YK-asiantuntijat: Ecuador tukahduttaa systemaattisesti järjestöjä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK-asiantuntijat: Ecuador tukahduttaa systemaattisesti järjestöjä

Maan hallitus määräsi suljettavaksi järjestön, joka tukee ympäristöoikeuksia ja alkuperäiskansojen oikeuksia. Kerta ei ole ensimmäinen.

Ecuadorin hallitus on määrännyt suljettavaksi ympäristöoikeuksia ja alkuperäiskansojen oikeuksia edistävän Acción Ecológica -järjestön.

Järjestö oli vaatinut joulukuussa tutkintaa ympäristö- ja alkuperäiskansaoikeuksiin liittyvistä hyökkäyksistä, ja kaksi päivää sen jälkeen ympäristöministeriö aloitti järjestön hajottamisprosessin. Järjestölle annettiin vain kymmenen päivää aikaa kerätä todisteita puolustautuakseen, kertoo YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto (OHCHR) tiedotteessaan.

Viisi YK:n riippumatonta ihmisoikeusraportoijaa tuomitsee tiedotteessa sulkemisen. Heidän mukaansa tapaus ei ole yksittäinen.

"Ecuadorin hallitus näyttää systemaattisesti sulkevan järjestöjä, kun niistä tulee liian äänekkäitä tai ne haastavat hallituksen opit", tiedotteessa todetaan.

Ecuadorin viranomaiset voivat periaatteessa hajottaa yksipuolisesti minkä tahansa järjestön, ja YK-asiantuntijoiden mukaan sitä on tehty tai yritetty viimeisten kolmen vuoden aikana myös muiden järjestöjen kohdalla. Heidän mukaansa pelkona on, että kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tilanne jää pimentoon, jos järjestöjä hiljennetään.

Acción Ecológica -järjestö on tukenut shuar-kansaa, joka taistelee kiinalaista kupariyhtiötä vastaan Morona-Santiagon maakunnassa. Shuarien mukaan viranomaiset ovat yrittäneet häätää heitä esi-isiensä mailta.

Shuarien protestit äityivät väkivaltaisiksi joulukuussa, ja Ecuadorin viranomaiset lähettivät alueelle sotilaita joulukuussa sen jälkeen, kun yksi poliisi oli kuollut ja useita turvallisuusviranomaisia loukkaantunut.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia