Vuoden pakolaisnaisen kutsumus oli kieltoa voimakkaampi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vuoden pakolaisnaisen kutsumus oli kieltoa voimakkaampi

Malalai Rahim haluaa karistaa ennakkoluulot, kannustaa nuoret koulutuksen pariin ja auttaa kanssasisariaan, pakolaisnaisia.

Suomen Pakolaisapu on valinnut vuoden 2012 pakolaisnaiseksi afganistanilaisen lääkärin ja viiden lapsen äidin Malalai Rahimin.

Pakolaisapu painotti valinnassa tänä vuonna yrittäjyyttä ja yritteliäisyyttä. Rahim, 46, on vaikeasta taustastaan huolimatta ponnistellut Suomessa tiensä lääkäriksi ja löytänyt paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ammattinsa kautta. Hän on esimerkki siitä, että myös aikuisena Suomeen tullut pakolainen voi oppia kielen ja kotoutua uuteen maahan.

Neuvostoliitossa lääkärinopintonsa suorittanut Rahim työskenteli lääkärinä Afganistanissa kunnes talibanit kielsivät naisilta ammatin harjoittamisen. Rahim sai lopulta tietää olevansa talibanien tappolistalla ja joutui pakenemaan perheensä kanssa Iraniin.

Hän työskenteli kaksi vuotta pakolaisleirin ainoana lääkärinä Iranin ja Afganistanin rajalla, kunnes pääsi kiintiöpakolaisena Suomeen vuonna 2000. Hän asui ensiksi Tampereella, jossa Rahim opiskeli suomea. Hän sai lääkärin toimiluvan Suomessa vuonna 2007 ja työskentelee nyt Seinäjoen keskussairaalassa.

Pakolaisuus aina pakon sanelemaa

Vuoden pakolaisnaisena Rahim haluaa karistaa ennakkoluulot, kannustaa nuoret koulutuksen pariin ja auttaa kanssasisariaan, pakolaisnaisia.

"Pakolaisuuden syyt eivät ole muuttuneet vuosien varrella eikä kukaan lähde pakolaiseksi omasta innostuksestaan, vaan pakosta. Itse jouduin lähtemään, koska kutsumukseni oli kieltoa voimakkaampi."

"Me pakolaiset olemme hyvin kirjava joukko eri kansalaisuuksia, kulttuureja ja uskontoja. Minunlaisia korkeakoulutettuja on paljon, mutta Suomessa asuu myös lukutaidottomia pakolaisia. Nämä tekijät ja taustat tulisi ottaa huomioon kotouttamisohjelmissa", Rahim toteaa.

Rahim on erityisen huolissaan kehitysmaista tulevista, alhaisesti koulutetuista naisista. Huomiota tulisi kiinnittää myös pakolaisiin, jotka ovat esimerkiksi sotatraumojensa vuoksi työkyvyttömiä.

"Vuoden pakolaisnaisena uskon ja toivon, että voin päästä auttamaan ihmisiä. Se on minulle luontaista, ja olen tehnyt sitä koko elämäni, sodankin aikana", Rahim sanoo.

Lisää uusi kommentti