Ydinvoima vastatuulessa Intiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ydinvoima vastatuulessa Intiassa

Intiassa pelätään Fukushiman kaltaista katastrofia ja vaaditaan ydinohjelman pysäyttämistä mielenosoituksissa, kirjoittaa Ranjit Devraj.

Kun Intian ydinvoimahankkeet pääsivät kansainvälisestä pannasta viisi vuotta sitten, moni arveli maan energiaongelmien ratkeavan ja talouskasvun vauhdittuvan. Kansalaisten vastarinta on kuitenkin mutkistanut tilannetta.

Intian ydinkoe vuonna 1974 ajoi maan kansainväliseen saartoon, joka koski myös energiantuotantoa. Se onnistui kuitenkin rakentamaan 19 ydinvoimalaa, joiden teho on yhteensä noin 4 000 megawattia.

Vasta vuonna 2008 kansainvälinen ydinalan viejämaiden ryhmä (NSG) päästi Intian mukaan kaupankäyntiin.

Ulkomaisten sijoittajien tuella Intian rannikolle suunniteltiin "ydinvoimapuistojen" ketju, joka kasvattaisi energiantuotantoa 40 gigawatilla vuoteen 2020 mennessä.

Intiassa on yli 1,2 miljardia asukasta. Sen ennustetaan ohittavan Kiinan maailman runsasväkisimpänä maana vuonna 2025.

Ydinvoima pelottaa

Laajaa ydinvoiman vastustusta ruokkivat Intiassa pelot elinkeinojen vaarantumisesta ja luonnonmullistuksista.

Joukko Intian älymystön tunnettuja jäseniä jätti syksyllä 2011 korkeimmalle oikeudelle vetoomuksen, jossa vaaditaan ydinohjelman pysäyttämistä, kunnes sen turvallisuus ja kustannus-hyöty-suhde on kunnolla analysoitu.

"Oli selvää, että hanke lukuisien ydinvoimaloiden rakentamisesta rannikolle ajautuisi vaikeuksiin", Yhdysvaltain Princetonin yliopiston tutkija M.V. Ramana sanoo.

Hänen mukaansa taustalla on kiihtyvä taistelu hupenevista luonnonvaroista, kuten vedestä. "Kalastajien elantoon kohdistuu monta uhkaa, joihin kuuluvat teollisuuden ja voimaloiden päästöt mereen."

Aktiivinen kansanliike vastustaa ranskalaisen Arevan ydinvoimalahanketta Maharasthran osavaltion Jaitapurissa ja loppusuoralla olevaa venäläisvoimalaa Tamil Nadun osavaltion Koodankulamissa.

Kyse demokratiasta

Hankkeet ovat häätäneet joukoittain asukkaita, eivätkä korvaukset ole Ramanan mukaan riittäviä.

Hänen mielestään voimalahankkeet uhmaavat demokratiaa. "Voimakas ja pitkittynyt vastarinta kielii siitä, ettei ihmisille ole jätetty muuta keinoa ilmaista mielipidettään."

Varsinkin Jaitapurissa pelätään myös Fukushiman kaltaista katastrofia, sillä alue on seismisesti aktiivista.

Intian johtava seismologi, professori Vinod Kumar Gaur moittii Jaitapurissa tehtyjä tutkimuksia puutteellisiksi.

Hän muistuttaa, että vain 110 kilometrin päässä on Konyan pato, johon syntyi vakavia halkeamia vuonna 1967, kun seudulla koettiin 6,4 richterin järistys. Gaurin mukaan tutkimuksissa sivuutettiin myös tsunamin mahdollisuus.

"Salailua ja harhautusta"

Ramana syyttää Intian atomienergiaministeriötä salailusta ja harhaanjohtavista väitteistä ydinvoiman sataprosenttisesta turvallisuudesta. "Ydinreaktoriin liittyy aina onnettomuuden mahdollisuus, vaikka pienikin."

"Jos asukkaat eivät kerta kaikkiaan halua voimalaa, ministeriön tulee perua rakennusaikeet", Ramana jatkaa.

Ministeriö on kieltäytynyt järjestämästä julkisia kuulemisia, joita Koodankulamin vastarintaa johtava Kansanliike ydinenergiaa vastaan vaatii.

"Fukushiman vuoksi ihmiset ymmärtävät vaarat aiempaa paremmin. Julkisten keskustelujen järjestäminen on nyt entistä tärkeämpää", kansaliikettä vuodesta 1988 johtanut S.P. Udayakumar sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia