Vankilahelvetti koulii ammattirikollisia Latinalaisessa Amerikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vankilahelvetti koulii ammattirikollisia Latinalaisessa Amerikassa

Mellakat, väkivalta ja ylikansoitus ovat arkipäivää Latinalaisen Amerikan rangaistuslaitoksissa. Lukuisat vangit istuvat tuomiota näpistelystä ja muista pikkurikkeistä, koska heillä ei ole ollut varaa puolustusasianajajaan. Tilannetta arvostelevien kansalaisjärjestöjen mukaan vankiloista onkin kehittynyt paikkoja, joista vangit palaavat yhteiskuntaan ammattirikollisina.

Nimi: David Pastor. Tuomio: viisi vuotta vankeutta. Rikos: varasti silmälasit.

Meksikolaisen Pastorin, 24, rikosrekisteri on samankaltainen kuin monilla muillakin niistä 650 000 vangista, jotka viruvat helvetillisissä tyrmissä eri puolilla Latinalaista Amerikkaa.

"Täällä on oltava kova tai joutuu alistetuksi, mutta teräväpäinen kyllä pärjää", Pastor sanoo. Hän suorittaa tuomiotaan Meksikon pääkaupungin Varonil Norten vankilassa. Se rakennettiin 4 892 vangille, mutta majoittaa heitä nyt noin 8 500.

Mellakat, väkivalta ja ylikansoitus ovat arkipäivää Latinalaisen Amerikan rangaistuslaitoksissa. Lukuisat vangit istuvat Pastorin tavoin tuomiota näpistelystä ja muista pikkurikkeistä, koska heillä ei ollut varaa puolustusasianajajaan.

Latinalaisen Amerikan vankiloista on tullut ihmisvarastoja ja rikolliskouluja sen sijaan, että kaidalta polulta hairahtuneet maksaisivat siellä tekosistaan ja kouliutuisivat takaisin normaaliin elämään, arvioi rikosten ehkäisyyn ja vankien kohteluun Latinalaisessa Amerikassa perehtynyt YK:n alainen laitos (Ilanud).

Tilanne tuottaa uutisotsikoita vähän väliä. El Salvadorin La Esperanzan vankilassa puhkesi elokuun lopussa kapina, jossa kuoli 31 ja loukkaantui saman verran.

Hondurasissa sattui toukokuussa vankilapalo, joka vaati sadan ihmisen hengen. Brasiliassa Porto Velhon vangit tappoivat 14 kohtalotoveriaan huhtikuisissa mellakoissa.

Costa Ricassa toimiva Ilanud arvioi, että rangaistuslaitosten valtava ylikansoitus pahentaa heikkoa ihmisoikeustilannetta entisestään.

Ilanud selvitti viime vuonna oloja 18 Latinalaisen Amerikan maan vankiloissa ja havaitsi, että väkeä on liikaa jokaisessa, mutta erityisen paha ylikansoitus vallitsee 15:ssä. Niissä vankien maksimimääräksi tarkoitettu luku ylittyi vähintään 120 prosentilla.

Monissa maissa vankien enemmistö odottaa yhä tuomiotaan. Esimerkiksi Hondurasissa näiden vankien osuus on 79 prosenttia, ja 70:tä prosenttia se hipoo myös Uruguayssa, Ecuadorissa ja Perussa.

Lukuisat ihmiset siis viettävät kuukausia tai jopa vuosia vankilassa ennen kuin selviää, onko tuomio langettava vai vapauttava.

Tilannetta arvostelevien kansalaisjärjestöjen mukaan vankilalaitoksesta on kehittynyt "koulutusohjelma, josta valmistuu rikolliseksi".

Useimmille vangeille telkien takana vietetty aika on vain "päivittäistä kamppailua kuolemaa vastaan".

Henkirikoksia tapahtuu Latinalaisen Amerikan vankiloissa 25 kertaa enemmän kuin niiden ulkopuolella. Itsemurhaluvuissa korotus on kahdeksankertainen.

"Kukaan ei voi väittää vankiloita uudelleenkoulutuskeskuksiksi. Vartijoiden ja poliisin korruptoituneisuus tekee niistä epäoikeudenmukaisuuden helvetin. Poikkeuksia voi olla, mutta harvassa", meksikolainen rikosasianajaja Silvia Otón vakuuttaa.

Uruguayn parlamentin ihmisoikeusvaliokunta kuvaa maansa vankiloita keskitysleireiksi, joissa vangit elävät epäinhimillisissä oloissa.

Uruguayn 24 vankilaa on rakennettu yhteensä 3 266 vangille, mutta vuoden takaisen tilaston mukaan heitä oli 7 201.

International Observatory of Prisons -järjestö julkaisi maaliskuussa raportin, jonka mukaan Argentiinan vankiloiden henkilökunta on pakottanut vankeja tappamaan kohtalotovereitaan, syyttäjiä, puolustusasianajajia ja jopa tuomareita estääkseen vääryyksien paljastumisen.

Brasiliassa on sellipaikkoja 180 000, mutta tiilenpäitä lukee 210 000 ihmistä. Maan hallitus lupasi elokuussa parantaa vankiloiden olosuhteita.

"Emme voi hävittää vankiloita, mutta niitä voidaan parantaa. Voimme varmistaa, ettei vanki tule tyrmästä ulos pahempana kuin hän oli sinne mennessään", suunnitelmaa esitellyt oikeusministeri Marcio Thomaz Bastos sanoi.

"Nähtyäni elämää vankilassa en ole koskaan enää sama ihminen", kuittaa Meksikossa pikkuruisen sellin kolmen muun vangin kanssa jakava Pastor.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia