Vähemmistö maista homoystävällisiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vähemmistö maista homoystävällisiä

Alle kolmannes 123 maan asukkaasta pitää kotikaupunkiaan hyvänä paikkana seksuaalivähemmistöille.

Vain 28 prosenttia ihmisistä pitää omaa kaupunkiaan tai aluettaan hyvänä paikkana elää seksuaalivähemmistöjen kannalta, käy ilmi tutkimusyhtiö Gallupin kyselystä.

Asenteet vaihtelevat maittain kuitenkin radikaalisti. Homoystävällisimpiä maita ovat Alankomaat, Islanti ja Kanada, joissa vähintään 80 prosenttia pitää aluettaan tai kaupunkiaan hyvänä paikkana seksuaalivähemmistöille.

Huonoimmin menee Afrikan maissa. Senegalissa vain yksi prosentti ja Ugandassa kaksi prosenttia pitää aluettaan tai kaupunkia homoystävällisenä. Parhaiten Afrikan maista pärjää ainoana homoliitot laillistanut Etelä-Afrikka, jossa kyselyn mukaan lähes puolet väestöstä pitää maataan hyvänä seksuaalivähemmistöille.

Tutkimuksessa oli mukana 123 maata. Aineistosta puuttuvat monet maat, joissa aiheesta puhuminen on liian sensitiivistä, Gallup kertoo. Näitä maita ovat esimerkiksi monet arabimaat sekä jotkut Keski-Aasian maat.

Kyselyä varten haastateltiin kussakin maassa noin tuhatta yli 15-vuotiasta vuosina 2009 ja 2013.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia