Venäjän homopropagandalaki käsittelyyn alkuvuodesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Venäjän homopropagandalaki käsittelyyn alkuvuodesta

Järjestöt vastustavat jyrkästi lakia, jonka mukaan Venäjän viranomaiset voisivat sakottaa homouteen liittyvän tiedon levittämisestä.

Ihmisoikeusjärjestöjen laajasti vastustama lakiehdotus, joka kieltää homopropagandan levittämisen alaikäisille Venäjällä on menossa käsittelyyn alkuvuodesta, kertoo Seta.

Setan mukaan laki rikkoo ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat pelänneet, että lain hyväksyminen johtaa viranomaisten mielivaltaan, sillä se mahdollistaa esimerkiksi homofobian vastaisiin mielenilmauksiin osallistuvien sakottamisen.

Setan lisäksi muun muassa Amnesty International on vedonnut venäläispoliitikkoihin, jotta lakia ei hyväksyttäisi.

"Tämä laki kieroutuneesti olettaa, että lapset kehittyvät moraalisesti, henkisesti ja psykologisesti parhaiten kieltämällä heiltä pääsyn tukeen ja tietoon, joka auttaa heitä tekemään itsenäisiä ja vastuullisia päätöksiä. Laki ei ole vain epäoikeudenmukainen, se on ilmeisen järjetön", sanoo Amnestyn Euroopan ja Keski-Aasian johtaja John Dalhuisen.

Vastaavanlainen laki on hyväksytty jo useissa kaupunginvaltuustoissa Venäjällä, muun muassa Pietarissa. Toisaalta Venäjän päämisteri Dmitry Medvedev sanoi TV-lähetyksessä viime kuussa, että hänen mielestään laki on tarpeeton, sillä kaikkia ihmisten välisiä suhteita ei tulisi säädellä lailla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia