Vesikriisi kärjistyy arabimaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vesikriisi kärjistyy arabimaissa

Asiantuntija pelkää vesivarojen yksityistämisen turvaavan vain vauraan väen ja golfkenttien vedensaannin.

(IPS) -- Arabimaat kattavat kymmenen prosenttia maapallon pinta-alasta ja viisi prosenttia väestöstä, mutta planeetan vesivaroista niillä on alle prosentti.

"Arabimaailma on vesikriisissä", tiivistää Maude Barlow, joka on laatinut aiheesta raportin YK:n kehitysrahastolle UNDP:lle.

Raportin mukaan alueesta on 87 prosenttia aavikkoa, ja siellä sijaitsee 14 pahimmista vesiongelmista kärsivistä 20 maasta.

Aavikoituminen kalvaa pahoin muun muassa Syyriaa, Jordaniaa, Irakia ja Irania. Barlowin mukaan pääsyyllinen on kestämätön maatalous.

"Laajan keinokastelun vaatimat padot ja väylät tuhoavat vesivarantoja hälyttävää vauhtia."

Tuoreet satelliittikuvat osoittavat, että alue on menettänyt kymmenessä vuodessa Kuolleenmeren verran pohjavettä, mikä on paljon luultua enemmän, Barlow sanoo.

Hänen mukaansa uudet keinot, kuten suolan poisto merivedestä, eivät ole ympäristön kannalta ongelmattomia. Vesivarojen yksityistämisen hän pelkää turvaavan vain vauraan väen ja golfkenttien vedensaannin.

Barlowin mielestä paras tapa torjua vesikriisiä on suojella vettä julkisena omaisuutena ja jokaisen ihmisoikeutena sekä estää lailla sen liikakäyttö ja likaaminen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia