Uutiset Järjestöjen toiminta

Valtasiko bisneslogiikka maailmanparannuksen? – Uusi kirja perkaa järjestöjen kasvun syitä ja seurauksia

Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mielestä auttamisjärjestöjen maailmanparannuskutsumus on muuttunut jatkuvan kasvun tavoitteluksi. Vaikka avulla tehdään paljon hyvää, sillä ei hänen mukaansa puututa riittävästi eriarvoistaviin rakenteisiin.
Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson
Frank Johanssonin mielestä järjestöjen pitäisi tehdä enemmän vaikuttamistyötä ja vähemmän kehitysyhteistyötä. (Kuva: Teija Laakso)

Palavereita, projektisuunnitelmia, neljännesvuosikatsauksia. Kilpailua samoilla markkinoilla toimivia vastaan. Jatkuvaan kasvuun pyrkimistä.

Kaikki tämä kuuluu yksityisten yritysten toimintaan, mutta ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mukaan siitä on viime vuosina tullut myös osa isojen kehitysyhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa. Ja se ei ole hyvä asia.

”Bisneslogiikka on saanut enemmän ja enemmän valtaa auttamisen alan organisaatioissa. Se tarkoittaa, että juuri niillä keinoin, joilla on luotu eriarvoisuutta, pyritään myös eriarvoisuuden lopettamiseen”, Johansson sanoo.

Asiaa ruoditaan Johanssonin viime viikolla julkaistussa kirjassa Hyvän tekemisen markkinat. Siinä käydään läpi isojen järjestöjen viime vuosikymmenien kasvun syitä ja seurauksia tutkimuksen ja akateemisen kirjallisuuden avulla.

Kolminkertainen kasvu

27 vuotta ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalissa työskennellyt Johansson on pohtinut aihettaan pitkään. Hän on itse ollut vauhdittamassa Amnestyn kasvua pienestä vapaaehtoisjärjestöstä isoksi ammattilaisvetoiseksi organisaatioksi, joka kilpailee samoista lahjoittajista kuin suuret kehitysyhteistyöjärjestötkin.

Järjestöjen rahoituksesta ja kasvusta tuli entistä ajankohtaisempi teema, kun hallitus ilmoitti vuonna 2015 suurista kehitysyhteistyöleikkauksista. Ne ovat osuneet erityisen kovaa järjestöihin. Amnestya leikkaukset eivät koskettaneet, mutta Johansson kiinnostui siitä, mikä alan todellinen taloudellinen tilanne oli.

Häntä oli jo pidempään vaivannut se, että järjestöjen toiminta tuntui pyörivän enimmäkseen kasvun ja kilpailun ympärillä. Syvällisempi maailmanparannus oli jäänyt taka-alalle.

”Kutsumus on monella muuttunut uraksi, idealismi teknisiksi ratkaisuiksi. Reflektio siitä, mitä oikeasti teemme, on jäänyt kasvun ja kilpailun jalkoihin”, hän sanoo.

Johansson penkoi kirjaansa varten kymmenen suurimman suomalaisen kehitys- ja ihmisoikeusjärjestön tilinpäätöksiä. Joukkoon kuuluvat muun muassa Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura, Unicef, Fida sekä Plan International Suomi. Myös Johanssonin johtama Amnesty on yksi Suomen kymmenestä suurimmasta järjestöstä.

Hän havaitsi, että vuosina 1990–2015 kymmenen suurimman järjestön kokonaisrahoitus keskimäärin yli kolminkertaistui. Sen jälkeen rahoitus on toki kutistunut viimevuotisten kehitysyhteistyöleikkausten vuoksi, mutta siitä huolimatta järjestöjen lähihistoria on ollut kasvun aikaa.

Kolonialistinen tarina

Mikä kasvussa sitten on niin ongelmallista? Eikö suurempi rahamäärä merkitse, että järjestöt voivat tehdä enemmän hyvää?

Johanssonin mukaan vika on siinä, että järjestöjen kasvu on syntynyt uusliberalistisen talousajattelun ehdoilla. Uusliberalismilla tarkoitetaan ajattelutapaa, jonka mukaan yksityiset toimijat ovat parhaita kasvun ja hyvinvoinnin tuottajia ja valtioiden pitäisi puuttua talouspolitiikkaan mahdollisimman vähän. Se on saanut jalansijaa 1980-luvulta lähtien, jolloin sitä tukivat etenkin Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan.

Johanssonin mukaan kehitysyhteistyöjärjestöt ovat saaneet osansa uusliberalismin hyödyistä. Ne alkoivat saada 1980-luvulla rahoitusta aiempaa enemmän, koska niiden uskottiin toimivan tehokkaammin kuin heikkoina pidettyjen valtioiden.

”Uusliberalistinen järjestelmä, joka on kaikkien tutkimusten mukaan kasvattanut eriarvoisuutta maailmassa, on siis järjestelmä, jonka puitteissa hyvän tekemisen markkinat ovat kasvaneet”, Johansson tiivistää.

Niinpä myös järjestöjen oma toiminta on Johanssonin mukaan uusliberalistisen mallin mukaista. Toiminnan tarkoitukseksi on noussut mahdollisimman suuren rahasumman kerääminen autettaville maailman eriarvoistavien rakenteiden muuttamisen sijasta. Auttaminen ja sen kohteet, kehitysmaiden ihmiset, on tuotteistettu äärimmilleen. Samalla toiminta on ammattimaistunut ja esimerkiksi vapaaehtoistyön voima unohtunut.

Johanssonin mukaan järjestöt myös toimivat edelleen vanhan, kolonialismin ajoilta periytyvän ajatusmallin mukaan. Siinä länsimainen järjestö on sankari ja kehitysmaan asukas alempiarvoinen. Valta kehitysyhteistyöhankkeiden sisällöstä on edelleen vauraiden maiden järjestöillä, eikä eriarvoisuus vähene.

Sama asetelma näkyy järjestöjen viestinnässä, jossa kampanjat kuvitetaan edelleen yksinkertaistavilla kehitysmaiden äiti ja lapsi -kuvilla. Vaikka samojen järjestöjen kansainvälisyyskasvattajat välittävät maailmasta myös monimutkaisempaa viestiä, varainhankinnan yksinkertainen viesti voittaa lopulta, koska siten saadaan aikaan kasvua.

”Kasvu ei tule sillä, että esitetään auttamisen monimutkaisuus kaikkine yksityiskohtineen. Tarina on yksinkertainen, ja se on hirveän hierarkkinen, kolonialistinen tarina, jossa näytetään kärsivää lasta”, Johansson sanoo.

Tarkoitus hyvä, tuote ontuu

Johansson ei halua teoksellaan väittää, etteikö apu menisi perille. Hän myös uskoo, että alalla työskentelevillä on edelleen aito halu parantaa maailmaa. Sitä hän haluaa itsekin tehdä.

”En kiistä, etteikö jokainen organisaatio tekisi valtaosin juuri sellaista hyvää työtä kuin pitääkin. Mutta pitää kysyä, onko tuote, kehitysprojekti, oikea, jos halutaan muuttaa oikeasti maailmaa tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.”

Hän muistuttaa, että vaikka järjestöt kuinka kasvaisivat, ne eivät silti pysty tavoittamaan kaikkia apua tarvitsevia. Siksi niiden pitäisi siirtää painopiste yksittäisten hankkeiden pyörittämisestä globaalien rakenteiden muuttamiseen. Ihannemaailmassa kehitysmaat pyörisivät itse omien varojensa turvin, eivät järjestöjen.

”Konkreettisia kehityshankkeita pitäisi olla vähemmän. Pitäisi käyttää enemmän energiaa poliittiseen vaikuttamiseen niin, että me pohjoisessa yrittäisimme muuttaa globaaleja rakenteita sen sijaan, että yritämme ylläpitää niitä”, Johansson sanoo.

Ennen kaikkea hän haluaa herättää kirjalla keskustelua. Sitä järjestöissä Johanssonin mukaan kuitenkin arkaillaan, sillä moni pelkää, että kehitysyhteistyötä kritisoivat tahot saavat sen myötä lisää vettä myllyynsä.

”Avoimuus on kaiken a ja o. En haluaisi, että järjestöt näkisivät tämän hankaluutena tai heihin kohdistuvana kritiikkinä. Haluaisin, että järjestöissä toimivat ihmiset heräisivät itse pohtimaan tätä.”

”Rakenteita muutetaan jo nyt”

Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun viestintäpäällikön Mikko Koivumaan mukaan keskustelu Johanssonin kirjan aiheista on tarpeellista. Hänen mukaansa Johansson syyllistyy kuitenkin yksinkertaistuksiin eikä ota huomioon sitä, miten monipuolinen suomalainen järjestökenttä on.

”Kirjassa on tutustuttu vain suurten suomalaisjärjestöjen talouslukuihin, ei niiden toimintaan sinänsä. Silti siinä otetaan kantaa järjestöjen toiminnan kehitykseen. Numeroilla yritetään selittää hirveän monimutkaisia asioita”, hän sanoo.

Markkinatalous toki on osa järjestöjen toimintakenttää ja auttaminenkin toimii ympäröivän maailman pelisääntöjen mukaan, Koivumaa myöntää.

Hänen mukaansa monen kehitysyhteistyöjärjestön työhön kuuluu kuitenkin jo nyt myös Johanssonin vaatimaa rakenteisiin puuttumista. Eriarvoisuuden vähentäminen ja köyhyyden poistaminen on keskeisintä lähes jokaisen järjestön työssä.

Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu tekee vaikuttamistyötä turvapaikanhakijoiden aseman parantamiseksi Suomessa. Kehitysmaissa sen toimintaan kuuluu valtioiden omien rakenteiden vahvistaminen, kumppanijärjestöjen vaikuttamismahdollisuuksien tukeminen sekä ihmisten kouluttaminen näiden oikeuksista.

”Vaikuttaminen on todella iso osa työtä, ja sitä tehdään myös Suomessa. Vaikka järjestöt saattavat kilpailla keskenään varainhankinnallisesti, teemme paljon yhteistyötä, jotta voisimme vaikuttaa esimerkiksi Suomen kehityspolitiikkaan”, hän huomauttaa.

Myöskään järjestöjen viesti ei ole Koivumaan mukaan niin yksinkertainen kuin Johansson sanoo.

”Toki varainhankinnallinen viesti on usein näkyvintä, mutta ainoa viestimme ei ole avun tarve. Yhä enemmän kerrotaan myös siitä, mitä on saatu aikaiseksi, mitä ihmisille ja yhteisöille kuuluu, asioiden taustoista ja siitä, miten niihin voi vaikuttaa”, hän sanoo.

Järjestöjen toiminta kehitysyhteistyöpolitiikkakansalaisyhteiskunta Amnesty InternationalKirkon Ulkomaanapu

Kommentit

Lue myös

SaferGlobe-järjestön logo ovessa

Rahoituksen loppuminen uhkaa Suomen asekauppaa tutkivan SaferGloben toimintaa

Ulkoministeriö ei myöntänyt tänä vuonna lainkaan yleisrahoitusta SaferGlobe-ajatushautomolle. ”Tuntuu, että näin pieni rahoitus ei häviäisi, ellei meidän toimintaamme haluttaisi vaikuttaa kielteisesti”, sanoo SaferGloben toiminnanjohtaja Maria Mekri.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen ja mies käsissään iso tekstiilityö ja takanaan maalauksia

Kholod Hawashin päälle heitettiin happoa, Saddam Jumailya kohti ammuttiin – Suomalainen residenssiohjelma auttaa vainottuja taiteilijoita

Suomessa toimii residenssiohjelma, joka auttaa taiteilijoita pääsemään turvaan vallanpitäjien ja ääriryhmien vainoa. Tarve on kova, sillä etenkään vaarassa oleville kuvataiteilijoille ei ole maailmalla tarjolla tukea.
Koululaisia pulpettien ääressä

Maailmanpankki haluaa eroon ”oppimisköyhyydestä” – Yli puolet kehittyvien maiden koululaisista ei osaa lukea kunnolla

Maailmanpankin mukaan opetusjärjestelmiä on uudistettava merkittävästi, jotta oppimisen laatu paranisi. Ongelma ei ratkea nopeasti, mutta muun muassa Kenian, Egyptin ja Vietnamin esimerkit ovat myönteisiä.
Nepalin pääkaupungin Kathmandun rakennuksia

Nepalilaisia vierastyöläisiä koettelee itsemurhaepidemia – Odotusten ja todellisuuden välinen kuilu saa monet turvautumaan epätoivoiseen ratkaisuun

Moni korkeasti koulutettu nepalilainen lähtee töihin Etelä-Koreaan. Tutkimuksen mukaan muun muassa kovat paineet ja ulospääsymahdollisuuksien puuttuminen johtavat jopa itsemurhiin. Nepalin valtiolla taas ei ole juuri halua puuttua asiaan.
Punapaitainen nainen

Cinemaissí-elokuvafestareilla nostetaan tänä vuonna esiin hiljaisen enemmistön ja marginaaliin jäävien ääniä

Tällä viikolla järjestettävällä Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaalilla nähdään muun muassa alkuperäiskansojen ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia käsitteleviä elokuvia. Festivaaleilla vierailee brasilialaisohjaaja Tai Linhares.

Tuoreimmat

Maailmanpankki haluaa eroon ”oppimisköyhyydestä” – Yli puolet kehittyvien maiden koululaisista ei osaa lukea kunnolla
Nepalilaisia vierastyöläisiä koettelee itsemurhaepidemia – Odotusten ja todellisuuden välinen kuilu saa monet turvautumaan epätoivoiseen ratkaisuun
Cinemaissí-elokuvafestareilla nostetaan tänä vuonna esiin hiljaisen enemmistön ja marginaaliin jäävien ääniä
Kholod Hawashin päälle heitettiin happoa, Saddam Jumailya kohti ammuttiin – Suomalainen residenssiohjelma auttaa vainottuja taiteilijoita
Väkivalta vaikeuttaa avustustyötä Koillis-Syyriassa – Kirkon Ulkomaanapu aloitti hätäapukeräyksen siviilien tukemiseksi
Ihmiskauppiaat rekrytoivat kenialaisnaisia Saudi-Arabiaan – Mary Njambi pääsi kotiin vain itsemurhalla uhkailemalla
Afrikan sarvessa on satanut vähiten lähes 40 vuoteen – 13 miljoonan ihmisen ruuansaanti uhattuna
Ilmastonmuutos on Afrikan kaivosteollisuudelle mahdollisuus ja uhka – Osa mineraaleista jätettävä louhimatta
Nobelin rauhanpalkinto Etiopian pääministeri Abiy Ahmedille - "Toivottavasti rohkaisee jatkamaan toimia demokratian vahvistamiseksi"
Tutkimus: Afrikan maiden homofobinen lainsäädäntö vaikeuttaa hivin hoitoa – Jopa kolme neljästä homomiehestä ei saa lääkitystä