Uutiset Israelin siirtokunnat

Veolia vetätyy miehitetyltä palestiinalaisalueelta

Liikennealan yritys Veolia on lopettanut toimintansa miehitetyllä palestiinalaisalueilla laajan boikottikampanjan ansiosta.
(Kuva: Rusty Stewart / cc 2.0)

Suomessakin toimiva liikennealan yritys Veolia on lopettanut toimintansa miehitetyillä palestiinalaisalueilla, tiedottaa Israeli Committee Against House Demolitions (ICAHD) Finland.

Mittava kansainvälinen boikottikampanja tuli yritykselle lopulta niin kalliiksi, että se päätti vetäytyä miehitetyltä alueelta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suuri eurooppalainen yritys vetäytyy alueelta kansainvälisen painostuksen vuoksi.

"Tämä osoittaa, että toimiessaan yhdessä yli kansallisten rajojen kansalaisjärjestöt pystyvät vaikuttamaan suuryritysten toimintaan ja puolustamaan ihmisoikeuksia tehokkaasti", kommentoi ICAHD Finlandin puheenjohtaja Bruno Jäntti.

Veolia menetti 18 miljardin euron edestä sopimuksia Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kuwaitissa, sillä boikottikampanjalla vaadittiin viranomaisia olemaan solmimatta sopimuksia yrityksen kanssa.

Boikottiin osallistuttiin myös Suomessa. Esimerkiksi Tampereen kaupunki vetäytyi sopimuksesta vasemmistoliiton tekemän ihmisoikeusaloitteen vuoksi.

Yrityksellä oli osuus siirtokunnat Israeliin yhdistävästä raitiovaunuprojektista ja kaatopaikasta palestiinalaisalueilla, jonne oli viety jätteitä Israelista ja laittomista siirtokunnista. Molemmat hankkeet on nyt lopetettu.

YK:n ihmisoikeusneuvoston mukaan raitiovaunuprojekti rikkoi kansainvälistä oikeutta ja YK:n yleiskokous oli jo pitkään vaatinut Israelia lopettamaan jätteiden sijoittamisen palestiinalaisalueelle.

Israelin siirtokunnat kansalaisyhteiskuntaoikeus ja rikoskonfliktiYKyhtiöt IsraelPalestiina ICAHD Finland

Lue myös

Rakennuksia valtatien varrella, Länsiranta

Raportti: Israelin pankit tekevät bisnestä Palestiinan laittomissa siirtokunnissa

Israelin suurimmat pankit rahoittavat rakennushankkeita ja myöntävät lainoja siirtokunnille, jotka on rakennettu palestiinalaisten maille, kritisoi Human Rights Watch.
Rakennuksia valtatien varrella, Länsiranta

YK aikoo julkaista tietokannan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – Israel pelkää boikottia

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan 206 yrityksellä on yhteyksiä laittomiin siirtokuntiin miehitetyllä Palestiinalaisalueella. Se aikoo julkistaa listan, mistä voi nousta iso poru.
Barkanin teollisuusvyöhyke Länsirannalla

Israelin siirtokuntabisnes pyörii palestiinalaisella työvoimalla – ”vaihtoehtona on jättää perhe ruokkimatta”

Maailma.net vieraili miehitetyllä Länsirannalla, jossa tuhannet palestiinalaiset työskentelevät Israelin laittomissa siirtokunnissa. Valtavat teollisuusvyöhykkeet tuovat kipeästi kaivattuja tuloja palestiinalaisille, mutta samalla miehitys syvenee ja alueen oma talous kärsii.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Suomalainen sairaanhoitaja Hanna Majanen Bangladeshissa, lisäksi kuvassa nainen hengityssuojan kanssa

Suomalaisia kaivataan nyt auttajiksi maailman kriisialueille – Lääkärit ilman rajoja perusti toimiston Suomeen

Maailman kriisien kärjistyminen on saanut kansainvälisen Lääkärit ilman rajoja -järjestön perustamaan toimiston myös Suomeen. Sairaanhoitaja Hanna Majanen on työskennellyt järjestön riveissä yli kymmenen vuotta ja suosittelee työtä etenkin stressiä pelkäämättömille.
Lehmiä laitumella

Tutkimus: Viisi suurinta liha- ja maitoyritystä tuottaa enemmän päästöjä kuin suurimmat öljyfirmat

Fossiiliset polttoaineet ovat usein syytettyjen penkillä, kun puhutaan kasvihuonekaasupäästöjen tuottamisesta. Tuore tutkimus kehottaa kääntämään katseet myös liha- ja maitoteollisuuteen.
Etiopian lippuja

Yli 820 000 paennut taisteluita Etiopiassa – ”kriisi on täysin poissa kansainvälisen yhteisön tutkalta”

Keväällä ja kesällä kiihtyneet etnisten ryhmien väliset kahakat Etelä-Etiopiassa ovat pakottaneet sadat tuhannet ihmiset kodeistaan. Lähestyvä sadekausi tekee tilanteesta vieläkin vaikeamman, varoittavat avustusjärjestöt.
Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártó

Unkari vetäytyy kansainvälisestä siirtolaisuussopimuksesta

Joulukuussa hyväksyttävä sopimus on Unkarin mukaan ”terveen järjen vastainen”. Yhdysvaltoja ja Unkaria lukuun ottamatta kaikki muut YK-maat ovat hyväksyneet sopimuksen.