World Vision viettää juhlapäiväänsä tasa-arvon teemalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

World Vision viettää juhlapäiväänsä tasa-arvon teemalla

Suomen World Vision järjestää keskiviikkona 20-vuotisjuhlansa kunniaksi tasa-arvokysymyksiä kehitysyhteistyössä pohtivan seminaarin. Nimekkäiden puhujien joukossa on mm. kenialaisten tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisen hankkeen koordinaattori Rodah Rotino. Haastattelussa hän kertoo, kuinka hankkeesta on tullut yksi kristillisen avustusjärjestön suurista menestystarinoista.

Kenialaisten tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisen hankkeen paikallinen koordinaattori Rodah Rotino ja silpomiselta välttyneet tytöt Rosebellah ja Linet ovat Suomessa esittelemässä hanketta ja muistuttamassa suomalaisia siitä, että sukuelinten silpominen on nykymaailman surullista todellisuutta. Suomen World Vision haluaa nostaa hanketta esille, koska varoja siihen on ollut vaikea kerätä, vaikka ongelma on maailmassa mitä polttavin.

Keskiviikon Ehjä tulevaisuus -seminaari on osa järjestön "Muutos XX" –tapahtumaksi nimettyjä 20-vuotisjuhlallisuuksia. Kenialaisten lisäksi puhujina ovat mm. Heidi Hautala ja Paula Lehtomäki. Lisäksi järjestetään "Ideologia arjessa" -niminen näyttely sekä varsinainen juhla, jossa tulee olemaan musiikkia laidasta laitaan. Kehitysyhteistyöhankkeita ja kummilapsitoimintaa yhteensä kymmenessä maassa pyörittävä kristillinen avustusjärjestö vanhenee komeasti, muistuttaen samalla olemassaolonsa tarpeellisuudesta.

Asenne ja itsetunto

Kenian hanke on Suomen World Visionin suuria menestystarinoita. Vuonna 2001 aloitettu projekti on saanut jo 700 tyttöä kieltäytymään vahingollisesta toimenpiteestä. Se on pieni määrä maailman kahden miljoonan vuosittain silvotun tytön joukossa, mutta jos ajattelutapoja pystyy muuttamaan, vaikutukset voivat olla kauaskantoisia. Haastattelussa Rotino vaikuttaa syystäkin innostuneelta, vaikka saakin Suomen-matkansa aikana kertoa asiansa vielä moneen kertaan.

Ennen kaikkea hanke on onnistunut vaikuttamaan yhteisön asenteisiin. "Tyttöjen vanhempia on koulutettu, jotta he ymmärtäisivät silpomisen haitallisuuden. Myös yhteisön pojat on saatu tukemaan hanketta - monet heistä ovat ilmoittaneet, että haluavat avioitua nimenomaan silpomattoman tytön kanssa. Koska silpomisen ajatellaan edesauttavan avioitumista, poikien tuella on suuri merkitys", Rotino kertoo.

Silpominen on yhteydessä tyttöjen koulunkäyntiin. Silvotut tytöt joutuvat yleensä hyvin nuorena naimisiin, jolloin koulunkäynti usein keskeytyy. World Visionin projektissa pyritäänkin osoittamaan kyläläisille, että tyttöjen koulutus on hyödyllistä koko yhteisölle. Koulutuksesta perheelle ja yhteisölle koituvien hyötyjen osoittaminen onkin ollut tärkeä argumentti projektin sanoman tukena. Projekti pyrkii myös tukemaan tyttöjen koulunkäyntiä - Keniassa kun vain ala-asteen koulutus on maksutonta.

Vaikutus itsetunnolle on suuri: silpomisesta kieltäytyneet tytöt oppivat puolustamaan oikeuksiaan laajemminkin. Heillä on myös tärkeä tehtävä roolimalleina yhteisölle, kun yhä uudet tytöt miettivät tulevaisuuttaan. Rotino sanookin, että muutoksen huomaa heidän asenteessaan. Kyse on myös perheiden sisäisestä vallanjaosta: naisten asema avioliitossa on hyvin heikko, ja voimakastahtoisempia naisia tarvitaan kulttuurin muuttumiseksi.

Paikallisten ehdoilla

World Vision ylläpitää myös tyttöjen turvakotia, jonne voi mennä asumaan ajaksi, jolloin silpomisrituaali perinteisesti suoritetaan. Riski on suurin 14-16 -vuotiailla tytöillä, joiden vanhemmat katsovat, että tytön olisi avioiduttava pikaisesti. Kotoa tuleva paine on raskas, koska avioituminen on myötäjäisten kautta taloudellisestikin merkittävä tapahtuma.

Kulttuuri muuttuu sukupolvien mukana. Rotino sanoo, että nuorten miesten saama koulutus on auttanut heitä ymmärtämään tavan vahingollisuuden. "Vanhemmat ihmiset taas pitävät kiinni vanhoista uskomuksista, mutta useimmilla heistä ei olekaan koulutusta - vain 15 prosenttia väestöstä näillä alueilla osaa lukea", Rotino kertoo.

Rotino katsoo, että hanke on onnistunut hyvin, koska se on toiminut paikallisten ihmisten ehdoilla. Ulkopuolisia malleja ei ole lähdetty tuomaan väkisin, vaan on katsottu, mikä paikallisille on tärkeää ja pyritty hakemaan positiivisia malleja näiden asioiden säilyttämiseksi.

Esimerkiksi silvonnan yhteydessä on perinteisesti vietetty aikaa eristyksissä, opetellen naisena elämisen taitoja. Silvonnan on myös katsottu liittyvän aikuistumiseen, ja siihen on liittynyt perinteinen aikuistumisjuhla. Nyt juhlia on järjestetty lahjojen ja laulujen kera, kuten perinteisesti, mutta ilman silvontaa.

Myös itse silvonta on ollut merkittävälle joukolle ihmisiä hyvä toimeentulonlähde, ja projektin yhtenä haasteena onkin kehittää entisille silpojille vaihtoehtoisia toimeentulotapoja. Muuten heitä ei saataisi hyväksymään tyttöjen päätöstä. Moni on löytänytkin uuden toimeentulon ja luovuttanut symbolisesti veitsensä pois.

"Projekti joka pelkästään katkaisisi perinteen, ei toimisi koskaan. On tärkeää, että perinteet voivat jatkua, mutta myönteisellä tavalla", Rotino sanoo.

Vasemmalta lukien: Rodah, Rosebellah ja Linet. Kuvaaja: Ilkka Koivisto / Suomen World Vision.




Lisätietoja:
Sukuelinten silpominen: www.worldvision.fi/fgm/

World Visionin Muutos XX-tapahtuma:
www.worldvision.fi/pages/index.php?headID=23

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia