Väkivaltaisuudet yltyivät jälleen Libyassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Väkivaltaisuudet yltyivät jälleen Libyassa

Ainakin 46:n raportoidaan kuolleen Tripolissa tapahtuneessa selkkauksessa, joka alkoi aseellisten ryhmien avattua tulen mielenosoittajia vastaan.

Ainakin 46:n raportoidaan kuolleen ja 460:n haavoittuneen tässä kuussa Tripolissa tapahtuneissa väkivaltaisuuksissa aseellisten ryhmien ja mielenosoittajien välillä. Välikohtaus sai alkunsa, kun aseelliset ryhmät avasivat tulen heidän häätämistä kaupungista vaativia mielenosoittajia vastaan.

Uutislähteet arvioivat tilanteen rauhoittuvan nyt väliaikaisesti, sillä Mistaran kaupungista peräisin olevat aseelliset joukot ovat aloittaneet vetäytymisen Tripolista ja alueelle siirretään lisää Libyan armeijan joukkoja.

Yltyvistä väkivaltaisuuksista huolestuneet järjestöt vaativat Libyan viranomaisia ryhtymään toimenpiteisiin kansalaistensa turvallisuuden takaamiseksi.

Human Rights Watchin (HRW) mukaan viranomaiset eivät kahakan sattuessa suojelleet mielenosoittajia tai puuttuneet aseellisten ryhmien toimintaan. Järjestö vaatii Libyan hallitusta toimimaan aseellisten ryhmien riisumiseksi aseista ja saattamaan väkivaltaisuuksista vastuussa olevan aseellisten ryhmien jäsenet ja komentajat vastuuseen.

"Mitä oikein vaaditaan, että libyalaisia terrorisoivat aseelliset ryhmät saadaan kuriin? Libyan hallitus on liian pitkään väittänyt, että aseellisten ryhmien riisuminen aseista on liian vaarallista. Nyt pitäisi olla selvää, että on aivan liian vaarallista olla tekemättä sitä", HRW:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan johtaja Sarah Leah Whitson toteaa.

Myös YK tuomitsee iskut siviilejä vastaan ja vetoaa osapuoliin, jotta nämä pidättäytyisivät uusista väkivaltaisuuksista. Järjestö painottaa samalla libyalaisten oikeutta osoittaa rauhanomaisesti mieltään. Libyassa on nyt suuri tarve yhteisille ponnistuksille, jotta turvallisuutta tuottavan valtion rakentaminen saadaan etenemään, YK sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia