Yhä useampi maa kieltää kuolemanrangaistuksen, silti ennätysmäärä teloituksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhä useampi maa kieltää kuolemanrangaistuksen, silti ennätysmäärä teloituksia

Viime vuonna teloitettiin eniten ihmisiä sen jälkeen, kun ihmisoikeusjärjestö Amnesty International aloitti tilastoinnin vuonna 1989.

Teloitusten määrä nousi viime vuonna korkeimmalle sitten vuoden 1989, jolloin kuolemanrangaistuksia alettiin tilastoida, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tänään julkaistussa raportissaan. Sen mukaan viime vuonna teloituksia toteutettiin jopa 54 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Järjestön raportin mukaan viime vuonna teloitettiin ainakin 1 634 ihmistä. Luvussa ei ole mukana Kiinaa, joka ei kerro tietoja teloituksistaan. Todennäköisesti maa teloittaa tuhansia ihmisiä.

Yhteensä viime vuonna teloituksia toimeenpani 25 maata, kolme enemmän kuin edellisvuonna. Raportin mukaan teloitukset keskittyvät kolmeen maahan: Saudi-Arabiaan, Iraniin ja Pakistaniin, joissa tapahtuneet muutokset selittävät suurimman osan kasvusta.

Etenkin Saudi-Arabia ja Iran saivat jo pitkin vuotta kritiikkiä kasvaneista teloitusmääristään ja epäoikeudenmukaisista oikeusprosesseistaan. Esimerkiksi Iran teloitti ihmisiä alaikäisenä tehdyistä rikoksista, ja yleisin syy kuolemantuomioon maassa oli huumerikos. Pakistan puolestaan kiihdytti teloituksia joulukuussa 2014 tapahtuneen terrori-iskun jälkimainingeissa.

Synkistä teloitustilastoista huolimatta kuolemanrangaistuksen kieltäneet maat ovat Amnestyn mukaan maailmassa ensimmäistä kertaa enemmistössä. Viime vuonna siitä luopuivat kokonaan Madagaskar, Kongon tasavalta, Suriname ja Fidži.

Euroopassa ainoa maa, jossa kuolemanrangaistus on käytössä, on Valko-Venäjä, joka ei viime vuonna teloittanut ketään mutta tuomitsi kaksi ihmistä kuolemaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia