakeville uhreille on kostettu. Sri Lankan rikosoikeusjärjestelmä ei pysty käsittelemään rikoksia, ja siksi maahan pitäisi perustaa kansainvälisistä ja paikallisista toimijoista koostuva erityistuomioistuin, raportissa suositellaan.

Raportti oli tarkoitus julkaista jo maaliskuussa, mutta sitä lykättiin, koska Sri Lankan uudelle hallinnolle haluttiin antaa aikaa toimia. Hallitus kertoi maanantaina, että maahan perustetaan Etelä-Afrikan tyyppinen totuuskomissio rikoksia selvittämään. Tuomioistuinasiaa se ei ole vielä kommentoinut.

Sen sijaan tammikuussa syrjäytetyn entisen presidentin Mahinda Rajapaksan poika, kansanedustaja Namal Rajapaksa on jo kritisoinut tuomioistuinehdotusta loukkauksena maan oikeusjärjestelmää kohtaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia