Raportti: Valtiot tukivat fossiilisten polttoaineiden kulutusta ennätyssummalla vuonna 2022 | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Valtiot tukivat fossiilisten polttoaineiden kulutusta ennätyssummalla vuonna 2022

Energiakriisi nosti fossiilisten polttoaineiden kuluttamiseen tarkoitetut tuet yli biljoonaan dollariin, kertoo kansainvälinen energiajärjestö. Tutkijoiden mukaan järkevämpää olisi vähentää fossiilisten polttoaineiden kysyntää.

50 euron seteleitä ja patterin termostaatti.

- Kuva: Frauke Riether / Pixabay.

Fossiilisten polttoaineiden kuluttamiseen tarkoitetut tuet nousivat viime vuonna yli biljoonaan dollariin ensimmäistä kertaa historiassa, käy ilmi kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tuoreesta raportista. Alustavien laskelmien mukaan määrä oli kaksinkertainen verrattuna vuoden 2021 tukiin. 

Suurin syy on energiakriisi, jonka seurauksena monet hallitukset tukivat kansalaisiaan esimerkiksi maksukattojen, kompensaatioiden ja verohelpotusten avulla.

Arvion mukaan sähkön osuus tuista oli noin 399 miljardia dollaria, kaasun ja öljyn hieman vähemmän ja hiilen osuus yhdeksän miljardia dollaria.

Fossiiliset polttoaineet ovat suurin ilmastonmuutoksen aiheuttaja, ja niistä on tarkoitus pitkällä aikavälillä luopua kokonaan. Tutkijat muistuttavatkin, että avokätiset tuet ovat ristiriidassa Glasgow'n vuoden 2021 ilmastokokouksen lupausten kanssa.

Tuolloin sovittiin tehottomista tuista luopumisesta sekä tukien kohdentamisesta köyhimmille ja haavoittuvimmille.

”Analyysimme osoittaa, että monet hallitusten toimista eivät olleet hyvin kohdennettuja, ja vaikka ne ehkä ovat osittain suojanneet asiakkaita nousevilta kustannuksilta, ne ovat keinotekoisesti ylläpitäneet fossiilisten polttoaineiden kilpailukykyä verrattuna matalapäästöisiin vaihtoehtoihin”, kirjoittavat IEA:n analyytikot Toru Muta ja Musa Erdogan

Tuet pitäisi tutkijoiden mukaan kohdentaa paremmin köyhille, mikä edellyttäisi tarkempaa tiedonkeruuta ja tehokkaita käteissiirtomekanismeja.

Samaan aikaan kotitalouksia pitäisi kannustaa valitsemaan päästöttömiä energiavaihtoehtoja. Se taas vaatii sitä, että vaihtoehtoja on tarjolla ja köyhillä kuluttajilla on varaa aloituskustannuksiin.

”On parempi käyttää aikaa ja rahaa rakenteellisiin muutoksiin, jotka vähentävät fossiilisten polttoaineiden kysyntää, kuin hätäapuun siinä vaiheessa, kun polttoaineiden hinnat nousevat”, tutkijat toteavat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia