Uutiset Ympäristöpolitiikka

Viisi Länsi-Afrikan maata kieltää saastuttavan polttoaineen tuonnin Euroopasta

Järjestöraportti paljasti syyskuussa, että Euroopasta viedään Länsi-Afrikkaan satoja kertoja myrkyllisempää polttoainetta kuin Euroopassa edes saa käyttää. Nyt maat ovat saaneet tarpeekseen.
Liikennettä Accrassa Ghanassa. (Kuva: Francisco Anzola / CC BY 2.0)

Viisi Länsi-Afrikan maata on sopinut kieltävänsä Euroopasta tulevan saastuttavan polttoaineen maahantuonnin. Nigeria, Benin, Togo, Ghana ja Norsunluurannikko ottavat käyttöön tiukemmat standardit dieselpolttoaineen rikkipitoisuudesta. Samalla asetetaan päästöstandardit ajoneuvoille.

Asiasta kertoo YK:n ympäristöohjelma Unep, joka on vuosien ajan isännöinyt puhtaampiin polttoaineisiin tähtäävää aloitetta. Sen mukaan päätös parantaa yli 250 miljoonan ihmisen ilmanlaatua.

Polttoaineen rikkipitoisuuden raja säädetään sopimuksessa 50 miljoonasosaan. Euroopassa raja on 20, Nigeriassa tällä hetkellä 3 000 ja Togossa peräti 10 000.

"20 vuoteen Nigeria ei ole pystynyt puuttumaan ajoneuvojen aiheuttamaan saastekriisiin huonojen polttoaineiden maahantuonnin takia. Nyt otamme valtavan askeleen eteenpäin", sanoo Nigerian ympäristöministeri Amina L. Mohamed.

Länsi-Afrikkaan vietävät likaiset polttoaineet nousivat keskusteluun kuluneena syksynä, kun sveitsiläinen järjestö Public Eye paljasti raportissaan, että sveitsiläiset firmat vievät Länsi-Afrikan maihin jopa 378 kertaa rikkipitoisempaa polttoainetta kuin Euroopassa käytetään. Viennin lisäksi ne myös valmistavat "afrikkalaisen laadun" polttoainetta itse sekoittamalla erilaisia kemikaaleja.

Käytäntö on laillinen mutta kyseenalainen saastuttavista polttoaineista syntyvien päästöjen ja terveysongelmien vuoksi.

"Länsi-Afrikka lähettää vahvan viestin siitä, ettei se enää hyväksy likaisia polttoaineita Euroopasta. Niiden päätös osoittaa, että ne asettavat ihmisten terveyden etusijalle", sanoo Erik Solheim, Unepin johtaja.

Unepin mukaan matalammat rikkitasot yhdistettynä uusiin kulkuneuvostandardeihin voivat vähentää liikenteen päästöjä jopa 90 prosenttia.

Ympäristöpolitiikka ympäristösaastuminen Länsi-Afrikka

Lue myös

Nainen porttien edessä

Jätteestä energiaa – Kiertotalous pyörittää argentiinalaisen hökkelikylän soppakeittiötä

En Haccoren soppakeittiössä kaikki ruoka tuotetaan paikan päällä ja kaikki jäte käytetään uudelleen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehto järjestelmälle, jossa ruoka ja polttoaine tuotetaan maaseudulla ja kulutetaan kaupungeissa ja jätteet kipataan takaisin maaseudulle.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Suldaan Said Ahmed istuu kahvilan pöydän ääressä

”Kun onnistuu, on suomalainen, jos epäonnistuu, nähdään maahanmuuttajana” – Miltä suomalainen media näyttää maahanmuuttajan silmin?

Suomalaisista perheistä tai elämäntavasta kertovissa jutuissa haastateltavat ovat lähes aina valkoisia, helsinkiläinen Suldaan Said Ahmed sanoo. Medialla on valtaa sen määrittelyssä, ketkä ovat ”meikäläisiä” ja ketkä jätetään ulkopuolelle.
Hiroshiman atomipommista selvinnyt rakennuksen raunio ja muistomerkki

Hiroshima, Suomi ja ydinaseriisunta

Suomen käyttäytyminen ydinaseriisuntakysymyksissä on ollut lähes identtistä ydinasevaltioiden ja Nato-maiden kanssa. Viimeisenä naulana aktiivisen ydinaseriisunnan edistämispolitiikan arkkuun on ollut Suomen kieltäytyminen allekirjoittamasta ydinaseet kieltävää sopimusta, kritisoi Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro.
Joukko ihmisiä kävelee käytävällä

Jemenin hätäapuohjelmia uhkaa sulkeminen, sillä avunantajat eivät ole täyttäneet lupauksiaan – ”Kun rahaa ei tule, ihmiset kuolevat”

Avunantajamaat lupasivat Jemenille helmikuussa 2,6 miljardia dollaria apua. YK:n mukaan alle puolet tästä summasta on maksettu mikä tarkoittaa, että lähikuukausina joudutaan sulkemaan valtava määrä avustusohjelmia.
Pakolaisleirin rakennuksia

Etnisiä puhdistuksia kaksi vuotta sitten paenneita rohingyoja saatetaan alkaa palauttaa Bangladeshista Myanmariin

Järjestöt ovat huolissaan Myanmarin ja Bangladeshin hallituksen suunnitelmasta ryhtyä palauttamaan Bangladeshiin paenneita rohingyavähemmistön edustajia Myanmariin. Olosuhteet eivät ole kunnossa, sillä maa ei vieläkään ole lopettanut rohingyojen vainoamista, sanoo Human Rights Watch.

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Selvitys: Naisyrittäjien tukeminen voisi tuoda maailmantalouteen biljoonia dollareita – Vain neljässä maassa uusia naisyrittäjiä on enemmän kuin miehiä
Raportti: Jos 10–30 prosenttia fossiilisten polttoaineiden tuista suunnattaisiin uusiutuville, se riittäisi käynnistämään puhtaan energian vallankumouksen
Ilmastonmuutos huolettaa Grönlannissa – Ensimmäisen kansallisen tason kyselyn mukaan suurin osa on jo kokenut vaikutukset henkilökohtaisesti
Uusi arvio vesipulasta: Neljännes maailman väestöstä elää äärimmäisen korkean vesistressin alueilla – ”Suurin kriisi, josta kukaan ei puhu”
YK:n vaikuttavuussijoittamisen ohjelma siirtyy Helsinkiin – Tavoitteena kestävän kehityksen vauhdittaminen yksityisellä rahalla
Iran langetti naisaktivisteille vuosikymmenien vankeustuomion huntupakon rikkomisesta
Panama kielsi muovipussit ensimmäisenä maana Keski-Amerikassa – Taustalla huoli merten saastumisesta
Kuumuus tappaa karjaa Keniassa – Monilla alueilla kriittinen 1,5 asteen raja on jo ylitetty
Ihmiskauppa rehottaa Pohjois-Amerikassa – Riskiryhmää etenkin alkuperäiskansojen naiset