Valheilla pedattu sota | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Valheilla pedattu sota

Jos George W. Bush ja hänen lähipiirinsä olisi sodan alla puhunut totta, Irakista olisi löytynyt massiivisia määriä kemiallisia ja biologisia aseita, ydinaseohjelma ja al-Qaidan terroristeja.

Mutta sodasta päätettiin ensin ja sitten sille piti vain keksiä perustelut.

Varapresidentti Dick Cheney 17.3. 2002: Me tiedämme, että heillä on biologisia ja kemiallisia aseita.

Puolustusministeri Donald Rumsfeld 14.11. 2002: Viikon tai kuukauden kuluessa Saddam Hussein voi antaa terroristeille joukkotuhoaseita. He voivat hyökätä Yhdysvaltoihin ja tappaa 30 000-100 000 ihmistä.

Presidentti George W. Bush 28.1. 2003: Tiedusteluvirastomme arvioivat, että Saddam Husseinilla on kyky tuottaa 500 tonnia sariinia sekä sinappi- ja VX-hermokaasua.

Mutta Irakista ei ole löytynyt joukkotuhoaseita. Ei kemiallisia aseita, ei biologisia aseita eikä ydinaseohjelmaa.

Toinen pääperuste kaksi vuotta sitten aloitetulle sodalle olivat Irakin yhteydet terroristijärjestöihin, varsinkin al-Qaidaan.

Donald Rumsfeld sanoi, että al-Qaida on Irakissa. Turvallisuusneuvonantaja, nykyinen ulkoministeri Condoleezza Rice kuvaili Saddam Husseinin riehuvan terroristien kanssa.

Mutta syyskuun 11. päivää tutkiva komissio totesi 16.6. 2004, ettei Irakin ja al-Qaidan välisistä yhteyksistä ole näyttöä.

George W. Bush ja hänen takapirunsa saivat joka tapauksessa myytyä amerikkalaisille sotansa, jota uuskonservatiivit olivat hautoneet jo vuosia. Miten todisteet väärennettiin ja sota myytiin amerikkalaisille?

Robert Greenwaldin dokumenttielokuva Uncovered: The War on Iraq kertoo maailman mahtavimman propagandakoneen voimasta ja häikäilemättömästä tiedustelutietojen muokkaamisesta sodan päämäärien hyväksi. George Bushin hallinto syötti tietoisesti pajunköyttä omille kansalaisilleen ja YK:ssa koko maailmalle, vahvistavat dokumentin asiantuntijat.

Ja senhän tiedämme nyt muutenkin. Kaikki Bushin todisteet paljastuivat palturiksi.

”Sodasta päätettiin
1. syyskuuta 2001”


Dokumentin asiantuntijat eivät ole mitään vasemmistoälykköjä eivätkä kirjoituspöytävallankumouksellisia, jotka päätyökseen kirjoittavat Bushia vastustavia tekstejä internetiin. Greenwaldin dokumentissa sodan perusteluita analysoi 26 ihmistä, joiden tyypillinen tausta on vähintään 20 vuoden ura CIA:ssa tai Yhdysvaltain ulkoasiain- ja puolustushallinnossa. Dokumentti alkaa uhkaavilla uutisotteilla Bushin hallinnon keskeisimpien jäsenten julkisista puheista. Ensin puhutaan erilaisista Irakin joukkotuhoaseista, sitten Yhdysvaltoja uhkaavista massiivisista tuhoista ja kauhuista. Kaikki tämä koordinoidusti. Jokainen sisäpiiriläinen käyttää suunnilleen samoja sanoja ja ilmauksia.

George Bush viittaa Britannian hallituksen selvitykseen, jonka mukaan Saddam Hussein pystyy käynnistämään 45 minuutissa biologisen tai kemiallisen hyökkäyksen.

CIA:ssa 20 vuotta työskennellyt Mel Goodman toteaa, että Bushin hallinto päätti sodasta 11.9. 2001. 28 vuotta CIA:ta palvellut Bill Christison kuvailee Valkoisen talon tunnelmia 12.9. 2001. Puolustusministeri Donald Rumsfeld kysyi kriisipalaverissa, eikö meidän pitäisi käyttää tätä (edellispäivän terrori-iskuja) mahdollisuutena tehdä jotain Irakille.

– Me kaikki sanoimme, että ei, ei, ei. Al-Qaida on Afganistanissa. Meidän on pommitettava Afganistania. Rumsfeld sanoi, ettei Afganistanissa ole mitään hyviä kohteita, mutta Irakissa on paljon hyviä kohteita, muistelee Valkoisen talon silloinen antiterrorismipäällikkö Richard Clarke.

Jos ase savuaa,
n liian myöhäistä


27 vuotta muun muassa Neuvostoliiton analyytikkona toimineen Ray McGovernin mukaan joukkotuhoaseista puhuminen oli hyvä keino huijata kongressilta sotavaltuudet presidentille. Erityisesti hallinto painotti sanaa ydinase, sillä niiden aiheuttama uhka, sienipilvi, on se, mitä ihmiset kaikkein eniten pelkäävät.

Pitävien todisteiden puuttumista vähäteltiin toistamalla Rumsfeldin, Ricen ja Bushin suulla, että ns. savuavaa asetta ei voi odottaa, koska silloin on jo liian myöhäistä.

George Bush: Emme voi odottaa lopullisia todisteita, savuavaa asetta. Se voi tulla sienipilven muodossa.

Pentagonissa 1994-2001 apulaispuolustusministerinä työskennelleen Philip Coylen mukaan suuri osa sotaa kannattaneista uskoi itsekin, että Irakilla on ohjuksia, jotka yltävät Yhdysvaltoihin.

– Irakilla ei koskaan ole ollut sellaisia ohjuksia.

Vuosia CIA:n leivissä Lähi-idässä työskennellyt Robert Baer johti Irakin tiedustelua 1990-luvulla. Hänen mukaansa joukkotuhoaseista ei ollut mitään todisteita. Mutta se ei hallintoa kiinnostanut. He olivat päätöksensä tehneet ja CIA:n oli määrä tuottaa sopivaa aineistoa sen tueksi. Vanhaa tietoa oli perattava uudelleen, jotta siitä voitaisiin tehdä uusia johtopäätöksiä.

Mutkat suoraksi
odistusaineistossa


Silti aineisto ei ollut riittävän vakuuttavaa ilman, että siitä vedettiin mutkat suoriksi ja poistettiin kaikki varaumat. Kun CIA:n kansallisessa turvallisuusarviossa (National Intelligence Estimate, NIE) todettiin varauksellisesti, että ”meillä on hyvin vähän yksityiskohtaista tietoa Irakin kemiallisista aseista, mutta Saddam Husseinilla on todennäköisesti 100-500 tonnia kemiallisia aseita...” niin tieto julkaistiin muodossa ”Saddamilla on todennäköisesti vähintään 100 tonnia kemiallisia aseita.” Kun NIE totesi, ettei sillä ole mitään todisteita ydinaseista, koko kappale pyyhittiin raportista pois.

– Se oli niin kuin syyttäjä valmistelisi juttuaan käyttäen omaa kantaansa vahvistavat tiedot ja jättämällä sitä vastaan puhuvat huomiotta. Mutta puolustusasianajajaa ei ollut kertomassa toista näkökulmaa, ydinaseohjelmia 20 vuotta tutkinut David Albright kuvaili.

”Al-Qaida
n Irakissa”


Donald Rumsfeld: Al-Qaida on Irakissa.

Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin välisistä yhteyksistä ei ole esitetty mitään näyttöä eikä niihin uskonut kukaan ennen sotaakaan. Silti ne olivat toinen pääperuste tapahtumille, joiden johdosta sodassa on kuollut yli 1 500 amerikkalaissotilasta ja rankimpien arvioiden mukaan 100 000 irakilaista.

– Sodalla ei ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa. Irakin hallinnon ja 9/11:n suorittaneiden uskonnollisten fanaatikkojen välillä ei ollut mitään yhteyttä, arvioi 30 vuotta diplomaattina toiminut Chas Freeman. 20 vuotta ulkoministeriössä työskennellyt John Brady Kiesling korosti, ettei Saddam ollut mikään hölmö.

– Kyllä, hän oli hirveä roisto, mutta hän ei jättäisi omaa ja maansa kohtaloa sellaisten typerien terroristiseikkailijoiden käsiin, joiden näkemykset ovat täysin hänen omia näkemyksiään vastaan.

Mel Goodmanin mukaan Yhdysvalloilla oli erittäin hyvät tiedustelutiedot siitä, ettei Irak tukenut kansainvälistä terrorismia, vaan Saddam ja Osama olivat vihollisia. Osaman silmissä Saddam oli sosialistipetturi. Ray McGovernin mukaan al-Qaidasta puhuminen oli kuitenkin tarpeen, sillä sillä pidettiin yllä 9/11-traumaa, joka on todellinen. Ja suurin osa amerikkalaisistahan luulee edelleen, että Irakilla oli jotain tekemistä terrori-iskujen kanssa.

Luotettavia
odistajia


Kun CIA ei pystynyt tuottamaan Bushin hallinnolle riittävän kovaa todistusaineistoa, niin Irakin johtoon pyrkineillä maanpakolaisilla sitä riitti ja Bushin hallinto halusi heitä kuunnella. Tärkeitä todistajia olivat miehet, jotka olivat olleet Irakissa viimeksi pikkupoikina 1950-luvulla. Kaksivuotiaana vuonna 1958 Irakista paennut ja nyt kuninkaaksi pyrkivä Sharif Ali bin El-Hussein julisti, että ilman epäilystä Saddamilla on joukkotuhoaseita ja ilman epäilystä hän on 30 vuoden ajan yrittänyt hankkia ydinaseen. Tietenkään Irakissa ei olisi minkäänlaista vastarintaa liittoumaa kohtaan.

Toinen tähtitodistaja oli Yhdysvaltain rahoittaman Irakin kansalliskongressin johtaja Ahmed Chalabi, jonka perhe myös pakeni Irakista 1950-luvulla.

CIA:ssa ja ulkoministeriön antiterrorismiosastolla työskennellyt Larry Johnson sanoi, että hallinto halusi uskoa Chalabia. Ja miksei olisi halunnut? Hänhän oli jo vuosia aikaisemmin solminut kontaktit amerikkalaisiin uuskonservatiiveihin, jotka olivat ottaneet ulkopolitiikan ohjat käsiinsä viimeistään syyskuussa 2001.

John Kieslingin mukaan Chalabin ja kumppaneiden kaikki tutkittavissa olleet todisteet olivat kuitenkin vääriä ja palvelivat vain heidän omaa etuaan.

Hermokaasua ja
lumiiniputkia


Ratkaiseva käänne kohti sotaa oli presidentti George Bushin kansakunnan tilaa käsittelevä puhe 28. tammikuuta 2003. Siinä hän kuvaili Saddamin arsenaalia litran ja ammuksen tarkkuudella sekä kertoi alumiiniputkista, joita käytetään uraanin rikastamiseen ja siis ydinaseen valmistamiseen. Dokumentissa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kaikki oli pelkkää roskaa. Se tiedetään, että Irakilla oli ollut sariinia 1990-luvun alussa, mutta se tuhoutuu itsestään käyttökelvottomaksi kahdessa kuukaudessa.

– Ei sitä nyt olisi ollut turvallista juoda, mutta ei se mitään hermokaasuakaan enää ollut, ironisoi aseidenriisunnan johtava tiedemies Peter Zimmerman.

Hänen mukaansa niitä kuuluisia alumiiniputkia taas käytettiin rakettimoottoreihin, ei ydinaseiden valmistukseen.

Bush myös väitti Irakin yrittäneen ostaa uraania Afrikasta. Kun ulkoministeri Colin Powell muutama päivä myöhemmin esitteli YK:lle lopulliset Irak-todisteet, afrikkalaista uraania ei mainittu. CIA oli erikseen varoittanut käyttämästä tätä perustelua, koska todisteet olivat niin heikot. CIA oli jo helmikuussa 2002 värvännyt veteraanidiplomaatti Joe Wilsonin selvittämään asiaa Nigeriassa. Wilson ei löytänyt asiasta mitään todisteita.

Lopulta show päättyi YK:hon, missä ulkoministeri Colin Powell piti vakuuttavan esityksen 5. helmikuuta 2003. Hän esitteli kuvia, piirroksia ja siepattuja viestejä, jotka todistivat, että Irak piilottelee joukkotuhoaseitaan YK:n asetarkastajilta. Entinen asetarkastaja Scott Ritter on kuvaillut esitystä mahtavaksi ja vaikutusvaltaiseksi teatteriksi. Vaikutelmaa tehostettiin pistämällä CIA:n johtaja George Tenet istumaan Powellin taakse ilmentämään sitä, että väitteet perustuvat CIA:n tietoihin ja analyyseihin.

Powell heilutteli lasipurkkia, jossa oli valkoista jauhetta. Pari teelusikallista sellaista pernaruttoa riittäisi tappamaan tuhansia amerikkalaisia.

Scott Ritterin mukaan Irakin viimeinen pernaruttoerä valmistui vuonna 1991, joten jos sitä jossain kätköissä vielä oli, se oli vuosia aikaisemmin muuttunut käyttökelvottomaksi.

Colin Powell esitteli, tai hänet pantiin esittelemään, kaikki muutkin Bushin hallinnon viljelemät väitteet sodan perusteluiksi. Mistään niistä ei ole löytynyt todisteita tähän päivään mennessä. Persianlahden sodan jälkeen YK:n asetarkastajat olivat löytäneet ja tuhonneet kaikki Irakin joukkotuho-ohjelmat. Irak oli tiukasti kansainvälisen yhteisön pihdeissä.

”Olkaa kärsivällisiä,
ämä vie nyt aikaa”


19. maaliskuuta Yhdysvallat hyökkäsi ja samat valheet lausuttiin jälleen kerran. George Bush ja muut hänen hallintonsa jäsenet julistivat pian hyökkäyksen jälkeen jo löytäneensä joukkotuhoaseita. Mutta nopeasti lausunnot muuttuivat epävarmemmiksi. Tiedettiin varmasti, että joukkotuhoaseita on, mutta ”vielä” ei tiedetty tarkkaan, että missä ne ovat.

– Kummallista, että voidaan sadan prosentin varmuudella sanoa, että joukkotuhoaseita on, mutta niiden sijainnista varmuus on nollan luokkaa, hämmästeli YK:n asetarkastajien johtaja Hans Blix. Kun mitään ei kuitenkaan löytynyt, amerikkalaisilta pyydettiin kärsivällisyyttä.

Apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz: Tämä vie aikaa ja meidän on oltava kärsivällisiä.

George Bush: Kyllä totuus ajan mittaan tulee esiin.

Donald Rumsfeld: Ei, ei, ei tämä mitään aarteenetsintää ole, että juostaan ympäriinsä ja toivotaan, että jotain löytyy. En usko, etteivätkö tarkastajamme ole löytämättä mitään.

Kun mitään ei edelleenkään löytynyt, presidentti Bushilta alettiin vaatia tutkimuskomission asettamista selvittämään, miten tiedustelu oli erehtynyt niin pahasti. Senaattori Ted Kennedyn mukaan tiedustelu ei kuitenkaan erehtynyt.

– Se mitä tapahtui ei niinkään ollut tiedustelun virhe kuin tiedustelun manipulointia oikeuttamaan päätös lähteä sotaan.

– Osama bin Laden oli sanonut vuosia, että Amerikka hyökkää Arabiaan ja valtaa öljyrikkaan arabimaan. Tämä oli osa hänen propagandaansa. Ja mitä me teimme 9/11:n jälkeen? Miehitimme öljyrikkaan arabimaan, joka ei millään tavalla uhannut meitä, totesi entinen antiterrorismipäällikkö Richard Clarke.

Joka muuten kirjoitti uudelle presidentille George W. Bushille ja hänen hallinnolleen muistion al-Qaidasta jo tammikuussa 2001, siis ennen sen astumista virkaan. Bushin hallinolla oli aikaa paneutua muistioon vasta 4.9. 2001. Sitten olikin jo liian myöhäistä.

Julkaisija: KU

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia