Uutiset Ympäristöpolitiikka

Viime vuosi oli aurinkoenergian voittokulkua – Kiina etunenässä

Kehittyvät maat investoivat viime vuonna yhä enemmän uusiutuvaan energiaan. Kehittyneissä maissa kehitys taas oli päinvastaista, kertoo YK:n tuore raportti.
Aurinkovoimalla toimivia katulamppuja Kiinassa
Kiina on maailman johtaja aurinkovoimaan investoimisessa. Kuva Dalin kaupungista. (Kuva: Asian Development Bank / CC BY-NC-ND 2.0)

Aurinkoenergian kapasiteetti lisääntyi viime vuonna enemmän kuin hiilen, kaasun ja ydinvoiman yhteensä. Aurinkoenergiaan suunnattiin myös enemmän investointeja kuin mihinkään muuhun energiamuotoon, kertoo YK:n ympäristöohjelma uudessa raportissaan.

Viime viikolla julkaistun raportin mukaan vuonna 2017 aurinkoenergian kapasiteetti lisääntyi ennätysmäiset 98 gigawattia, enemmän kuin minkään muun energiamuodon. Aurinkoenergiaan investoitiin yhteensä 160,8 miljardia dollaria, eli noin 131,4 miljardia euroa. Määrä on lähes viidesosan enemmän kuin edellisvuonna.

Kehitystä selittää pääosin Kiina, jonka osuus lisätyistä kapasiteetista ja investoinneista on yli puolet. Myös Australia, Meksiko ja Ruotsi kuuluivat kärki-investoijiin.

Kehittyvät maat ohittivat vuonna 2015 kehittyneet maat uusiutuvaan energiaan investoimisessa ensimmäistä kertaa. Sama kehitys jatkui viime vuonna: kehittyvät taloudet lisäsivät investointeja uusiutuviin energiamuotoihin lähes 20 prosenttia, kehittyneet maat taas vähensivät niitä 18 prosenttia, raportista selviää. Euroopassa pudotusta oli peräti 36 prosenttia. 

Raportin mukaan maailman sähköstä noin 12,1 prosenttia tuotetaan tällä hetkellä uusiutuvalla energialla. Määrällä säästetään suunnilleen saman verran päästöjä kuin Yhdysvaltain liikennejärjestelmä tuottaa.

”Olemme yhä kaukana siitä, että uusiutuvat energiamuodot tuottaisivat suurimman osan sähköstä. Se tarkoittaa, että meillä on yhä pitkä matka edessämme”, toteaa raporttiin osallistuneen Frankfurtin kauppakorkeakoulun johtaja Nils Stieglitz tiedotteessa.

Ympäristöpolitiikka ympäristöuusiutuva energia

Lue myös

Kaksi lehmää heinäkaukalon äärellä

Lehmänlanta ja maatilajäte hyötykäyttöön: Nepalissa vähennetään päästöjä ja tuontiriippuvuutta biokaasun avulla

Nepalista on tullut maailman johtaja paikallisesti suunniteltujen kotitalouksien biokaasukompostorien levittämisessä. Nyt maassa toimii teollisen kokoluokan biokaasutehdas, joka voi vähentää myös riippuvuutta tuontilannoitteista ja nestekaasusta.
Metsää ja maatalousmaata ilmakuvassa

Etelä-Amerikan ongelmia ei ratkaista länsimaiden ratkaisuilla vaan paikallista kansalaisyhteiskuntaa vahvistamalla ja kuuntelemalla

Metsäkato ja eriarvoisuus ovat monia Etelä-Amerikan maita yhdistäviä vakavia ongelmia. Heikosti toimivan valtionhallinnon takia monissa maissa sosiaalinen ja ekologinen kestävyys ovat pitkälti kansalaisyhteiskunnan harteilla. Siksi niiden tukeminen olisi tärkein toimi myös metsäkadon vähentämiseksi.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Lapsi seisoo rakennuksen raunioilla, taustalla palmuja ja muita ihmisiä

Kriisi- ja konfliktialueilla maailman epäreiluus ”tulee silmille” – Avustustyö on henkisesti kuormittavaa, ja viime vuosina se on alettu myös tunnustaa

Kova työtahti, traagiset ihmiskohtalot ja vaaratilanteet kuormittavat monia konflikti- ja kriisialueilla työskenteleviä. Kliseinen kuva sankarillisesti taistelevasta maailmanpelastajasta on alkanut kuitenkin muuttua, sanovat avustustyöntekijät ja asiantuntijat.
Mielenosoituskylttejä kasassa

”Varjopandemia” – Ihmisten eristäytyminen koronaviruksen takia on lisännyt perheväkivaltaa ympäri maailman

Yli puolet maailman väestöstä on eristyksissä, mikä luo ”täydelliset olosuhteet” kontrolloivalle ja väkivaltaiselle käytökselle, varoittaa YK:n tasa-arvojärjestö. Se vaatii perheväkivaltaa ehkäisevien palveluiden parantamista, kun valtiot suunnittelevat elvytyspaketteja.
Ruskeita kaakaopapuja lavalla

Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä

Reilu kauppa ry:n kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista jättäisi suklaan ostamatta, jos tietäisi, että sen tuotannossa on käytetty lapsityövoimaa. Yli kolmannes kuitenkin uskoo, että kaikki suklaa on tuotettu vastuullisesti.
Joukko ihmisiä ylhäältäpäin kuvattuna

Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta

Kuubassa on Latinalaisen Amerikan toiseksi ikääntynein väestö. Maan viranomaiset ovat määränneet 6 000 sosiaalityöntekijää auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia vanhuksia.
Älypuhelin pöydän kulmalla

”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää

Koronavirusepidemia ei tarkoita, että ihmisoikeusperiaatteet voidaan jättää huomiota, varoittaa yli 100 ihmisoikeusjärjestöä. Amnestyn mukaan esimerkiksi puhelinten paikkatietoja sekä kasvojentunnistusta on jo käytetty kyseenalaisilla tavoilla pandemian ehkäisemiseksi.

Tuoreimmat

Kriisi- ja konfliktialueilla maailman epäreiluus ”tulee silmille” – Avustustyö on henkisesti kuormittavaa, ja viime vuosina se on alettu myös tunnustaa
”Varjopandemia” – Ihmisten eristäytyminen koronaviruksen takia on lisännyt perheväkivaltaa ympäri maailman
Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä
Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta
”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita

Luetuimmat

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Kriisi- ja konfliktialueilla maailman epäreiluus ”tulee silmille” – Avustustyö on henkisesti kuormittavaa, ja viime vuosina se on alettu myös tunnustaa
”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
Tutkimus vahvistaa: Tutkijat samanmielisiä ihmisen osuudesta ilmaston lämpenemiseen
Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta