Vapaaehtoisvälitystä ghanalaisittain | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vapaaehtoisvälitystä ghanalaisittain

Kansainvälisten vapaaehtoisjärjestöjen rinnalle syntyy vähitellen myös LoszuGhanan tapaisia paikallisia organisaatioita.

Kansainvälisten vapaaehtoisjärjestöjen rinnalle syntyy vähitellen pienempiä, paikallisin voimin pyöritettäviä organisaatiota, kirjoittaa Sini Virtanen global.finland.fi:ssä. Yksi tällainen on Ghanan Kumasiin perustettu LoszuGhana-järjestö, joka on kahden vuoden aikana välittänyt kaupungin ympäristöön noin 50 vapaaehtoista, muun muassa Saksasta, Ruotsista ja Suomesta.

Ennen LoszuGhanaa sen 27-vuotiaat perustajat Douglas Yaw ja Nana Yaw Asare työskentelivät Maailmanvaihto ry:n kattojärjestössä, International Cultural Youth Exchangessa vapaaehtoisten yhteyshenkilöinä. Kansainvälisen organisaation toiminnan ja sen ongelmien näkeminen herätti ajatuksen oman vapaaehtoisjärjestön perustamisesta.

Virtasen mukaan LoszuGhana toimii ainoastaan vapaaehtoisten antamien ylläpitomaksujen varassa. Järjestössä työskentelee kolme henkilöä, joista kukaan ei saa työstään palkkaa. Valtio ei tue toimintaa ja kehitysapuvaroistakin suuri osa menee kansainvälisten toimijoiden ja yritysten käyttöön. Lisäksi järjestön rekisteröinti, ammattimaisen taloushallinnon pyörittäminen ja perusrahoituksen hankkiminen voivat aiheuttaa uudelle järjestölle taloudellisia haasteita.

Nuorukaisten ammatinvalinta ei siis ole kaikista helpoin ja tavanomaisin. Opettajan koulutus olisi mahdollistanut Yaw'lle hyvän työn ja säännölliset tulot, mutta hän koki tärkeämmäksi muiden auttamisen, Virtanen toteaa.

"Vaikka isäni teki töitä kuntoutuskeskuksessa, oli vaikeaa selittää perheelleni, miksi en lähdekään kouluun opettajaksi tekemään rahaa. Minulla on nimittäin myös nuorempi veli ja velvollisuus pitää hänestä rahallisesti huolta. Vanhempani ovat kuitenkin loppujen lopuksi ymmärtäneet, miksi teen mitä teen”, kertoo Yaw.

Tällä hetkellä LoszuGhanan vapaaehtoiset avustavat orpojen katulasten perhekotien rakentamista. Toinen tärkeä projekti on kumasilainen vammaisten kuntoutuskeskus, jossa on pulaa ammattitaitoisesta henkilökunnasta ja välineistä. Toiminnan jatkumisen kannalta on tärkeää, että vapaaehtoisten tulo Kumasiin jatkuu tasaisena virtana, Virtanen muistuttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia