WHO: Taloudellisten etujen tavoittelu uhkaa kansanterveyttä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WHO: Taloudellisten etujen tavoittelu uhkaa kansanterveyttä

"Kyse ei ole luonnonkatastrofeista vaan ihmisen aikaansaannoksista", kritisoi järjestön pääjohtaja Margaret Chan.

(IPS) -- Ilmastonmuutos, liiallinen antibioottien käyttö ja elintasosairauksien yleistyminen juontuvat kaikki taloudellisten etujen tavoittelusta ja uhkaavat kansanterveyttä maailmassa, varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO.

"Kyse ei ole luonnonkatastrofeista vaan ihmisen aikaansaannoksista. Taustalla on politiikka, joka nostaa taloudelliset edut ihmisen ja planeetan hyvinvoinnin edelle", sanoo WHO:n pääjohtaja Margaret Chan.

Taloutta pyörittävät yhä fossiiliset polttoaineet, joiden aiheuttamat ilmansaasteet tappavat miljoonia ihmisiä joka vuosi. Lisäksi ne kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä, jonka seurauksena esimerkiksi hyttysten levittämät taudit valtaavat uusia alueita.

"Pitkälle prosessoidut elintarvikkeet ovat halpoja, helppoja ja maukkaita, joten ne syrjäyttävät tuoreet hedelmät ja vihannekset", Chan jatkaa. Yltyvä rasvan ja sokerin syönti lisää diabetesta, liikalihavuutta ja sydänsairauksia.

Ihmisten kasvava vastustuskyky antibiooteille on Chanin mukaan ehkä kuitenkin terveydenhuollon suurin ongelma. Lääkkeiden teho heikkenee liiallisen ja virheellisen käytön vuoksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia