Uutisväki uhan alla Somaliassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uutisväki uhan alla Somaliassa

Somalian viimeaikaiset väkivaltaisuudet ovat tuhonneet radio- ja tv-keskuksia ja toimittajat tekevät töitä henkensä uhalla. Maassa on surmattu ainakin 15 toimittajaa sen jälkeen, kun Mohamed Siad Barren diktatuuri kukistui 1991 ja maa ajautui sekasortoon.

Somalian viimeaikaiset väkivaltaisuudet ovat tuhonneet radio- ja tv-keskuksia ja toimittajat tekevät töitä henkensä uhalla. Maassa on surmattu ainakin 15 toimittajaa sen jälkeen, kun Mohamed Siad Barren diktatuuri kukistui 1991 ja maa ajautui sekasortoon.

”Hengenvaaraa välttääkseni joudun usein valehtelemaan, että olen englanninopettaja tai atk-alalla”, nimettömänä pysyttelevä somalialainen toimittaja kertoo.

Hän raportoi kotimaansa pääkaupungista Mogadishusta ulkomaiselle medialle pääasiassa swahiliksi ja englanniksi. ”Toimin salaa, enkä laita nimeäni juttuihini”, hän jatkaa.

Somaliassa toimittajan työ on usein hengenvaarallista. Mies kertoo kansainvälisen tv-yhtiön palveluksessa olevasta kollegastaan, joka saa 2-3 tappouhkausta päivittäin. Toinen saman yhtiön toimittaja joutui lähtemään Somaliasta ja muuttamaan Kenian pääkaupunkiin Nairobiin.

Somaliassa on surmattu ainakin 15 toimittajaa sen jälkeen, kun Mohamed Siad Barren diktatuuri kukistui 1991 ja maa ajautui sekasortoon. Tuorein uhri oli helmikuussa Baidoassa ammuttu radiotoimittaja Ali Mohammed Omar. Hän työskenteli Warsan-radiossa, jonka viranomaiset ovat vaientaneet useaan otteeseen.

Huhtikuisten yhteenottojen aikana Mogadishussa tuhottiin kaksi yksityistä radio- tai tv-keskusta, Hornafrik-televisio ja Global Broadcasting Corporation, ja useita niiden työntekijöitä haavoittui.

Kuukautta aiemmin qatarilaisen al-Jazeera-television toimitus suljettiin Somalian väliaikaisen hallituksen määräyksestä.

Toimittajien työoloja kautta maailman seuraava Committee to Protect Journalists raportoi helmikuussa, että Somalian hallitus oli rajoittanut median oikeutta kertoa sotilasoperaatioista ja siviilien paosta.

”Jutunteko on vaikeaa, koska turvattomuus rajoittaa liikkumista. Lisäksi hallitus estää toimittajia kertomasta todellisista tapahtumista, kuten väkivaltaa pakenevista ihmisistä tai sairaaloiden ja asuinalueiden pommituksista”, IPS:n Nairobissa haastattelema somalijournalisti vahvistaa.

Viime vuoden jälkipuoliskon Mogadishua hallitsi islamistiliike UIC, joka ehti myös asettaa rajoja sananvapaudelle. Se kielsi mediaa julkaisemasta islaminvastaista aineistoa ja kutsumasta muslimeja terroristeiksi tai ääriaineksiksi.

Väliaikainen hallitus hääti UIC:n Mogadishusta Etiopian tuella, mutta yhteenotot alkoivat keväällä uudelleen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia