Väestönkasvu Pakistanin pahin uhka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Väestönkasvu Pakistanin pahin uhka

Seitsemän miljoonaa pakistanilaista naista sanoo, ettei halua enempää lapsia, mutta heillä ei ole keinoja vaikuttaa asiaan.

Väestöräjähdys on Pakistanille paljon suurempi uhka kuin sotaisa aktivismi tai uskonnollinen suvaitsemattomuus, tunnettu väestötieteilijä, lääketieteen tohtori Farid Midhet varoittaa. Vuonna 2030 Pakistanissa ennustetaan olevan jo 300 miljoonaa asukasta.

Köyhyys, eriarvoisuus ja väestönkasvu linkittyvät toisiinsa, ja ongelmia voidaan ratkaista vain tiukalla suunnittelulla, YK:n väestörahaston Unfpan Pakistanin edustaja Rabbi Royan säestää.

Kaksi kolmasosaa pakistanilaisista on alle 30-vuotiaita, ja maan pitäisi Royanin mukaan investoida juuri heihin.

Jos maan syntyvyys kääntyy yhtäkkiä laskuun, se nauttii jonkin aikaa erityisen hyvästä taloudellisesta tilanteesta eli kevyestä huoltosuhteesta. Lapsia on suhteessa vähemmän kuin ennen, mutta toisaalta vanhuksia ei ole vielä kovin paljon.

"Etelä-Korean, Malesian ja Thaimaan uskomattomat kasvuluvut ovat selittyneet osin juuri tällä työikäisen väestön pullistumalla", Midhet sanoo.

Jotta taloudet kasvaisivat hulppeasti kevyen huoltosuhteen aikana, väestön pitäisi olla koulutettua. "Valitettavasti tämä ei päde Pakistaniin", Midhet sanoo.

Pakistan on ollut itsenäinen 64 vuotta. Jos vallanpitäjät olisivat tuona aikana säännöstelleet syntyvyyttä ja panostaneet koulutukseen, Pakistan näyttäisi nyt varsin erilaiselta, Midhet harmittelee.

"Meillä olisi aktiivinen media ja tehokas oikeusjärjestelmä, ja kaikki osaisivat lukea."

Vaarana "Algerian tauti"

Myös taloustieteilijä Kaiser Bengali on huolestunut nuorisopullistumasta, joka siirtyy kiivasta vauhtia työmarkkinoille. Työikäisten osuus kasvaa nyt nopeammin kuin Pakistanin koko väestö.

Jos talouspolitiikalla ei onnistuta luomaan pian uusia työpaikkoja, Pakistan on vaarassa ajautua "Algerian tautiin".

Algerian vapaussodassa 1954-62 menehtyi merkittävä osa maan 15-40-vuotiaista miehistä, ja maan työmarkkinat sopeutuivat tilanteeseen.

Sodan jälkeen kuitenkin työmarkkinoille alkoi tulla normaalin kokoisia ikäluokkia, mikä johti joukkotyöttömyyteen ja työttömien miesten radikalisoitumiseen.

"Ylikansoitus on tuottanut Pakistanissakin suurta työttömyyttä, ja työttömät nuoret on imetty poliittisiin ja uskonnollisiin ääriliikkeisiin tai he ovat ryhtyneet rikollisiksi", Midhet sanoo.

Keinoja perhesuunnitteluun

Pakistanin väkiluku on kasvanut huimasti. Vuonna 1950 se oli 37 miljoonaa, ja vuonna 2007 jo 164 miljoonaa. Arviot väestön nykymäärästä liikkuvat välillä 175-185 miljoonaa.

"Kaikki toiveet kehityksestä ja taloudellisesta vauraudesta haipuvat, jos me emme kanna huolta väestökysymyksestä", Pakistanin pääministeri Yusuf Raza Gilani julisti heinäkuussa.

Ratkaisu on perhesuunnittelu, mutta Pakistanissa pitää aloittaa aika tyhjästä, Population Council -järjestön Pakistanin maajohtaja Zeba Sathar sanoo.

"Seitsemän miljoonaa naista sanoo, ettei halua enempää lapsia, mutta heillä ei ole keinoja vaikuttaa asiaan. Joka vuosi maassa alkaa 2,7 miljoonaa suunnittelematonta raskautta, joista miljoona päättyy aborttiin. Voisimme helposti vähentää synnytysten määrää ainakin 1,5 miljoonalla vuodessa", Sathar sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia