Vuolijoella eletään arkipäivää pakolaisten kanssa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vuolijoella eletään arkipäivää pakolaisten kanssa

Vuolijoen kuntaan Kainuussa on vuodesta 1 999 lähtien tullut 200 pakolaista. Ensin jugoslaaveja, viime talvena kurdeja. Seurakunta kirkkoherra Markku Simulan persoonassa on pakolaistyössä vahvasti mukana. Puolin ja toisin on eletty aikamoista aaltoliikettä.

Pakolaiset elävät entisen Otanmäen kaivoksen työntekijöiden tyhjilleen jääneissä asunnoissa. Talojen alla on kymmeniä kilometrejä kaivoskäytäviä, maamerkkinä kohoaa vankka kaivostorni. Vierestä viistää tie suopursuja tuoksuvalle Talaskankaan suojelualueelle. Vuolijoki on pieni kunta: 2 900 asukasta.

Serbi- ja kroattiperheiden sopeutuminen Vuolijoelle sujui alusta pitäen hyvin. Jokaisesta julkaistiin potretti paikallislehdessä ja kerrottiin heidän kulttuuristaan. Perustettiin ystäväperheyhdistys ja kanssakäyminen kainuulaisten ja jugoslaavien kesken virisi luontevasti.

Näistä nelisen vuotta sitten tulleista Kosovon sodan pakolaisista suurin osa on jo muuttanut muualle. 160 hengestä on jäljellä enää 24. Kielikurssit, työharjoittelut ja kotouttamiset läpikäytyään jugot ovat löytäneet tiensä suurempiin kaupunkeihin.

Viime lokakuussa saapui 30 kurdia Irakista, Iranista ja Turkista ja toukokuussa vielä kahdeksan. Suurin osa on yksin tulleita miehiä, jotka ovat kuuluneet johonkin kiellettyyn poliittiseen puolueeseen. Heidät tuotiin Suomeen ns. kiintiöpakolaisina Istanbulista, Turkista, jossa YK oli heidät pahasti vainotuiksi vahvistanut.

Tässä vaiheessa seurakunta päätti ottaa pakolaistyön prioriteetikseen.

Kirkkoherra alkoi pitää kerran viikossa kurdimiehille keskustelupiiriä ja diakoni Irma Lampinen naisille.

"Miehet uskovat miehen sanaa. Ostan heille vaatteita, autan apteekissa ja viinakaupassa käymisessä eli teen kaikkea sitä mitä papin työhön muutenkin kuuluu. Olen myös hätävarana byrokratiaan päin. Sosiaalitantat ovat naisia, mutta kun kirkkoherra soittaa, hommiin tulee vauhtia", toteaa Simula, iso mies joka suuntaan.

Hän laskeskelee tekevänsä "kansainvälistä diakoniaa" 30-40 tuntia viikossa, mikä on "hirmuinen määrä", kun kuolleet ja elävätkin seurakuntalaiset myös on hoidettava.

"EN TIEDÄ MIKSI OLEN TÄÄLLÄ"

Iranilaismies, 35, on poikkeus kurdimuslimien joukossa: hän on kristitty anglikaani ja työharjoittelussa seurakunnassa. Hän mm. hakee vanhuksia kirkkoon ja avustaa jumalanpalveluksissa. Heti Vuolijoelle tultuaan hän itse etsiytyi kirkkoon turvaa ja ystäviä saadakseen.

Hän puhuu englantia. Vieressä on paksu persialais-suomalainen sanakirja jota hän toivotta plaraa. Nelikuukautisella suomen kielen kurssilla opettaja vaihtui kolme kertaa; hän ei oppinut mitään. Silmät kääntyilevät täpötäysinä puolelta toiselle.

"En tiedä miksi olen täällä. Haluan opiskella, tehdä työtä, puhua ihmisten kanssa. Tavallisia asioita elämässä mutta minulle kaukaisia haaveita. Täällä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan puhu minulle. Olen myös sairas."

Hän puhkeaa kertomaan olleensa lääkärien tutkittavana, mitään ei löytynyt. Sen jälkeen sosiaalitoimisto määräsi sarjan fysikaalista hoitoa, 35 euroa kerta. Ihan turhaan! Jättisumma mitättömistä selänpaineluista.

"Puolella siitä rahasta olisin voinut ostaa tietokoneen ja päässyt sillä itse elämän alkuun täällä!"

"Turkissa meillä oli kauheata. Elimme kuitenkin keskellä ihmisiä ja puolessa vuodessa opin turkin kielen. Suomen hallitus antaa rahaa, turhan ison asunnon yksinäiselle miehelle, kurssit ja hoidot, silti jotain on väärin. Ihminen tarvitsee yksinkertaisia asioita elämässä."

"Minulla ei ole mitään suunnitelmia. Ehkä muutan johonkin isompaan paikkaan", hän sanoo.

"Me ollaan kaivettu sille esiin persialaisyhteisökin Helsingistä ja etsitty ammattikouluja! Mutta se ei muista niitä, mokoma!" puhahtaa vieressä pää kallellaan kuunnellut Markku Simula. Saman hän sanoo englanniksi kurdille itselleen, nauraa kiusoitellen päälle.


RAIVON JA RIEMUN AALTOLIIKETTÄ

"Tämä mies on depressiossa, hän näkee kaiken kielteisenä. Totta kyllä joka sana, en kiistä", kirkkoherra jatkaa.

"On raskasta kuunnella Suomen hallituksen haukkumista, jos ei tiedä, että näin se menee, raivon ja kapinan kautta, sopeutuminen pakolaisuuteen. Häntäkin on kidutettu. Hän on kuntoutumassa jostakin syvästä katastrofista."

Välillä kumminkin kurdeilla menee ihan hyvin, suorastaan loistavasti. Sitten taas on mustaa ja synkkää; raju aaltoliike kuuluu kuvaan. Omaa työtään Simula pitää onnistuneena. Vappuna juotiin seurakuntatalolla samppakaljat siitä ilosta, ettei kukaan ollut tehnyt itsemurhaa. Niin hilkulla mentiin.

Samalla hän ihmettelee iranilaismiehen puheita.

"He janoavat ystävyyttä eivätkä huomaa, että pienet työharjoittelupaikat hakevat heille jatkoja ja jopa meidän ennakkoluuloinen hautausmaatyöntekijämmekin kaivaa sanakirjasta kolme sanaa heitä neuvoakseen. En myöskään aina tiedä milloin he puhuvat totta."

"Onhan se kyllä niin, ettei heitä pitäisi tuoda pienelle paikkakunnalle keskelle korpea. He ovat suurkaupunki-ihmisiä ja tämä on heille silkkaa kärsimystä", Simula pohdiskelee.

Toisaalta taas - joillakin on jo autoja ja he ajavat niillä onnellisena. Eräs on perustanut maustemyymälän Kajaaniin.

"Karjalanpiirakkaa iranilaisilla mausteilla", kirkkoherra hohottaa.

Kunnalle pakolaisista joka tapauksessa on hyötyä. Heidän ansiostaan palveluita voidaan säilyttää ja jokaisesta saadaan valtiolta tukea. Työpaikoista he eivät kilpaile.

"Lapset oppivat monikultuurisiksi. Omakin tyttäreni puhui yhdessä vaiheessa serbiaa. Pelkäsin jo että saan serbialaisen vävyn!"


OISKO EMÄNNÄT LÄHTENEET LIIKENTEESEEN

Sairaanhoitaja Eila Autio on hoitanut kaikkia 200 pakolaista. Tutustuminen heihin on ollut avartavaa ja mukavaa.

"Monia olemme lähettäneet Kidutettujen kuntoutuskeskukseen. He ovat käyneet junalla edestakaisin Helsingissä, asemalle on tultu vastaan. Sen jälkeen olemme saaneet sieltä jatko-hoito-ohjeita."

Hän pahoittelee ystävätoiminnan hiipumista, se auttaisi sopeutumisessa paljon. Ilmapiiri on Vuolijoella jotenkin muuttunut, negatiivisemmaksi.

Pena, 54, tulee Seon baarissa tervehtimään iranilaismiestä kumoten tämän puheet aukottomasta yksinäisyydestä. Penalla, nosturinkuljettajalla, ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan.

"Olen kiertänyt naapurimaat, Ruotsissa olin Marabulla työnjohtajana, siellä oli 53 kansalaisuutta. Minä pärjäsin kaikkien kanssa."

Hiljattain Vuolijoella koettiin ensimmäinen tappelu suomalaisten ja pakolaisten välillä. Penalla on siitä arvelunsa:

"Olisko johtunu siitä että olis emännät lähteny liikenteeseen, rakastunu noihin tummiin miehiin. Marabulla suomalaiset naiset heti rakastu niihin mustiin. Minä kävin sitten pelastamassa niitä niitten kynsistä."


MONET PAIKALLISETKIN MUUALTA MUUTTANEITA

Vuolijoen kirjasto on yksi pakolaisten työharjoittelupaikoista. Työjakson päätteeksi on tuotu omia leipomuksia ja itsekukin on kertonut elämästään. Ei vieraus ole tuntematonta paikallisillekaan.

"Minä tulin Vuolijoelle 15 vuotta sitten Yli-Torniosta, olin pitkään yksinäinen, koin vaikeaksi päästä tutuksi. Meitä junantuomia on Vuolijoella aika paljon", kirjastosihteeri Eija Huhtanen kertoo.

Pakolaisia käy kirjastossa tasaisesti. Heille on tilattu Helsingistä mm. persian ja soranin kielisiä kirjoja. Lehtiä luetaan internetistä.

Maahanmuuttajaluokan kanssa oli lukuprojekti, jonka seurauksena lapset lukevat nyt innokkaasti kirjoja suomen ja omalla kielellään.


TEHTAALLA IRTISANOMISUHKA

Talgon hiljaisella portilla tapaamme Heikki Tuuran. Hän työskenteli 12 vuotta kaivoksessa maan alla. Kun kaivos lopetettiin ja tilalle tuli Transtecin junavaunutehdas, mies koulutettiin veturinkuljettajaksi. Nykyään hän on espanjalaisomistukseen siirtyneen Talgon alihankintaostaja.

Tuuran mielestä ulkomaalaiset ovat rikastuttaneet ja vilkastuttaneet Vuorimiehentien katukuvaa. Tehtaassakin on töissä yksi serbi-insinööri, esimerkillinen kaikin tavoin.

"Jos huonosti käy, se on sitten lähtö Vuolijoelta. Talgossa on 480 työntekijää, YT-neuvottelut on käynnissä, 200 sanotaan irti", sanoo Tuura verkkaan.


SUURIN OSA PAKOLAISISTA JÄÄ SUOMEEN

Pakolaissihteeri Stevo Petrovic, serbi, arvelee, että suurin osa Suomeen tulleista pakolaisista jää tänne. Ensin lasten takia, sitten muutenkin. He sopeutuvat - vain vanhat eivät sopeudu eivätkä lukutaidottomat naiset.

"Olemme koettaneet järjestää heille opetusta, mutta heillä ei ole motivaatiota, heidän koko elämänsä on kotona", hän sanoo viitaten kurdinaisiin.

Koska Petrovic perheineen viihtyy Vuolijoella erinomaisesti, hän vähän hämmästelee, että kurdien kohdalla pakolaisuus näyttää kovemmat kasvonsa.

"Suurin osa heistä muuttaa varmaan kesän aikana pois. Mutta toivomme, että vuoden alussa Vuolijoelle tulee uusia pakolaisia."

Toimistoon pistäytyvät jo hyvää suomea puhuvat iranilaismiehet Nabi Rashidi ja Idris Khezerpour, 25. Heitäkin painostaa suomalaisten vaikeneminen. Juhannusjuhlasta häädettiin pois ja tappelua on haastettu. Se ahdistaa.

"Haluamme muuttaa Helsinkiin ja mennä opiskelemaan Diakoniaopistoon", he kertovat.


"KUN NE ON NIIN MUKAVIA, PERKELE"

Kemistä kotoisin oleva kirkkoherra Markku Simula, 46, sanoo pakolaisten kanssa pyöriessään löytäneensä itsestään "vahvan pohjarasismin".

"Löydän itsestäni normaalin suomalaisen vieraan kaihtamisen. Mutta kun tutustuu, mulle käy niin kuin meidän kyläläisille - eihän niitä voi vihatakaan, kun ne on niin mukavia, perkele."

Presiis niin oli sanonut hänelle yksi kapakassa tappeluun osallistunut vuolijokinen, tarkentaen:

"Eihän me mitään rasisteja olla - sehän oli tavallinen kapakkatappelu."

Aallokko Vuolijoen Otanmäessä taitaa jatkua.

Julkaisija: Kotimaa

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia